Islannin matkasta on kulunut jo vuosi, eikä millään tunnu siltä. En voi muuta kuin tässäkin kohtaa päivitellä ajankulun nopeutta ja myöntää, että kaikki on vielä niin hyvin muistissa, että sanoisin aikaa kuluneen korkeintaan kuukausia, mutta kalenteri kertoo ihan muuta. Matkavuosipäivän kunniaksi on mielestäni mainio hetki fiilistellä vielä vähän Islantia, sillä enhän ole edes ehtinyt väläytellä teille vielä juurikaan maan itä- ja pohjoisosia! Sitä paitsi, kohta matka käy uusiin maisemiin ja ruutu täyttyy ihan toisenlaisesta maisemista sekä tunnelmista.

Vuosi sitten toukokuun viimeisenä viikonloppuna Islannissa oli vielä paikoin reippaastikin lunta, toisilla alueilla taas kevät oli jo puhjennut loistoon – niin pienet etäisyydet, mutta niin valtavat erot! Onneksi niillä koleammillakin vuoristoalueilla kevätpurot solisivat ja vihreä puski esiin, mutta jäätiköiden massat toki pitävät pintansa ympäri vuoden.

Kolmannen ajopäivän aamuna starttasimme Höfnin pienen kaupungin kupeesta ja jatkoimme maan kiertämistä mutkittelevaa tietä pitkin kaakkoisosan kautta kohti pohjoista. Kuumainen maisema jäi väliaikaisesti taakse ja vastassa oli toisenlainen rauha. Usva oli kietonut koko maiseman vaippaansa ja vuonot ryhdittivät maisemaa. Vesi oli tyyni ja näillä kulmilla maa oli jo lumeton mutta odotti vielä kesän vehreyttä. Tunnelmassa oli ehkä jopa ripaus enemmän syksyä kuin kevättä, mutta sopi minulle, ei syksy suotta ole suosikkivuodenaikani.

Itärannikko oli uskomattoman rauhallista aluetta, ilma oli raikas ja kaikkialla oli ihanan hiiskumatonta. Ajotie mutkitteli vuonojen mukaisesti ja linnun tietä lyhyt matka otti autolla vähän enemmän aikaa, mutta toisaalta mahdollisti henkeäsalpaavista maisemista nauttimisen rauhassa. Vuoristomaisemassa oli tiettyä dramatiikkaa ja matkanvarren uinuvat kalastajakylät sopivat niin maisemaan kuin tunnelmaankin. Mutta ympäristön uneliaisuus kaikkosi kun peltiseinäisiin taloihin asteli sisään, alueen harvoissa kahviloissa otettiin ainoat asiakkaat vastaan hymyillen ja palvelu sujui englanninkielellä avuliaan iloisesti. Kortti kävi jokaisessa pienimmässäkin putiikissa, joten automaatteja ei tarvinnut metsästää koko matkan aikana.

Keskityimme nautimaan vuonoista, pysähtelimme hengittämään puhdasta ilmaa ja katselemaan vesiputouksia. Etenimme rauhassa ja painoimme mieleemme mielettömiä maisemia. Itäisellä rannikolla asutus vähenee ja tien noustessa ylös kumpuilevaan maisemaan edessä on pitkä väli ilman huoltoasemia ja kioskeja, joten tankkaus ja eväsvaraston täydennys on hyvä hoitaa ennen auton nokan kääntämistä pohjoiseen. Yhden rennon päivän aikana ehdimme koukata itäisen kärjen ja kaartaa saarta ylöspäin, nousta vuoristoa pitkin paksujen lumimassojen äärelle ja solahtaa vehreään laaksoon, johon palaan kun neljännen matkapäivän kuvat löytävät tiensä blogiini asti. Sitä ennen kuitenkin on aika innostua Balkanista!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.