Jos viime päivät on mennyt kotia kesäkuntoon siivotessa ja tapahtumasta toiseen viilettäessä, niin tänään on sitten nautittu säästä kaikkien sisällä vietettyjen tuntien edestä! Aamulla tuntui ihan hassulta pukea päälle kunnon kesävaatteet, lähteä liikkeelle hihattomalla ja ilman sukkiksia, kruunaten kokonaisuus sandaaleilla. Kotiovella vielä mietin, että josko nyt kuitenkin on liian kevyesti päällä, mutta mitä vielä, juuri säähän sopivat!

Otettiin suoraan suunnaksi Etelä-Helsinki, sillä jäätelöhammasta kolotti ja kesäfiilis huusi auringossa kimmeltävän meren luokse. Olenkin joskus maininnut, että olen henkeen ja vereen meri-ihminen – rakastan merta ja haaveilenkin meren äärellä asumisesta. Oma majakka olisi ihana, mutta realismin nimissä olisin kyllä oikein onnellinen myös kaupunkiasunnossa meren lähellä. Onneksi nytkään ranta ei ole kovin kaukana, Töölönlahti siintää vain pienen kävelymatkan päässä, joten ei siinä mielessä valittamista tässäkään kodissa (paitsi parveke olisi kyllä näillä helteillä tooodella kiva!).

Istahdimme ensin aurinkoon Cafe Caruselin terassille syömään kesän ekat irtojäätelöt ja kävelimme rauhassa näkymistä nauttien rantaviivaa pitkin aina takaisin keskustaan asti. Matkan varrella ihailin kukkia, listasin kotikaupungin kivoja kesäkohteita mieleen muistiin lomakautta varten ja siinä ohessa vilkutin ohikiitäville veneille. Ihana kesäpäivä!

cafe caruselesplanadi 4korikassi 1sandaalit 2cafe carusel 1

Rento ulkoilu teki hyvää ja samalla tuli koeajettua blogin kautta saadut Mam’zellen sandaalit, joita olen suunnitellut yksiksi matkakengistäni. Ensikokeilun perusteella kengät tuntuivat superhyviltä jalassa, ja lestille annan kiitosta myös tämän päiväkävelyn ja samalla myös ensikäyttökerran jälkeen. Ehdottomasti siis mukaan! Samoin matkaan tulee myös lähtemään kuvissa näkyvä musta korikassa. Ostin sen viikolla tuskastuneena siihen, etten tunnu mistään löytävän kivaa ja perinteistä neutraalinväristä korikassia vaikka kuinka olen kolunnut ketjuliikkeitä ja nettikauppoja. Musta väri vähän arvelutti, mutta ajattelin, että olkoon. Hinta oli kohtuullinen ja malli on juuri etsimäni, joten ehkäpä tämä kelpaa tulevalle reissulle arkikassiksi mainiosti, ellei sitten näiden parin viikon aikana ehdi vielä tulla vastaan juuri sitä etsimääni.
       meri 2maailmanpyora 4sandaalit 3ursula


Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

16 comments

Vastaa

Mielettömän ihania kuvia, kesä on kyllä ihanaa aikaa.

Vastaa

Voi kiitos!! Kesä on kyllä ihmeellisen ihanaa aikaa :) Voi kumpa nämä ihanat kesäkelit jatkuisivat läpi kesän, niin iso vaikutus oloon auringolla on!

Vastaa

Voi miten kaunis hame! Tuollainen oli täydellinen mukaan huomenna alkavelle Italian vihkimatkalle! :)

Vastaa

Oi kiitos! Voi että, just tällainen liehuhelmainen hame sopisikin Italian maisemiin just eikä melkein :) Vähän kade olen kyllä matkastanne, kuulostaa aivan ihanalle – nauttikaa!!

Vastaa

Se olisi täydellinen! :) Matkasta tulee kyllä ikimuistoinen, jonka kruunaa torstain hääpäivä :)

Toivotaan tännekin kuitenkin hyviä kelejä! :)

Vastaa

Kauniita kuvia :)

Vastaa

Kiitos!! :)

Vastaa

Ihania kuvia! :) Tuollainen korikassi olisi kesäksi kyllä tosi kiva, mutta itse mieluiten ottaisin vaalean, infoa jos jostain löydät!

Vastaa

Kiitos!! :) Voi niinpä, en hetkeäkään aiemmin ajatellut, että voisin ottaa mustaa kun koko ajan on mielessä haikaillut sitä vaaleaa. Heh, ehkä tämä oli tuskastumisen aiheuttama reaktio, olenhan etsinyt korikassia jo viime kesästä asti, ja nyt viimeiset pari kuukautta ihan tosi aktiivisesti ja kesäkin on jo ehtinyt saapua :D Huikkaan toki, jos tulee vastaan – ja samoin, edelleen niin tahtoisin vaaleamman version!

Vastaa

Helsingin Mariankadulla on liike (Pastpresent), josta näemmä löytyy beigejä korilaukkuja erikokoisina ja erimittaisilla hihnoilla. Heillä on myös postimyyntiä, jos ei paikanpäälle pääse :)

Vastaa

Ooh, kiitos vinkistä! Kurkin jo nettisivuja, ja näyttää tosi hyvältä ja vielä kohtuuhintaiselta! Taidanpa poiketa putiikissa tänään kun kerran samoille suunnille on tarkoitus iltapäivällä muutenkin mennä :)

Vastaa

Kuulisin mielelläni, mistä olet tämän mustan laukun ostanut? Vaalea korikassi kaapista jo löytyy, mutta musta sopisi kivasti muutamiin uusiin kesävaatehankintoihini :)

Vastaa

Ah, pahoittelut, merkki näköjään unohtuikin tekstin lomasta! :) Tämä on Seppälästä muutama päivä sitten hankittu, ja ainakin silloin vielä Forumin liikkeessä oli näitä runsaasti – hinta oli muistaakseni 36 eruoa! :)

Vastaa

Aivan ihana hame, mistä olet ostanut sen? Sopii sinulle tosi hyvin :)

Vastaa

Oi, kiitos kovasti! Tämä on Forever21:n, mutta en kyllä millään muista mistä tai milloin olen tämän hankkinut – eli ilmeisesti on vähän aikaa ehtinyt jo ostohetkestä kulua :D

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.