Yleensä hoidamme miehen kanssa reissusuunnitelmat yhdessä, mutta koska Sallan reissu oli synttäriyllätys miehelle, tarkoitti se sitä, että sain kihistä yksikseni matkan odotuksen aikaansaamaa intoa sekä suunnitella viikon ohjelmaa meidän molempien puolesta. Toki lomaohjelmassa oli mukavasti tilaa paikan päällä keksitylle tekemiselle ja ihan vain olemiselle, mutta muutamat tärkeimmät jutut olin varmistanut toteutuviksi jo hyvissä ajoin. Yksi näistä aivan ehdottomasti koettavista elämyksistä oli huskysafari, joka lähti Sallan Poropuistosta.

poropuisto 23poropuisto 24poropuisto 28-3

Myönnettävä on, että pakkautuessani kelkkaan vällyjen alle ja katsellessani koiraraasuja, jotka joutuivat vetämään perässään meitä molempia, vuodatin muutaman säälikyyneleen ja kaduin jo hetken syvästi, että olin edes ajatellut moista viihdykettä. Huoli kuitenkin kääntyi nopeasti hymyksi kun näin, miten koiravaljakko valpastui reen saadessa lähtöluvan ja pienet tassut tamppasivat lumista polkua innokkaina. Vaikka olin kuvitellut, ettei tällä lastilla liikahdeta mihinkään, niin toisin kävi, kelkka kiisi hangella huimaa vauhtia ja olisi mennyt kovempaakin, jos olisi sallittu. Koirien hännät vispasivat ilmaa ja kelkka hypähteli loivissa kaarteissa.

Alun jännityksen jälkeen rentouduin ja koirien jaksamisen valvomisen sijaan siirsin huomioni maisemaan, joka eli avarasta metsäiseen, mutta pysyi aina yhtä upean lumisena. Retken puolessa välissä pysähdyttiin nuotion äärelle päiväkahville ja välipalalle. Istuin hirsipenkillä porontaljan päällä paksut tumput käsissäni, jyrsin pullaa ja katselin onnenlinnuksi mielletyn kuukkelin katoamista kuusen suojiin. Ihana rauhallinen hetki.

koiravaljakko 1husky 1poropuisto

Matkan jatkuessa taivas rakoili ensimmäistä kertaa lomamme aikana ja päästi häivähdyksen auringonvaloa luontoon. Huskysafari oli maaginen elämysretki, jota aivan ehdottomasti suosittelen kaikille Sallaan (tai ylipäätään Lappiin) suuntaaville! Safari oli niin onnistunut kokemus, että meidän oli pakko palata vielä vikana reissupäivänä puistoon ja kokeilla porosafaria. Olisimme halunneet päiväretkelle, mutta sen ollessa jo loppuun myyty päädyimme auringonlaskun jälkeen matkaan lähteneeseen pororetkeen. Mahtava kokemus sekin!

salla poropuisto 12-2salla poropuisto 21-2

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Otin heti siitä kepeimmästä vuositavoitteestani kiinni ja kaivoin huulipunalaatikostani yhden niistä huulipunista, jotka ovat jääneet auttamattoman vähälle käytölle. Ostin aikoinaan Couleur Caramelin luumuisen Baiser Volé (nro 240) -sävyn kokeilematta, eli puhtaasti sillä perusteella, miltä sävy näytti hylsyssä. Amatöörivirhe, tiedän. Ja ei sillä, sävy on kyllä tosi kaunis, kuultavan kostea kirsikkainen, mutta se ei vain ollut sitä, mitä juuri sillä hetkellä (tai edelleenkin kyllä) kaipasin, eli vahvapigmenttistä tummaa luumunpunaista huulipunaa.

marron glace 2couleur caramel 240

Lähimmäs toivomaani lopputulosta tämän kanssa pääsee kun huulet pohjustaa luumunvärisellä huultenrajauskynällä ja siihen tarkoitukseen Kikon sävy nro 207 on loisto. Silti lopputulos saisi olla makuuni mattaisempi ja olen saanut vihiä, että MACin Diva -sävy voisi olla juuri sitä, mitä etsin. Olenkin poikennut moneen otteeseen Stockalla sitä kyselemässä, mutta aina kun satun paikalle, on juuri kyseinen sävy loppunut. Huonoa tuuria tai sitten ilmeisen moni muukin on ihastunut luumuhuuliin. Niinpä täytyy vielä turvautua tähän ja kun nyt asian taas muistin, poiketa ohi kulkiessa väriä kyselemässä. Kun löydän kaipaamani huulipunan opettelen käyttämään tätä ilman tummaa pohjustusta, kuultavan herkullisena sävynä.

marron glace 5marron glace 9

Ihanan vahvapigmenttinen ja väriltään juuri sellainen tumma luumu on IsaDoran geelikynsilakka sävyä Marron Glacé*. Se kuivuu nopeasti ja kaksi kerrosta riittää kauniiseen ja peittävään lopputulokseen. Viikkoon ei pysyvyys ainakaan omassa käytössäni yllä, mutta enpä kyllä minkään muunkaan kotikäyttöisen kynsilakan kanssa sellaisiin pitoihin ole päässyt. Hyvä normikesto siis odotettavissa!

Kuvia käytössä luvassa molemmista, sekä luumunpunaisista huulista että kynsistä seuraa pian, kunhan saan purettua asukuvat, joita tämä kaksikko (tai kolmikko) tehostaa!

marron glace 7*saatu blogin kautta

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Paluu arkeen. Sitä tämä päivä on ollut. Olen ollut ihan järjettömän väsynyt. Siis tietty tässä elämäntilanteessa saisin kyllä teoriassa nukkua vaikka koko päivän, mutta toisaalta juuri tässä elämäntilanteessa olisi äärettömän typerää jäädä sänkyyn vain koska sattuu väsyttämään. Niinpä palautin kännykkään nykyisen arkiaamuherätykseni, joka on ysiltä (eli ei edes oikeasti paha, mutta jostain syystä tänään tuntui ihan kaamean aikaiselta ja olen ollut koomainen koko päivän). Mutta siihen tottuu taas nopeasti. Ja edelleenkin lämmitän mieltäni sillä, mikä arkiherätys joskus on ollut. Sen jälkeen ei enää tunnukaan yhtään niin pahalta!

Paluu arkeen tarkoitti myös paluuta käytännönasioiden äärelle. Haahuilin loppuvuoden sanoen kaikille, että työstän mielessäni tärkeitä kuvioita ja sitten ensi vuonna pistän tuulemaan. Nyt sitten on se ensi vuosi, joten parempi olla nukkumatta kaikkia päiviä tai haaveet eivät koskaan toteudu. Niinpä olen tänään selvitellyt asioita, omia ja muiden, mutta etupäässä niitä omia. Pitäisi osata vähän päästä irti omasta boheemiudesta ja alkaa pitämään paremmin yllä kalenteria sekä kirjata tehtävälistaa. Kävin tänään myös palauttamassa lainakamerani Canonille, mikä oli iso kyynel. Vanhaan palaaminen tuntuu niin ankealta kun on vähän aikaa saanut käyttää sellaista, jossa kaikki pelittää niin kuin pitäisi. Että sellaista täällä, arjen aloitus.

zara housut 28-3zara housut 36zara housut 21zara housut 34Takki: GinaTricot / Huivi: Gina Tricot / Laukku: Kate Spade / Housut: Zara /
Nilkkurit: Gaudi

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.