Mulla on hyvin selvästi jokin orastava dementia, sillä en niin millään muista mistä asioista olen täällä jo maininnut tai jopa pidemmin kirjoittanut ja mistä en. Sama juttu tapahtuu kotonakin, muistelen jutelleeni miehelle, mutta paljastuukin, että olen käynyt keskustelua pääni sisällä enkä hiiskunutkaan ulospäin mitään. Ihmettele nyt siinä sitten miksei toinen tartu aiheeseen. Välillä yritän hakea hakusanoilla blogistani, josko kuitenkin olisin jo ihan samanlaisen postauksen kirjoittanut, mutta haun osumatarkkuus on yleensä aika heikko kun ei kuitenkaan muista, mitä sanoja olisi käyttänyt ja missä muodossa. Niinpä, antakaa anteeksi laho pääni. Kiljukaa siinä vaiheessa kun alan julkaisemaan samoja asukuvia yhä uudelleen (niin ei ole tainnut vielä käydä?).
Joka tapauksessa, ajattelin kirjoitella (taas) kesästä ja nukkumisesta, eli kahdesta lempiasiastani. Ihan vain sen takia, että niitä tässä maanantaiaamu(päivä)lla sohvalla istuessani ajauduin taas pohtimaan. Ensiksi havahduin erästä meiliä kirjoittaessa siihen, että meidän reissu on jo ensi viikolla! Olin ensin kirjoittamassa viestiin, että lähden siinä parin viikon päästä, mutta samalla tajusin, että lähtö on jo ensi viikon lopussa (mikä kuulostaa jostain kumman syystä hirmu paljon lyhyemmältä ajalta kuin kaksi viikkoa!). Siis aivan ihanaa, mutta hui – sehän on ihan kohta!
Mua kyllä naurattaa, sillä reissubudjettini on niin mini, ettei mitään rajaa. Joku saattaisi panikoida tällaisella matkabudjetin ollessa käsissä, mutta itse yritän ottaa rennosti. Kai sieltä jostain saa jonkun patongin joskus aneltua itselleen syötäväksi ja meressäkin voi peseytyä, vai? Voin sitten loppureissusta myydä matkalaukun sisällön ja vaikka miehen, jos näyttää etten muuten pääse takaisin kotiin. Kolmen kuukauden karenssi ansiosidonnaiseen (tai tavallaan neljän, koska haku tapahtuu takautuvasti) on kieltämättä alkanut tuntumaan tässä loppuvaiheessa. Ekat pari kuukautta meni oikein hyvin vanhasta työpaikasta saaduilla lomarahoilla ja vikalla palkalla kun oli tarkka, mutta tässä kesän korvilla jo kieltämättä tuntuu. Onneksi on kahden hengen talous ja blogi!
Ai mutta, pitikö puhua kesästä? Heh. No niin, siis reissu on ihan kohta ja kesäkin on jo saapunut. Sitä vain halusin fiilistellä kanssanne, että miten ymmyrkäinen onnesta olen tästä itselle todella spesiaalista kesästä. Ehkä olenkin maininnut, että olen hyvin nuoresta iästä lähtien ollut kaikki kesät töissä ja kun siirryin vakitöihin, kääntyi asetelma siihen, että kaikki lomat oli reissussa. Niinpä Suomen kesä on jäänyt vähille viimeisenä kymmenenä vuotena ja olen jollain tapaa haikaillut niitä lapsuuden ikuisuuden mittaisia kesälomia ja tylsyyden tunnetta kesäauringossa istuessa ja miettiessä, että mitä sitä tekisi. Epäilen, että siihen pitkän kesän tunteeseen en enää koskaan pääse, mutta ei se haittaa, nyt olen nimittäin niin onnellinen tästä ainutlaatuisesta kesästä, jolloin ei ole kiirettä eikä isompaa ohjelmaa. Voin ihan oikeasti olla ja nauttia, tehdä pieniä kesäjuttuja tai ihan vain istua nurtsilla ja tylsistyä. Tosin tänä aamuna naurahdin mielessäni, että todennäköisesti käykin niin, että homehdun koko kesän kotona läppärin äärellä (rakkaat ystävät, älkää antako niin tapahtua!). Joka tapauksessa, kiireetön kesä on ylellisyyttä, jota nyt todella osaa arvostaa.
Sitten siitä nukkumisesta. Kotiin jäätyä on ollut kiva havainnoida itseä, kuten vaikka omaa unirytmiä. On ollut hauska huomata, kuinka herään näin valoisaan aikaan luonnostaan mainittavasti aikaisemmin kuin vielä keväällä, vaikka menen jotakuinkin samaan aikaan nukkumaan. Uskallan siis vetää johtopäätöksen, että talviajasta on itselle vain haittaa. Sen lisäksi, että kuljen puoli vuotta koomassa, myös nukun tavallista enemmän ja ”menetän” hyviä tunteja. Nyt siis päivät ovat pidempiä monella tapaa. Sen lisäksi ylellisyyttä on olla pirteä. Olen ollut uniongelmainen läpi elämäni ja etenkin pari viime vuotta uneni kärsi valtavasti jatkuvasta stressistä. Alun kangertelun jälkeen olen käytännössä nukkunut syntisen hyvin töistä pois jäätyäni. Painajaiset eivät ole enää kiusanneet, enkä liioin ole heräillyt tai stressannut mieltäni samaan tapaan puhki. Olen saanut lepoa juuri niin paljon kuin kroppani on tarvinnut, viime vuodet kun on kulunut jatkuvassa väsymyksen tilassa, jossa ei tunnu koskaan olevan riittävästi aikaa (viikonloppuja lukuun ottamatta) nukkua kunnolla ja herätä pirteänä. Nyt on, ja kuulkaas ihanat, tämä on taivaallista!
Kovasti olen jo miettinyt, että miten ihmeessä onnistun löytämään tällä unentarpeellani balanssin kunhan taas palailen päivätöiden ihmeelliseen maailmaan, sillä jatkuva väsymys jos mikä on tosi kuluttavaa mielelle ja kropalle. Siinä riittää pureskeltavaa, mutta arvatkaas mitä? Ajattelin nyt köpöttää raput alas ja istahtaa toviksi meidän viihtyisälle sisäpihalle jääkahvin kera, hengittää syvään kesältä tuoksuvaa lämmintä ilmaa ja sukeltaa hetkeksi omaan kuplaani. Onnellisuus piilee pienissä asioissa.
Hame: Zara / Pusero. Zara / Vyö: Global / Laukku: Massimo Dutti / Kaulakoru: H&M / Kengät: Marian
Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.
