Tiedän, että meneillään on aivan poikkeuksellisen upea helleviikko ja, että Suomen kesä on lyhyt. Hyvin lyhyt. Siitäkin huolimatta olen viettänyt jokaisen päivän tällä viikolla sisällä ja siivonnut. Ei ihan sitä kesä tekemistä mitä suunnittelin, heh. En suinkaan ole kiitänyt pölyhuiska kädessä viimeistelemässä hyllynreunoja vaan järjestänyt uudelleen kaappeja, joihin muutettaessa vain summittaisesti työnnettiin tavaroita, jotta saatiin muuttolaatikot tyhjiksi. Olen myös käynyt läpi sälälaatikoita, niitä inhottavia joihin kertyy kaikkea pientä, mille ei oikein muutakaan paikkaa juuri sinä tiettynä hetkenä ole keksinyt. Se kaikki on vienyt yllättävän paljon aikaa, mutta tuonut hurjasti lisää tilaa!

Tekemättömät asiat ovat kolkutelleet muutosta lähtien takaraivossa ja näin kotona ollessa olen todennut, etten pysty rentoutumaan tai kunnolla keskittymään jos silmäkulmassa näkyy se kaikki, mitä vielä pitäisi tehdä. Niinpä päätin, että vieköön niin kauan kuin vie, mutta nyt hoidan ne roikkuvat asia ja järjestän kodin siihen kuntoon, että kun katsoo ympärilleen, ei näe vain loputonta listaa kaikkea keskeneräistä. Ei sillä, keskeneräinenhän koti jollain tapaa varmaan aina on, mutta se loppu on lähinnä pilkunviilausta. Nyt on vielä paljon näkyvästi rempsallaan.

sohvatyynysisustustyyny 3

Eilen poikkesimme Ikeassa hakemassa sisätyynyjä sohvatyynynpäällisille, joten sain ruksittua yhden kohdan yli – mikä ihana tunne! Nyt katselen vielä maalamatonta sohvapöytäämme ja mietin, olisiko tänään sen aika. Vaiko huomenna? Värin suhteen on vielä epävarmuutta, joten maalausprojektiin tarttuminen on antanut odottaa itseään. Oli miten oli, tänään(kään) ei ole lepopäivä vaan listalla monta muuta hoidettavaa juttua aina kukkien istutuksesta uuden laatikoston käyttöönottoon ja kangashankinnoista tapetin etsintään. Niinpä, nauttikaa te upeasta säästä, minä siirryn to do -listani äärelle!

sohvatyynytsisustustyynyt

    Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Pitkälle reissulle pakatessa joutuu pähkäilemään monen vaatehaasteen kanssa, joista yksi isoimmista tuntuu joka kerta olevan asusteiden valinta. En halua kantaa mukanani turhaa, niinpä mielelläni uhraan hetken matkakarderobin mietintään ja vielä viime hetkellä mieluummin karsin kuin lisään. Suosinkin helposti yhdisteltäviä vaatteita ja kiinnitän huomiota asusteisiin, huiveilla ja koruilla saa aikaan paljon, mutta silti tärkeimmässä osassa ovat laukut ja erityisesti kengät. Ne lisäävät nopeasti laukun painoa ja vievät tilaa, niinpä pakkaan mukaan karsitusti ja aivan ehdottomasti sellaista, joka on jo hyväksi havaittua. Pidemmälle matkalle mukaan ei siis koskaan lähde käyttämättömiä tai vähän käytettyjä jalkineita!

Valintoja tehdessä tulee siis kiinnitettyä huomiota mukavuuteen ja monikäyttöisyyteen, mutta silti mielellään kivasta asukokonaisuudesta tinkimättä. Vaikka niin mielelläni ottaisin mukaan niitä vaatekaapin vähän erikoisempia asusteita, on kuitenkin kaikkein järkevintä valita neutraaleja värejä ja klassisia malleja, jotka käyvät vähintään suurimpaan osaan matkavaatteista. Mukana olikin mustat ja ruskeat kengät sekä korikassit, mutta poikkeksen teki iltalaukku. Sitruunankeltainen clutch ei ollut huomaamaton, mutta silti ehdottomasti sellainen, joka tuntui sopivan ihan kaiken kanssa yksiin. Sen monikäyttöisyyden juju olikin juuri eriparisuudessa. Yksivärisyys teki siitä helpon yhdistellä ja kirkas sävy toi vaaleisiin väreihin särmää, raikasti tummia kokonaisuuksia ja viimeisteli värikkäät asut.

Tässä asussa keltainen laukku piristää ja värittää muuten neutraalinsävyistä kokonaisuutta. Beige silkkitoppi on ostoksia matkalta ja on siinä mielessä erityinen hankinta, etten yleensä suosi beigeä kasvojeni lähellä. Yleisesti ottaen olen hyvin kaikkiruokainen värien suhteen, mutta beige on ehkä se isoin haaste, väri kun tuntuu imevän ihostani kaiken värin ja näytän hyvin helposti entistä kalpeammalta ja harmaammalta siihen verhoutuneena. Tämän kuitenkin uskalsin kiikuttaa kassalle, sillä sävy on vaalea ja lyhythihaisena se on helppo yhdistää vaikkapa raikkaan väriseen neuletakkiin tai bleiseriin.

beige asu 27beige asu 2sitruunankeltainen clutchbeige asu 26beige asu 17Silkkitoppi: Massimo Dutti / Housut: H&M Concious Collection / Kengät: Via Uno / Clutch: ASOS / Rannekoru: Zoa / Vyö: Global

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Olen aina kokenut haastavaksi kategorioida ihoani. Kasvojen kohdalla se on helpompaa vaikka tyyppi ja tarpeet vaihtelevatkin hurjasti ihan jo kasvojen eri alueilla puhumattakaan vuodenajan vaikutuksesta. Kropan suhteen en ole edes hirveästi yrittänyt, mutta aurinkovoiteita pohtiessa ja palamisherkkyyttä miettiessä sitä on väistämättä tullut ajateltua. Kai sen siis voisi ajatella olevan suhteellisen normaali, varsinaisia ongelmakohtia ja erityishuomiota vaativia ominaisuuksia kun siinä ei ole. Ihoni on kauttaaltaan paksu ja se on hyvin vaalea, muttei kuitenkaan ihan valkoinen, vaikka välillä tykkäänkin verrata sitä valkoiseen lakanaan. No onhan siinä ihan oikeasti vähän väriä ja tiedän, ettei se ole sitä ihan kaikkein valkoisinta väritystä, mutta vaalea silti ja helposti kalpeuteen taipuva. Sen voisi olettaa palavan helposti, mutta olen läpi elämäni kuvaillut ihoani kärjistäen sellaiseksi, joka ei pala eikä rusketu. Se ei siis reagoi herkästi helposti aurinkoon hyvässä eikä pahassa. Totuus toki on, että jossain vaiheessa molempia tapahtuu, rusketusta hyvin hyvin hitaasti ja olen onnistunut palamaankin kerran, 17-vuotiaana ensimmäisellä omatoimisella kesäreissullani Ranskaan. Muuten olen onneksi säästynyt aurinkovammoilta ja ylipäätään ollut kesän lopussa yleensä aika saman värinen kuin kesän alussa.

Ei sillä, en kyllä ikinä ole ollut auringossa makaavaa sorttia enkä rusketusta edes tavoitellut, mutta toki olen nauttinut aina ulkoilusta kesäaikaan. Suojaa on yleensä aurinkolomia ja parhaimpia hellepäiviä lukuun ottamatta tarjonnut pikemminkin vaatteet ja varjo kuin aurinkovoiteet, mutta reilu parikymppisenä huomattu melanoomaluomi muutti tilannetta ja sen jälkeen olen ollut tarkempi myös purkkisuojan suhteen. Ei aurinkoa ole tarvetta säikkyä tai vältellä, mutta syytä laiminlyödä suojautumistakaan ei ole ja auringossa pitkään pötköttelyn kannattavuudelle on ihan hyvä suoda ajatus tai pari. Mutta mennäänpä itse asiaan, eli niihin aurinkovoiteisiin!

aurinkovoide 37lomalla 4aurinkovoide 15aurinkovoide 16

Poiketen kaikista viime vuosien lämpöisiin kohteisiin suuntautuneista reissuista, en pakannut mukaan luottoaurinkorasvaani Riemann P20:sta. Mietin laukkua pakatessani, että teenkö virheen, mutta halusin kokeilla uusia kevään aikana blogin kautta saatuja aurinkotuotteita, niinpä valkkasin mukaan uudenlaisen kombon. Laukkuun päätyi kolme aurinkosuojatuotetta suojakertoimilla 20, 30 ja 50, joista kaksi ensimmäistä olivat ehdottomasti kovimmassa käytössä ja vahvimman suojan tarjoava toimi lähinnä paikallisessa käytössä.

Kaikki kolme tuotetta osoittautuivat oikein hyviksi, paremmiksi kuin osasin odottaa, ja erityisesti ACO SUN Active Body Spray ihastutti. Tuote oli myös sellainen, mihin nihkeämmin aurinkosuojatuotteisiin suhtautuva mies tykästyi johtuen sen keveydestä, suhteellisen matalasta suojakertoimesta ja helppokäyttöisyydestä. Aine on väritöntä ja koostumukseltaan miellyttävän keveää, ei siis jätä ihoa nihkeäksi. Lisäbonusta suihkeesta, eli tarvittaessa sitä oli helppo lisätä päivän aikana käsiä sotkematta, mikä sopii loistavasti kaupunkikäyttöön kun käsienpesumahdollisuuksia ei välttämättä joka kulmalla ole.

aurinkovoide 7lomalla 1aurinkovoide 13

Kasvoille käytän aina omaa aurinkosuojaa ihan jo kasvojen herkemmälle iholle räätälöidyn koostumuksen takia ja nyt sain lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla pakkaamalla mukaan Louis Widmer Sun Protection Face 30 -tuotteen. Siinä yhdistyy kosteusvoide ja aurinkosuoja, eli sitä voi käyttää mainiosti myös meikin alla. Voide on paksuudeltaan juuri sopiva ja tuntuu ihan normaalilta kosteusvoiteelta, eli imeytyy nopeasti eikä tuki ihoa. Se sopii herkälle iholle ja lisäksi lupaa anti-ageing vaikutuksia, eli tarjoaa suojan lisäksi myös hoivaa iholle. Aurinkolomalle suunnatessa normipäivävoidetta ei siis tarvitse pakata lainkaan mukaan tämän hoitaessa sekä suojauksen että kosteutuksen.

Kolmas mukaan lähtenyt tuote oli herkälle iholle suunnattu La Roche-Posay Anthelios suojaketoimella 50. Tuote on suunnattu erityisesti kasvoille ja valoihottuma-alttiille iholle, mutta itse käytin sitä lähinnä paikallisesti herkimmille alueille kuten nenään, olkapäihin ja luomien päälle. Koostumus on kevyt ja imeytyy suhteellisen hyvin, eikä se sisällä hajusteita tai parabeenejä. Itse suosittelen aina ottamaan lämpimiin kohteisiin suunnatessa matkaan myös korkeasuojakertoimisin tuotteen, sillä vaikka se ei olisikaan jatkuvassa käytössä, sillä on näppärä täydentää kevyempien tuotteiden suojaa. Tämän tuotteen etuna oli myös koko, kasvoille tarkoitettuna pullo oli pieni ja siten helppo kuljettaa käsilaukussa mukana! Myös stick-muotoiset tuotteet toimivat korkeasuojaketoimisissa aurinkotuotteissa mainiosti ja ovat niin ikään helppoja mukana kannettavia.

aurinkotuoliaurinkosuoja 2aurinkovarjo 1Aurinkotuotteet saatu blogin kautta. Tunika ja nilkkakorut: Accessoriez / Bikinit: Cubus, saatu blogin kautta

Aurinkovoiteiden lisäksi kesäreissuilla mukanani kulkee yleensä aina kevyt, mutta iso huivi. Se on helppo kietaista dekolteen suojaksi tai hartioiden päälle, eli sellaisille alueille, jotka kaupungilla kävellessä ovat herkästi jatkuvasti aurinkoon päin. Lisäksi muutenkin suosin vaatteiden tarjoamaa suojaa, kuumina päivinä pellavapaidat ovat loistavia, maksihameet keveitä ja lierihattu tuo varjoa kasvoille.

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.