BELLA-BLOGIT YHTEISTYÖ Tänään Biozellin hiustenhemmottelukuukauden kolmantena sunnuntaina pureudutaan aiheeseen, joka innostaa itseä aivan erityisen paljon, nimittäin hiusvärin ylläpitoon! Aihe on itselleni läheinen jo ihan sen takia, että hiusten kasvatusprojektini ja kunnonkohotustavoitteiden myötä en ole värjännyt latvaa pitkään aikaan enkä aio, niinpä on tosi tärkeää pitää huolta olemassa olevasta sävystä eikä päästää sitä kulahtamaan tai tunkkaistumaan. Vaikka olen muuten keskittynyt vahvasti vaalimaan hiuksissa nykyistä tilaa, myönnettävä kuitenkin on, että talven aikana yllätin itseni silloin tällöin haaveilemasta pastellisista hiusväreistä, kuten hennon roosasta tai persikasta. Tiedän, ettei minusta ole värjäämään tukkaa, mutta noh, lempeä vaihtelu virkistäisi. Varovaiset värimietteet mielessä innostuinkin tarkastelemaan värjättyjen hiusten hoitamiseen ja sävyttämiseen tarkoitettua Biozell Color Mask -sarjaa värin ylläpidon lisäksi myös siitä vinkkelistä, että voisivatko ne tehdä taikoja ja loihtia jotain uuttaa mutta väliaikaista hiuksiini. Ammattilaisen vinkit ovat kullan arvoisia, niinpä ilokseni sain myös tällä matkalla oppaakseni hiusalan ammattilaisen Pauliina Rousin Sydämen Pohjasta -kampaamosta.

biozell color mask 28

Hiusvärin ylläpitoa sivuttiinkin jo vähän edellisessä hiuspostauksessa, jossa pureuduttiin hopeashampooseen sekä syväpuhdistaviin tuotteisiin. Hopeashampoo on siis oiva viileän vaalean sävyn ylläpidossa ja kuten postausta tehdessä opin, se sopii myös tumman värin viileään taittamiseen! Syväpuhdistava shampoo taas kirkastaa väriä ja luo myös otollista pohjaa Color Maskeille, syväpuhdistettu hius kun nappaa sävyä pintaan tavallista tehokkaammin. Hopeashampoon rinnalle viileän vaalealle hiukselle sopii loistavasti Biozellin hopeinen hoitava värinaamio, jota itse yleensä sekoitan tavallisen hoitoaineen kanssa yhteen, jottei lopputuloksesta tule liian viileä. Kombinaatio toimii loistavasti ja muutaman minuutin vaikutusajalla hiusten sävy viilenee selvästi ja mikä parasta, hiukset tuntuvat aivan ihanan pehmeiltä ja hoidetuilta naamion jälkeen!

Color Mask -sarjaan kuuluu yhteensä kahdeksan sävynaamiota ja koska niitä voi sekoittaa keskenään, on värivalikoima oikeastaan mahdottoman laaja! Opin vasta tämän kevään aikana, että sävynaamioita voi käyttää sävyttämään hiusta uuteen suuntaan, aiemmin luulin niiden olevan puhtaasti oman sävyn ylläpitoon tarkoitettuja. Tietenkään niissä ei ole hapetetta, mutta väri tarttuu hiuksiin säilyen muutaman pesun. Värinaamioilla voi myös raidoittaa hiusta tai vaikka dipata latvat violettiin – aivan mahtavaa, että on näin helppo tapa kokeilla rohkeasti! Itse olen uuden hiusvärin ikuisuushaaveilija siitäkin huolimatta, että tiedän vaalean tuntuvan ehdottomasti kaikkein eniten omalta ja pienenkin muutoksen jälkeen kaipaan nopeasti takaisin vanhaan. Lisäksi pysyvät värikokeilut sulkeutuvat nyt pois myös ihan värjäämättömyyspäätöksen myötä, joten tämäntyyppinen helppo ja hellä veden mukana katoava sävy kuulostaa todella vastaukselta haaveisiin!

biozell hoitava varinaamio 1color mask biozell

Tiedän kuitenkin, että latvani on vaalentamisesta huokoinen ja huonokuntoinen, niinpä olen arkaillut värinaamioita ja hiusliituja peläten, että väri jämähtää siitäkin huolimatta, ettei sen pitäisi. Varovaisuus onkin ehkä ollut ihan hyvä, sillä Pauliina muistutti, että juuri huokoisen vaalean kanssa kannattaakin olla varovainen, huonokuntoinen hius kun todella saattaa imaista väriä itseensä vaikka kyseessä olisikin vesiliukoinen sävy. Ehdotin, että kokeilisin naamiota ensin niskasuortuvaan, mutta Pauliina muistutti, että hius on yleensä aina alta paremmassa kunnossa kuin päältä, joten siten se myös reagoi sävyyn eritavoin. En siis pysty näkemään niskahiuksen perusteella, miltä lopputulos näyttäisi koko hiuksissa.

Jätin asian hautumaan ja pitäydyin omille hiuksille hyväksi havaitussa kirkasta vaaleaa ylläpitävässä hopeanaamiossa, mutta ilokseni ihana blogikollega, Oi mutsi mutsin Elsa astui värinaamiokonkarina kuvaan ja lupautui testipääksi hennon persikkaisen hiussävyn loihtimisessa vaaleisiin hiuksiin. Hypähdin innosta, sillä pääsin seuraamaan ihan vierestä miten hiussävyn taitto uuteen suuntaan onnistuu ja millaisilla määrillä kannattaa lähteä liikenteeseen kun ei halua räväkkää muutosta, vaan vain pientä piristettä. Tavoitevärin saamiseksi korkkasimme Biozellin intesiiviset Mandarin- ja Raspberry -sävyt, joista sekoitettiin yhdessä syväkosteuttavan hoitoaineen kanssa sopiva seos.

Tottunein ottein Elsa kippasi sekoitusastiaan runsaasti hoitoainetta, joka on koostumukseltaan mukavan kiinteä eikä siis valu, kuten eivät itse Color Maskitkaan. Myös vaikkapa kosteuttava hiusnaamio kävisi mainiosti pohjaksi. Yllätyin siitä, että oikeasti ihan pieni määrä sävyä riittää taittamaan vaalean värin haluttuun suuntaan ja jäinkin miettimään, miten huikea vaikutus olisi jos jättäisi hoitoaineen kokonaan pois ja laittaisi päähän pelkkää naamiota! Mutta kuten Pauliina toppuutteli, kannattaa lähteä varovaisesti liikkeelle vaikka sävy peseytyykin pois muutaman pesun aikana, sitä on aina helpompi vahvistaa seuraavilla kerroilla tai vaikka toistaa käsittely heti perään.

biozell color mask 17

Sekoituskippoon lisättiin siis parin pähkinän verran mandariinia ja puolet vähemmän vadelmaa. Sitten sekoitus tasaiseksi ja vielä viimeinen tuunaus mieleiseksi. Sävykombinaatiota rakentaessa Pauliinan loistovinkki oli napata seosta hieman sormiin ja pyyhkäistä se valkoiseen paperiin, siihen piirtyvä sävy on jotakuinkin sama kuin millaisena se hiuksiin tulee. Eli sävy ei muutu enää päässä (toki hiusten pohjaväri vaikuttaa lopputulokseen), toisin kuin vaikkapa hiusväreissä. Kun sopiva seos oli valmis, pääsi syötävän herkulliselta näyttävä naamio pestyihin pyyhekuiviin hiuksiin hetkeksi.

biozell color mask 16

Kaikki Biozellin hoitonaamiot ovat hajusteettomia ja ammoniakittomia, joten ne sopivat myös herkemmille. Sen lisäksi ne ovat nopeita käyttää, jo 3-5 minuutin vaikutus riittää hyvin. Pidemmällä vaikutusajalla ei pitäisi olla vaikutusta värin vahvuuteen, ainoastaan hoitavien ominaisuuksien entistä parempaan esille tuloon. Annoimme kuitenkin Elsan naamion vaikutta parikymmentä minuuttia hiukset sykerölle kasattuna, ensin toki se huolellisesti ja tasaisesti hiuksiin kammattuna (tähänkin muuten muovinen tangle teezer on ihan loistava). Lopuksi naamion pois pesu ja hiusten kuivaus sekä muotoilu tuttuun tapaan. Mielettömän helppoa! Ja mitäs sanotte lopputuloksesta, eikö olekin kiva?

biozell color mask 8biozell color mask test

Elsan hiusväri taittui oljenvaaleasta selvästi persikkaisempaan ja sai kyllä minutkin haikailemaan entistä enemmän pastellien perään. Niin paljon tahtoisin kokeilla, mutta arkailen vielä huokoisen latvani kanssa, sekös nimittäin olisi kurjaa jos vivahde jäisi huonokuntoisimpiin kohtiin. Vaikka toisaalta voi hyvin olla, että se pyyhkiytyisi pois pesujen yhteydessä yhtä nätisti kuin Elsallakin. Hyväkuntoisissa hiuksissa ei siis mitään ongelmaa pitäisi olla, vaan sävy haalenee pesu pesulta ja syväpuhdistavalla shampoolla voi vielä tehostaa sävyn häipymistä. Varminta toki on kartoittaa oman hiuksen kunto ammattilaisen kanssa ja kysellä suosituksia uusiin sävyhaaveisiin! Mikäli tavoitteena on nykyisen värin ylläpito tai piristäminen, voi omaa sävyä lähellä olevaa naamiota kokeilla rohkeasti, sillä silloin naamio tuo puhtaasti omaan sävyyn lisää intensiteettiä ja tarjoaa samalla huomattavaa hoivaa!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Tänään juhlittiin, naurettiin, skoolattiin ja kuvattiin tropiikissa. Bella-blogeilla on täynnä kaksi huikeaa vuotta ja sitä jos mitä on syytä juhlistaa, ja mikä olisikaan parempi tapa kuin pystyttää bileet ikuisen kesän keskelle! Sää oli harmaa, mutta me hikoilimme lämmössä palmupuiden keskellä ja vilvoittelimme itseämme Kolmen kaverin jäätetelöuutuuksilla sekä Sodastreamin makuvesillä. Eikä tarvinnut edes maksaa lentolipuista lämpöön, bussilippu riitti, juhlat nimittäin järjestettiin hääpaikkanakin suositussa Viikin trooppisessa puutarhassa Gardeniassa. Ihan mieletön paikka ja juuri täydellinen rentoon hauskanpitoon ja tietenkin, mikä kuvausmiljöö!

rotari kuohuviiniivanahelsinki 2ivana helsinki kengatkarppiallas 1puutarhajuhlat 9

Meillä olikin mukana matkassa rekillinen Ivana Helsingin upeita mekkoja ja yhdet kengät, jotka oli aivan pakko kotiuttaa päivän päätteeksi. Pusseista pilkotti Lumenen meikkiuutuuksia ja pöydillä poreili pinkki uutuuskuohuva. Viilankantoluvan Petra teki meikkitaikoja ja Kaisu Jouppi kuvasi sillä aikaa kun me muut herkuttelimme. Mekkokuvasatoa luvassa myöhemmin, enkä millään malttaisi odottaa lopputulosta, Paola Suhosen luomukset kun tuntuivat istuvan ympäristöön niin hyvin!

3kaverinjaatelosodastream 2gardenia 5bellablogit 3lumene 2ivanahelsinki 7

Ennen kaikkea oli kuitenkin ihanaa nähdä vanhoja ja uusia blogikavereita! Tiesittekö muuten, että Plusmimmi ja No Fashion Victims siirtyivät Belloihin ihan vastikään ja ihan pian upea Paksuna by Korinna seuraa perässä? Koko päivä hurahti siivillä, kuten hyvässä seurassa on tapana. Päivässä oli hauskaa puutarhajuhlan tuntua, kiitos värikkään kattauksen ja Gardenian, jossa on aina kesä. Ulkona kukki kirsikkapuut kauniisti, altaassa uiskenteli karppeja sekä kilppareita ja loppupäivästä myös aurinko ilmestyi siivilöitymään suurien ikkunoiden läpi tilaan. Alussa huumaavalta tuntuvaan trooppiseen nihkeyteenkin tottui jotenkuten, vaikka omat meikkihaasteensa se toikin. Onneksi sentään olin tullut laittaneeksi suht keveästi päälle!

ivanahelsinki alexa 3gardenia viikki 1ivanahelsinki dresspuutarhajuhlat 7ivanahelsinki mekko 4

Kiitos upeat blogikollegat ja taustatiimi huipujärjestelyistä, ja tietenkin, onnea 2-vuotias Bella-blogit!!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

En olisi ikinä uskonut, että sellaiseen pieneen asiaan kuin kirppisvaatteiden hinnoittelu saa vierähtämään useamman tunnin, mutta niin vain kävi. Eilen raapustin hintalappuja iltapäivän ja tänä aamuna kiikutin pienen kasan vaatteita viikoksi Ilonan kanssa vuokrattuun myyntipaikkaan Kaivarin Kanuunassa (Merikatu 3). Kotiin päästyä hinnoittelu jatkui ja juuri ennen itsepalvelukirppiksen sulkeutumista sain työnnettyä vähän isomman tavaravuoren rekkiin. Ensi viikollekin jäi pussillinen vaatteita, joten jos vain myyntipaikka edes hieman tyhjenee tarjoten tilaa uudelle, kiikutan sinne lisää tiistaina. Toivottavasti, haluaisin nimittäin niin päästä eroon muutenkin kortilla olevaa tilaa vievistä vähän käytetyistä vaatteista ja toki saada kartutettua kuukauden päässä siintävän reissun lomabudjettia.

Jos siis osutte kulmille, käykää kurkkaamassa pöytä nro 48! Myynnissä on pääasiassa vaatteita ja asusteita, kuten huiveja ja muutama kenkäpari kokoa 40. Olisi mulla ollut sisustusjuttujakin, mutta kun on vain rekit myyntipaikallamme, päätin jättää ne vielä hautumaan ja mietin josko myöhemmin vuokraisi uuden myyntipöydän niille. Katsotaan, riippuu vähän millaiset kokemukset tästä ekasta itsepalvelukirppiskokeilusta jää! :)

kaivarin kanuuna

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.