On tavallaan vähän ironista, että asuttuani nykyisessä asunnossani neljä vuotta, on se vasta nyt siinä kuosissa ja järjestyksessä kuin olen sen takaraivossani toivonutkin olevan. Toisaalta syy on looginen. Viimeisimpänä on vaikuttanut korona-aika. Kotona on tullut vietettyä niin paljon enemmän aikaa kuin koskaan ennen ja myös aikaa on ollut nyt tavallista enemmän kun minnekään ei ole tarvinnut tai voinut liikkua. Se on purkautunut tarpeeseen järjestellä ympäristöä, jossa nyt viettää suurimman osan viikosta.

Ehkä jopa suurempi vaikutus on kuitenkin lopulta ollut päätöksellä muuttaa, jonka tein oikeastaan jo viime vuoden lopulla, mutta vasta alkuvuonna se konkretisoitui myönteisen lainalupauksen kautta omistusasunnon etsintään.

Käytännössä se on tarkoittanut sitä, että olen tehnyt tavallaan muuttoa jo useiden kuukausien ajan. Se on ollut henkinen prosessi, mutta se on myös näkynyt konkreettisina tekoina. Koska olen ajatellut ja toivonut, että muutto tulee pian, olen vakavasti miettinyt, mitä olen edellisessä muutossa kantanut tänne ja mitä oikeastaan haluan viedä eteenpäin. Olen huomannut, että paljon tarpeetonta on tullut raahattua vuosia, jopa vuosikymmeniä, mukana, enkä enää jaksa sitä. Tarpeettoman tavaran aika on ohi, ja kaipaan keveyttä.

Jos olen vaatteissa karsinut ja luopunut ihan kivasta, niin samaa olen tehnyt nyt kodin tavaroiden suhteen. Olen läpikäynyt niitä tuskastuttavia rojulaatikoita, joihin päin aiemmin ei ole tehnyt mieli edes katsoa ja kiikuttanut armotta kiertoon kaikkea sellaista, jota en koe käyttäväni tarpeeksi. En halua uuden kodin hukkuvan tavaraan. Tajusinkin tällä viikolla, että tässä pala palalta tavaroiden läpikäymisprosessissa vähentänyt suurin piirtein yhden varaston verran tavaraa. Nykyisessä asunnossani on siis kaksi suurin piirtein samankokoista varastoa, kellari- sekä ullakkokomero, ja nyt yhtäkkiä kaikki mahtuukin mainiosti toiseen niistä.

Suurin urakka oli parin muuttolaatikollisen verran hillotut paperit, mapit ja kalenterit, joista paljastui ties mitä laskuja ja muistiinpanoja jopa yli kymmenen vuoden takaa. Karsin armotta, ja lopulta niistä jäljelle jäi vain reilun kymmenen sentin pino papereita ja todistuksia. Mietin, että tuotakin valtavaa tarpeetonta kasaa olen kantanut ties kuinka monesta varastosta toiseen.

Asiat alkavat siis olemaan melko hyvällä mallilla. Vielä joistain vaatteista haluan päästä eroon ennen muuttoa, samoin toivon Ikea-sohvani löytävän uuden kodin ”hae ilmaiseksi pois” -mentaliteetilla (pitänee kokeilla lähialueen Facebook-ryhmää). Niinpä kun tavarat ovat vähentyneet, ovat nurkat siistiytyneet vähän huomaamatta ja koti tuntuukin yhtäkkiä väljemmältä. Ja noh, lähtövalmiilta. Enää siis puuttuu vain se asunto.

Vuokra-asunnosta omistusasuntoon

Viimeiset puolitoista viikkoa ovat asuntomarkkinoilla olleet tuskastuttavan hiljaiset, hiljaisemmat kuin kertaakaan etsintäaikanani. Olen joutunut useasti käydä katsomassa, että onko hakuvahdeissani jotain vikaa kun mitään ei ilmesty sähköpostiin. Mutta ei, ei vika ole vahdeissa vaan koronan aikaisissa markkinoissa.

Niinpä pari viikkoa sitten sivusuun mennyt asuntokauppa on päässyt kalvamaan ihan toden teolla. Se on oikeasti harmittanut niin paljon, että edelleenkin silmät kostuvat harmista kun ajatukset lipuvat ohimenneeseen ehdokkaaseen. Nyt uusia asuntoja ei juuri tunnu tulevan myyntiin, joten toiveet pikaisesta muutosta ovat ottaneet takapakkia. Yritän ajatella positiivisia asoita. Tilanne näkyy kauppatavoissa (vähemmän tarjouskauppaa, jee!) ja muutenkin pidemmissä myyntiajoissa (eli enemmän aikaa ja tilaa keskustella hinnoista). Lisäksi asuntosijoittajia on liikkeellä vähemmän, mikä antaa tilaa kodin etsijöille. Toisin sanoen, kilpailua on vähemmän ja hinnoissa joustoa.

Alussa ajattelin, että venyvä etsintäaika saisi aikaan sen, että löyhennän kriteereitäni, mutta itse asiassa on käynyt päinvastoin. Lukuisten vaihtoehtojen läpikäynti on auttanut itseä huomaamaan, millaista oikeasti haluan ja toivon. Huomioiden tietenkin sen, mikä ylipäätään on budjetillani ja lokaatiotoiveillani millään tapaa realistista saada. Niinpä olenkin tällä hetkellä varsin hyvin kartalla, millaisesta asunnosta aion salamana tarjota, kunhan sellainen taas tulee myyntiin.

Käytännön asioita, joita uudesta kodista odotan, on kodin ja valoisuuden tunteen lisäksi se, että pääsee tekemään sellaisia asioita, joita vuokra-asunnossa ei voi. Haluan ehdottomasti väriä asuntoon, mikä tarkoittaa sitä, että seinät tulevat olemaan (ainakin osin) jotain muuta kuin harmaata ja valkoista. Kalpea ja valju skandikoti ei ole sitä, mitä haluan. Lisäksi aion purkaa kaiken patoumani siitä, ettei seiniin ole saanut nykyisessä asunnossani kiinnittää mitään. Eli uuteen kotiin tulee takuulla tauluja, peilejä ja hyllyjä ihan oikeilla kunnollisilla seinäkiinnityksillä. Vitsit. En malta odottaa.