Keskeneräisten tehtävieni lista on hillitön, mitä ei meinaa ihan itsekään uskoa olosuhteet huomioiden, mutta niin se vain puskee pintaan, itseaiheutettu kiire. Ja sitten väliin ilmestyy tällainen päivä kuin tämä, kun muka tekee hirveästi, muttei saa mitään aikaiseksi. Ehkä ongelman ydin on siinä, että olen aloittanut vähän kaikkea viemättä mitään loppuun. Olen aloittanut pakkaamaan, mutta jättänyt kaiken keskeneräisenä lattialle kun en ole kuitenkaan osannut päättää mitä ottaa mukaan. Olen käynyt läpi kevätkenkiä, kyllästynyt ja hylännyt homman puolitiehen. Sitten olen aloittanut huuto.net -kasan purkamisen ja kuitenkin josain vaiheessa siirtynyt tekemään jotain muuta. Niin, ja sitten blogi, olihan mulla suunnitelma senkin osalta tälle päivälle, mutta niin, se taisi kadota jonnekin sinne samaan suohon kuin muutkin jutut tänään. Aikaansaamattomuus on siis päivän sana.

Alkuperäisestä ajatuksesta poiketen hypätään siis meikkikuviin, innostuin nimittäin eilen ulos syömään lähtiessäni uudesta Avon Berrylove -luomiväripaletista (saatu blogin kautta). Valkkasin sen viime viikolla Avonin kevätuutuuksien seasta ihastuttuani värimaailmaan, mutta samalla mietin, että onkohan se kuitenkin vähän liian villi minulle, harmaanruskeisiin sävyihin tottuneelle. Eilen paletti tuli mieleen kun pujahdin iltamekkoon, värimaailmat nimittäin olivat kuin tehdyt toisilleen! Siispä ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ottaa paletti käyttöön senkin uhalla, että punertavista luomiväreistä on itsellä lähinnä huonoja kokemuksia. Jotenkin olen onnistunut saamaan itseni niillä aina itkeneen näköiseksi.

avon berrylove meikkiavon berrylove palette

Joku taika paletissa oli, eikä lopputulos näyttänyt itkettyneeltä vaan itse asiassa tosi kivalta! Ehkä punasilmäinen lopputulos välttyi sillä, että sävyt ovat kuitenkin hieman viileään kallellaan eikä punainen varsinaisesti puske läpi. Burgundista tykkäsin mielettömästi, se toi meikkiin kivaa twistiä ja nousi erilaisuudellaan suoraan paletin suosikkisävykseni. Yritin eilen ennen lähtöä ottaa kuvia meikistä, mutta tajusin nopeasti, etten todella ole meikkibloggaaja! En vain mitenkään onnistunut saamaan lähikuvaa silmämeikistä; mittasuhteet muuttuivat oudoiksi ja kaikki värit katosivat jonnekin. Niinpä harmittelen, ettei tämän parempia meikkikuvia ole, mutta ehkä se vain tarkoittaa sitä, että täytyy harjaannuttaa otetta kokeilemalla useammin kuin vain kerran vuodessa! Seuraavalla kerralla marjaisaa palettia käyttäessäni valkkaan huuliin ehkä jonkun hieman murretumman sävyn, nudekin voisi toimia. Pinkki istui kyllä mekkoon, muttei välttämättä ole paras sävy juuri tämän silmämeikin pariksi. No mutta, ekayrittämäksi sentään sellainen, jossa kehtasi lähteä ulos! ;)

avon berrylovve meikkimegavolume collagene 24h 1

Nyt kun päästiin puhumaan meikeistä, ajattelin samalla hehkuttaa luottoripsiväriäni, josta on jo niin monta kertaa pitänyt tehdä ihan oma postauksensa, mutta asia vain on jäänyt. Viime keväänä jätin pitkään palvelleet Lancômen luottoripsarini ainakin väliaikaisesti historiaan, sillä niin ihania kuin olivatkin, niillä oli tapana jättää ikävä tahra kulmaluun alle ripsien osuessa päivän mittaan rasvoittuvaan ihoon. Kokeilin kesän kuluessa muutamaa kivan lopputuloksen jättävää ripsaria, mutta ongelma tuntui seuraavaan aina siihen asti kunnes ostin L’Oréalin Mega Volume Collagen 24H -ripsarin. Siitä lähtien tämä onkin toiminut luottoripsivärinäni, sillä se pysyy pitkän päivän loistavasti eikä tahraa. Sen lisäksi ripsari lähtee helposti vedellä ja tietenkin, jättää upean tuuhean lopputuloksen. Lisäksi täytyy mainostaa, että tämä tuntuu kestävän ihan huikean kauan ja melkeinpä vain paranee vanhetessaan, joten hinta-laatusuhde on loistava! Harjaosa on aika muhkea, eli sillä on myös helppo sotkea jos ei ole tottunut käyttämään, mutta itse tykkään.

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Kävin blogin kautta kokeilemassa todellista ihon piristysruisketta, kirkastavaa Exuviance-hoitoa. Hipsin viime keskiviikkona aamuauringon siivittämänä Simonkadun EL-Salonkiin, ihan kauppakeskus Kampin kylkeen. Lähdin liikkeelle tarkoituksella heti herättyäni, sillä olin saanut vinkin, että hoidon kanssa samalle päivälle kannattaa ajoittaa ohjelmaa, sen jälkeen kun iho kuulemma hehkuu ihan uudella tapaa. Heti tuloksia antavan ja hehkuvan lopputuloksensa myötä hoito onkin morsianten ja muiden tärkeisiin tilaisuuksiin valmistautuvien suosiossa. Exuviance-hoidossa ratkaisevassa osassa on ihoa uudistava happo ja stimuloiva hieronta hoitoon kuuluvilla tuotteilla. Kun sanon happo, en tarkoita niitä happohoitoja, joiden jälkeen iho on kuin palanut, vaan Exuviance on hyvin hellävarainen. Sen jälkeen ei tarvitse palautumisaikaa ja aineet ovat erittäin hyvin siedettyjä, hoito voidaankin tehdä kaiken ikäisille ja jopa aknesta kärsiville (tosin ilman hierontaa) ja kuulemma hoito on myös miesten suosiossa.

exuvience 5elsalonki 1exuvience 2

Jo hoidon aikana saattoi tuntea, että jotain tapahtuu. Happo kutitteli kevyesti vakken ole erityisen herkkäihoin ja naamion pistävä haju tuntui hetken huimalta, mutta lievittyi nopeasti. EL-Salongissa muistutettiin yksilöllisyydestä, ihon kunto ja tyyppi vaikuttavat aineiden käsittelyaikoihin ja kokonaisuuteen, joten koska oma ihoni on paksu, hapon annettiin vaikuttaa tavallista kauemmin. Tämä ei siis ole hemmotteluhoito (vaikka myönnettävä on, että itselle on on suurta luksusta kaikki, missä voi vain olla ammattilaisen armoilla) vaan ihon tehohoito. Tosin hoitoon kuuluva ja aineiden imeyttymistä tehostava kasvohieronta tuntui taivaalliselta ja hoidon jälkeen pelikuva näytti kuin olisi lyhyellä lomalla ollut. Happohoito poistaa kuollutta ihosolukkoa paljastaen kuivan ja samean kerroksen alta tuoretta ja elinvoimaista ihoa, minkä myötä ilme kirkastuu ja ihonsävy tasoittuu, toisin sanoen se antaa ihanan levänneen lookin ja energisoi kummasti ainakin omaa mieltä.

Tulokset toden totta näkyivät ja tuntuvat heti, mutta tarjoavat toki myös pitkäkestoisia vaikutuksia. Saadessani peilin käsiini heti hoidon jälkeen, kiinnitin huomiota tasaisoittuneeseen ihonväriin; normaalisti laikukkuuteen ja punoitukseen taipuvaisen ihonsävyni näytti asteen verran terveemmältä ja kokonaisuus kirkkaammalta. Myönnettävä on, että ensi ajatus peiliin katsoessa oli, että tältä ihoni taisi näyttää vielä muutama vuosi sitten, ennen kuin vanhenemisen ensimerkit ja stressin vaikutukset alkoivat jättää jälkeään. Kotiuduttuani istuin sohvalla ja käsi eksyi silittelemään poskea, niin ihanan tasaiselta ja pehmeältä se tuntui. Seuraavina päivinä meikkiä teki mieli laittaa tavallista vähemmän, hehkua ei halunnut haudata meikkikerroksen alle vaikka hassua kyllä, yleensä koen juuri päinvastoin, että tarvitsen meikkiä tuodakseni eloja ja hehkua kasvoille!

Hoito oli siis todella omiaan palauttamaan ihoon eloa stressikauden ja talven jälkeen. Jos raha ei nousisi kysymykseen, olisi niin luksusta käydä vastaavassa tehohoidossa vaikka kerran kuussa tai puolessatoista, ja niin parhaimpiin ja pysyvimpiin tuloksiin pääsisikin; säännöllisyydellä. Olen kovasti miettinyt miksi herkästi oma pihiys iskee juuri hoitojen tullessa kysymykseen, mutta silti vaikkapa kampaajalle on ihan surutta tottunut maksamaan ilmeen päivityksestä parin kuukauden välein vuodesta toiseen. Kasvot on kuitenkin se näkyvin osa ja huomioiden, miten paljon ja tuntuvaa tulosta (puhumattakaan pitkäkestoisista vaikutuksista) ammattitaitoisella hoidolla voi saada aikaan, niin olisihan se loogista ottaa kosmetologilla käyntikin kunnolla säännölliseksi osaksi arkea. Esimerkiksi Exuviance hoidon saa EL-Salongissa alkaen 95 eurolla, sisältäen myös meikin ja kulmien siistimisen, eli hoidon jälkeen voi jatkaa suoraan vaikka töihin tai illanviettoon. Mielestäni varsin kohtuullinen hinta freesatusta ilmeestä!

exuvience 8exuvience 6 exuvience

Tiesittekö muuten, että Exuviancen perustajakaksikko keksi alkujaan AHA-happoa hyväksikäyttävän tekniikan? Ihon uudistumista edistävä AHA-happo nousikin merkittäväksi keksinnöksi ja se noukittiin nopeasti kosmetiikkateollisuuden käyttöön, kuten varmasti olette huomanneet. Tämä tuli ainakin itselle yllätyksenä, kuten myös sarjan pitkä historia. Kuten moni muukin herkän- ja/tai ongelmaihon sarja, myös tämä on alkujaan lähtenyt liikkeelle lääketieteellisen ratkaisun etsimisestä iho-ongelmiin.

Exuviancen ydin on tieteessä ja sen tuotekehitys pohjaa dermatologiaan. Viimeisimpänä yritys on tuonut tuotteisiinsa kaikille ihotyypeille sopivan ja erittäin hyvin siedetyn uudistavan ja hoitavan PHA-yhdisteen, jota on ainoastaan Exuviancen tuotteissa ja hoidoissa. Myönnettävä on, että sarja alkoi kiinnostaa itseä vasta kun luin taustaa ja kuulin kokonaisuudesta, purkit nimittäin ovat mielestäni niin tylsät, että jäävät herkästi houkuttelevampien luomusten varjoon. Mutta toisaalta, sehän juuri sopii brändiin, simppeli design ikään kuin kertoo, että kaikki panostus on sisällössä. Sarjalla ei ole värikosmetiikkaa meikkivoidetta ja puuteria lukuunottamatta, vaan paino on hoitotuotteissa ja ammattilaisten tekemissä hoidoissa, niinpä tuotteita on myynnissä vain hoitoloissa.

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Aurinko on taas ilmestynyt kuvioin, ihanaa! Ja tuplaihanan päivästä tekee, että sehän on Irlannin kansallispäivä, eli Pyhän Patrickin päivä! Jee? No, en minä niin siitä Irlannista, vaikka valloittava matkakohde onkin, mutta minulle tämä on yksi niistä päivistä, jolloin ajankulun nopeus realisoituu jälleen yhdellä esimerkillä, tasan kaksi vuotta sitten nimittäin tavattiin miehen kanssa ensimmäistä kertaa. Silloin oli lauantai ja hipsin Lasipalatsissa pidetyn nuorten yrittäjien seminaarin jälkeen kahville Kiasmaan ja noh, siitä se kaikki hiljalleen lähti. Tänään siis on oikein hyvä treffipäivä, jos vaikka poikkeaisi siellä Kiasman kahvilassa muistoja verestelemässä ja päivittelemässä kuinka nopeaan aika kuluu, sillä ihan just vastahan me tavattiin. Mutta ruusunpunaisesta muihin väreihin, sillä niitähän tänä keväänä riittää!

Olen viimeisen vuoden täydentänyt kenkävalikoimaani harkitusti sekä järkeistänyt sitä tiedostettuani paremmin omat tarpeeni ja havaittuani, millaiset mallit oikeasti päätyvät käyttöön niin visuaalisesti kuin jalan jaksamisenkin kannalta. Olenkin aloitellut väsäämään toivottua postausta siitä, että mistä tunnistaa hyvät (tai huonot) korkokengät, eli millä perusteella teen ostopäätöksen korkkareiden suhteen, ja ei, enää se ei ole (yksin) ulkonäkö. Joskus fokus saattoi olla ulkoisessa, mutta oppi on mennyt perille ja viimein sisäistetty ymmärrys siihen, ettei kauniilla kengillä tee mitään, jos niitä ei tule oikeasti käytettyä. Etsiessäni esimerkkikuvia kävikin siinä samalla niin, että löysin kaikkea ihanaa ohi aiheen. Niinpä ennen kuin jatkan sitä mistä aloitin, fiilistellään vähän ihania kevätkekiä ja haaveillaan uusista kengistä, jälleen. ;)

spring shoes

  1. Ted Baker Thaya. Mintunvihreät kengät kiikkuvat ihan kärkipäässä tulevan kesän ostoslistallani. Olen nyt muutenkin perso väreille, mutta mintunvihreät aivan ehdottomasti on oltava ja mielellään klassisessa mallissa, joka toimii varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn!
  2. River Island. Mustavalkoinen viehättää aina, näissä korkkareissa värimaailma on klassinen, mutta tiheä polka dot -kuosi tekee pinnasta kiinnostavan.
  3. River Island. Värilitaniaa voisi jatkaa vaikkapa persikkaisiin, nämä avokkaat istuisivat ihanasti päivettyneen ihon pariksi ja toisivat vähän särmää vaikka kesän toimistolookiin.
  4. Miss KG Alba. Nämä ovat yksinkertaisesti aivan ihanat! Malli on juuri sellainen, jota janoan kesäasujeni pariksi ja näissä värimaailma on kiehtovan monikäyttöinen.
  5. Schutz Irma. Nude on varma valinta ja monikäyttöinen kesäsävy, istuu kaikkeen, muttei pistä silmään, joten kuuluu ehdottomasti kesän must-sävyihin.
  6. L.A.M.B Sandy Mesh. Shopbopin valikoimasta voisin napsia varmaan joka toisen parin omaan kaappiini, näissä avokkaissa ihastutti kaikki, klassinen malli yhdistettynä sopivasti erilaiseen yleisilmeeseen.
  7. KG by Kurt Geiger Bailey. Lämpimään taittuvat violetit kengät sopisivat niin hyvin Lontoosta ostamani Furlan laukun kanssa ja olisivat jo yksistään mainio huomiomagneetti.
  8. French Connectionin Octavia. Nudesta ei voi saada tarpeekseen, mutta näissä viehätti aivan erityisesti hauska piparkakkureunus. Samaiset löytyvät myös mustina, mutta päätyisin varmaan nudeen kun kerran kesäkengistä on kyse.
  9. Miss KG. Vähän kuin ylärivin toiset, mutta värimaailma toisin päin – kauniit ja raikkaat kengät, jotka sopivat myös toimistokäyttöön!
  10. River Island. Keltaista, ehdottomasti! Kaapissani on keltaisten kenkien mentävä lovi, joten toivottaisin ilolla tervetulleeksi joko pastellikeltaiset tai sähäkät kirkkaankeltaiset, tai vaikka molemmat!
  11. Dolce Vita Kana. Näihin kenkiin ihastuin ensisilmäyksellä Shopbopin valikoimassa, mutta valitettavasti eivät ole tilattavissa Suomeen, onneksi salapoliisityöllä löytyivät myös muualta, tosin vähän korkeampaan hintaan. Malli on kaunis ja sellainen, jota kenkävalikoimassani ei vielä ole, mutta olisi oikein kiva vaikka pidempien hameiden pariksi.
  12. Minna Parikka Catula. En yleensä ole niin syttynyt Minna Parikan kengille, vaikka mielelläni ihastelenkin niitä muilla ja innostun kyllä persoonalliesta designista. Silti ne eivät vain ole tuntuneet täysin omaan tyyliin istuvilta, mutta aina löytyy poikkeuksia, näihin Parikan popoihin ihastuin heti. Ihana minileopardikuosi ja kiinnostava, mutta monikäyttöinen malli – toimii!

Linkkien takana kuvien lähteet, numerojärjestys vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas.

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.