Juhlat on juhlittu ja paluu arkeen edessä. Kevätflunssankin pahin piikki taitaa olla ohitettu, mutta harmillisesti se osui juuri tälle viikonlopulle. Onneksi nyt on aikaa levätä ja köhiä inhottavaa kuivaa kutittavaa yskää kotinurkissa. Eilen oli vielä neljältä iltapäivällä sellainen olo, ettei tule yhtään mitään. Makasin sohvalla peiton alla ja mietin, että kolmen tunnin kuluttua pitäisi olla paraatipaikalla juhlakunnossa, mutta burana tekee ihmeitä. Niinpä minäkin onnistuin pujahtamaan vähän toisenlaiseen juhlamekkoon kuin edellisenä päivänä ja ehdin mukaan Fredan Tivoliin Indiedays Blog Awardseihin.

Juhlat olivat hyvin erityyppiset kuin Aussien, ehkä jo sen takia, että tilana oli pimeä yökerho ja ikähaitari hieman toisenlainen. Myönnettävä on, että pidin kokonaisuutena enemmän Aussien bileistä, mutta seura oli huippua molemmissa. Niinpä suuren suuret kiitokset kaikille, joiden kanssa ehdin näinä kahtena iltana vaihtaa muutaman sanan, halauksen tai unohtua pidemmäksikin aikaa iltaa viettämään. Erityiskiitos Bella-blogien huipputiimille (ja mielettömän isot onnittelut vielä tätäkin kautta Mami Go Golle vuoden blogiteko -voitosta) ja tietty aina yhtä sädehtivälle Shoe Loverin Anskulle aveceineen sekä myös Go for it vol 2:n Mintulle, jonka kanssa päädyin viimein juttelemaan kunnolla ihan livenä. Niin ja Polka Dots Jonnalle myös, jonka seurassa taitaa olla ihan mahdotonta tylsistyä (toisin kuin mun kanssa, heh)!

Mutta se eilisen ilta-asu. Tummanruskeaa keinonahkamekkoa on helppo värittää asusteilla juhlavampaan tai arkisempaan suuntaan. Tässä mekko on tietty lähdössä juhlimaan, mutta sen ostaessani ajattelin mekkoa ihan arkikäyttöön, vaikkapa bleiserin ja paksumpien sukkisten kanssa. Se siis tullaan varmasti vielä näkemään kevään mittaan myös kaupunkikäytössä.

nahkamekko 4nahkamekko 40nahkamekko 26nahkamekko 02nahkamekko 46nahkamekko 5Mekko: Zara / Laukku: ASOS / Kengät: Marian / Rannerenkaat: KappAhl / Korvakorut: KappAhl

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Kaksi peräkkäistä gaalaa tarkoittaa kahta eri asua, mikä tarkoittaa suurella todennäköisyydellä myös kahta eri kynsilakkaa. Halusin ekan päivän pelkistettyyn asuun hohtavat glitteriset kynnet ja seuraavan päivän tummaan asuun väri-ilottelua. Niinpä ajattelin olevani nerokas kipaistessani ostamaan pari päivää ennen ensimmäistä gaalaa Isa Dora Peel Off -pohjalakan ja sudin sitä innolla perjantaina kerrokset kynsiin. Päälle valelin huolella ensin kerroksen luonnonvalkoista kynsilakkaa ja sitten muutaman kerroksen Köpiksestä ostamaani herkullista Ciaté Antique Brooch -hilelakkaa.

ciate antique brooch 2ciate antique brooch 1

Kynsistä tuli nätit ja toivat asuun ripauksen kaipaamaani hehkua, mutta ei mennyt kuin puolisen tuntia kun mekkoa päälle laittaessa peukalon kynnestä liuskahti koko lakka irti. Hämmennyin, mutta ajattelin sen olevan huonoa tuuria ja paikkasin kynnen nopeasti ennen juhliin kiirehtimistä. Siinä juhlajännityksessä kynnet hetkeksi unohtui, mutta parin tunnin kuluttua tulin sattumalta katsoneeksi kynsiä ja hups, nehän näyttivätkin ihan erilaisilta kuin juhliin astellessa. Kaikki lakat olivat tipotiessään joka ikisestä kynnestä. Kyllä harmitti. Kirosin jo koko aluslakan maan alle, mutta ilmeisesti vika taisi olla minussa ja kokemattomuudessani.

Nuristessani juhlissa Viilankantoluvan Petralle traagista kynsikohtaloa sain suoraan pari vinkkiä. Ensinnäkin, aluslakka alle (joo, en ollut laittanut, vaan maalasin peel off -kerroksen puhtaalle kynnelle ajatellen, että muuten se ei lähde irti) ja toiseksi, sitä ei kannata levittää ihan reunoille asti (ja tietty, reunoja nuollen sen juuri tulin laittaneeksi). Eli oma vika, ilmeisesti ihan turhaan kiukuttelin lakalle. Olisi pitänyt googlata vinkkejä ennen lakan käyttöä juhlapäivänä, mutta tästä opin ja harmituksesta huolimatta taidan uskaltautua näiden vinkkien kanssa antamaan pohjalakalle uuden mahdollisuuden! Kiitos Petra!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Huuh, juhlat on kiva asia, mutta juhliminen kipeänä on ihan oma juttunsa! Eilinen Aussie blog awards oli kyllä mainio tilaisuus ja kauniisti valaistu tunnelmallinen Kellohalli kerrassaan upea. Istumapaikattomuus tosin vähän painoi, ainakin jalkoja muutaman tunnin seisoskelun jälkeen. Seurakin oli mainiota ja oli huippua törmätä tuttuihin sekä uusiin tuttavuksiin tuttujen blogien takaa. Jatkoille eksyttiin Hakaniemeen, vaikka alunalkaen ajatus oli ollut pitää ilta lyhyenä ja tulla kotiin ajoissa lepäämään.

Odotetusti valvominen kostautui, ja tänään aamulla ääntä ei lähtenyt ja kaktusarmeija kurkussa muistutti, että ei sitä terve ole vaikka niin haluaisikin uskoa. Tämä päivä onkin vierähtänyt sängynpohjalla ihan vetämättömänä, joten harmiksi Indiedays-gaalan päiväohjelma jäi omalta osalta kokonaan välistä, mutta iltaohjelman pariin aion silti yrittää. Vaikka ehkä olisikin syytä alkaa laittaa jo tikkua ristiin asian eteen, sillä juhlat starttaavat vajaan parin tunnin kuluttua ja olen vieläkin sovalla peiton alla. Suurin saavutukseni on ollut kynsien lakkaaminen hetki sitten, joten paljon on vielä tehtävänä.

aussie blog awards 2014 4aussie blog awards 2014 1aussie blog awards 2014 3

Tämän illan asun pitäisi asusteita lukuun ottamatta onneksi olla jo selvä, toisin kuin eilen. Kaikki vaatekaapin mekot tuntuivat mahdottoman tylsiltä ja vaihdoin eilisillan asua ihan viime hetkeen asti, kunnes en enää ehtinyt ja oli pakko lähteä. Päälle päätyi Zaran kaunis, mutta vähän tylsältä aluksi tuntunut klassisen mallinen kukkamekko. Loppujen lopuksi taisin kuitenkin olla liian kriittinen juhlastressissä, ja oikestaan se istui iltaan ihan hyvin eikä ollutkaan yhtään niin huono valinta kuin miltä se kotona tuntui. Mutta nyt, aika ponnistaa ylös sohvalta ja alkaa valmistautua iltaan!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.