Jos eilen kirjoitin himoitsevani punaista vaatekaappiini niin jatketaan nyt muihin väreihin, sillä värit ylipäätään vaatteissa vetävät puoleensa, etenkin kirkkaat ja puhtaat värit. Monesti vaatekaupoissa poiketessa poukkoilen rekeiltä toisille juurikin erilaisten ja erottuvien värien vetämänä. Maailman simppelein niksi tuoda asukokonaisuuteen potkua on yhdistää muuten neutraalinsävyiseen kokonaisuuteen jokin kirkasvärinen vaatekappale tai asuste –  helppoa ja hyvin turvallista! Kirkas väri myös kohentaa väsynyttä mieltä ja ilmettä, tai ainakin vetää hyvin huomiota pois nuupahtaneesta olosta.

Tämä LiLLE Clothingin sininen pörröneule on niin herkullisen värinen, etten kestä. Iskin siihen silmäni aiemmin syksyllä jo eräällä showroomilla ja talvella vielä kuolasin sitä nettikaupassa. Kun poikkesin viikolla tapaamassa LiLLEn tiimiä ja valkkaamassa itselle pari vaatetta erään blogin ulkopuolisen projektin kautta, etsin heti tätä katseellani. Luultiin, ettei sitä olisi enää ja ilmeisesti murhe paistoi kasvoiltani, sillä etsintäpartio lähti liikkeelle ja löysi kuin löysikin varastosta vielä yhden. Sain sen matkaani ja olen ikionnellinen, neule on ihana! Väri on niin karkki, ja olen aika varma, ettei kaapistani löydy ennestään mitään just tämän väristä. Viime lauantaina yhdistin sen hyvin neutraaliin kokonaisuuteen, mutta pohdin jo mielessäni mihin sopivasti eriparisiin väreihin sen voisi liittää onnistuneesti.

peppi jumper 14peppi neule 1lille clothingpeppi 1peppi jumper 19Villapaita: LiLLE Clothing / Silkkihame: Zara / Laukku: Kate Spade / Nilkkurit: Gaudi

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Loma Lapissa oli siintänyt omissa lomahaaveissani jo pitkään, mutta tähän asti aina ulkomaille lähtö on ollut se ensisijainen reissukuumeen purkutapa. Syitä on oikeastaan ollut kaksi, ensimmäinen on ollut kustannukset, olen mieltänyt kotimaassa matkailun hintavaksi ja toinen on ollut pyrkimys nähdä nimenomaan uusia maita. Nyt se tuntuu vähän hölmöltä, sillä Lappi todella on ainutlaatuinen elämys ja sellainen osa Suomea, joka on nähtävä ja koettava! Toki (koko Suomen kattavasta) hintavuudesta olen edelleen samaa mieltä, mutta toisaalta tarvittaessa matkabudjettia pystyy tässäkin typistämään omilla valinnoilla, kuten vertailemalla eri matkustustapojen hintoja ja esimerkiksi yöpymällä mökissä, joka mahdollistaa oman ruoanlaiton.

salla 23salla 27

Sallassa veti puoleensa sijainti keskellä ei mitään, kauniin koskemattoman luonnon ympäröimänä, mutta silti mahdollisuus moneen meidän makuun sopivaan tekemiseen. En kaipaa turisteja varten rakennettuja huvituskeskuksia vaan haluan matkoillani mahdollisimman lähelle paikallista tunnelmaa ja luontoa, mikä oli Sallassa mahdottoman helppoa. Lisäetuna oli se, että kohteessa pärjäsi mainiosti ilman autoa eikä se tuonut suotta lisäkustannuksia kaiken ollessa niin lähellä. Toki autosta ei haittaakaan ole ja se mahdollistaa toisenlaisen lähialueeseen tutustumisen, mutta käytännössä kaikki oleellinen (myös se upea luonto) oli ihan mökin kulman takana.

Majoituksen saimme blogikamppiksen myötä Holiday Clubilta, jonka mökit sijaitsevat mielestäni lomailijan kannalta kyseisen alueen ehdottomasti parhaalla paikalla. Kelorinne-mökeistä pääsee kirjaimellisesti suksilla ovelta rinteeseen ja kaikki muu on vain pienen kävelymatkan päässä. Kaikki mökit sijaitsevat aivan Sallatunturin juurella, ihan laskettelukeskuksen vieressä. Vierestä lähtee ladut, joita pitkin voi hiihtää tunturin ympäri tai läheiseen kirkonkylään (laiska tosin ottaa sinne taksin, hinta n.22€/suunta). Kivenheiton päässä mökeistä sijaitsee Holiday Clubin päärakennus, josta löytyy kylpylä, pieni kauppa sekä mainio Ravintola Revontuli. Päärakennus sointui kivasti maisemaan revontulia mukailevalla matalalla julkisivullaan ja Sallassa ihastutti muutenkin se, että kaikki istui maisemaan ja henkeen, ei ollut turhaa prameilua tai maisemaa sotkevia ylilyöntejä.

salla 20 salla 10-2

Holiday Clubilta löytyy erilaisia mökkejä ja vaikka kaikki ovatkin samalla alueella tarjoavat ne silti riittävästi omaa rauhaa. Railakkaat kaveriporukat sekä bilettäjät ovat valinneet tyystin toiset kohteet. Vietimme mennessä puolitoista päivää Kuusamossa ja poikkesimme Rukalla, joka oli tosi kiva nähdä, mutta tuntui silti (omaan makuun nähden turhan) vilkkaalta, turistien täyttämältä ja muutenkin kävijäprofiililtaan ihan erilaiselta kuin Salla. Sallassa tuntuivat viihtyvän luontoon janoavat pariskunnat sekä leppoisaa perhelomaa etsivät. Lisäksi tunnelma tuntui rennolta sekä aidolta ja pääsääntöisesti kaikkialla oli aivan ihanaa palvelua. En tiedä johtuuko se siitä, että Sallan palvelut kuulemma pyörivät pitkälti paikallisin voimin ja kausiavuksi tarvitaan vain muutama ulkopuolinen henkilö toisin kuin monissa muissa Suomen suosituissa lomakohteissa. Joka tapauksessa Sallan tunnelma sopi juuri meille!

salla 5-2sallan tahti 1

Yövyimme alkumatkan Kelorinne-mökissä, joka oli tosi tunnelmallinen matala hirsimökki ja viimeisiksi öiksi vaihdoimme hulppeaan Sallan Tähteen, joka on pikemminkin huoneisto kuin mökki. Kelorinne sopii mainiosti pariskunnalle tai pienelle perheelle, mutta Sallan Tähti taas kahden erillisen makuuhuoneensa puolesta vaikka kahdelle pariskunnalle tai vähän isommallekin perheelle. Toki hotellimajoitustakin löytyy, mutta jos minulta kysytään, mökkielämä on osa kokonaiselämystä, joten ehdottomasti kannattaa yöpyä omassa mökissä! Majoitusta Sallassa on kokonaisuudessaan varsin rajallisesti, mutta täydellä kapasiteetillakin ihmiset tuntuivat katoavan kuka minnekin ja tunnelma lumen keskellä tarpoessa oli käsittämättömän hiiskumaton. Jopa rinteessä oli mukavan rauhalista ja tunturin laella oli helppo pysähtyä katselemaan maisemia olematta kenenkään tiellä.

Suunnitellessani reissua pommitin Sallan turisti-infoa, josta ihanan kärsivällisesti vastailtiin kysymyksiini ravintoloista ja bussivuoroista. Suosittelen siis lämpimästi kurkkaamaan Sallan omilta matkailijasivuilta lisäinfoa, sieltä löytyy ajankohtaisia asioita ja lisäinfoa alueen palveluista. Kokoan vielä yhteen tiivistetyt nähtävyys- ja aktiviteettivinkit Sallaan omasta näkövinkkelistäni, joten pysykää kuulolla!

salla ski resort

Psst, mikäli matka Sallaan houkuttelee esimerkiksi hiihtolomalle, niin varaus kannattaa tehdä nyt! Koodilla SECRET saat -15% alennusta Holiday Club Sallan majoituksesta, mikäli varauksen tekee tämän kuun loppuun (31.1.2015) mennessä. Matkustus aikaa on kuitenkin toukokuun loppuun (31.5.2015) asti! Suoraan mökkejä vertailemaan ja varaamaan pääset tästä.

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Tämän blogipäivän varalle oli vaikka mitä suunnitelmia, mutta toisin on mennyt. Alkoi laiskottamaan. Tai ei alkanut, koko päivän on. Niinpä sunnuntai on kulunut ohjelmia Netflixistä tuijottaessa ja kotiin kuljetettua ruokaa (tilasin sentään salaattia ja kateellisena kuolasin miehen pizzaa) syödessä. Ei irtoa, ei tänään. Niinpä siirrän suunnitelmat huomiselle ja näin pikaisen hei-moin jälkeen palaan takaisin makuuasentoon sohvalle ja jatkan tv:n tuijottamista. Jottei nyt ihan hiljaiseksi jäisi blogi, niin tässä asu joulun välipäiviltä. Punainen on yksi niistä väreistä, joita kaipaan lisää kaappiini, mutta jostain syystä sitä tuntuu olevan vaikeaa löytää juuri oikeassa sävyssä, riittävän puhtaana ja syvänä, sellaisena kuin vaikkapa tässä Zaran neuleessa. Esimerkiksi punainen kellohame ja takki olisivat erittäin tervetulleita vaatekaappiani täydentämään!

viittaruutuponcho 44ruutuponcho 10Neule: Zara / Poncho: Object / Hame: River Island / Laukku: Coccinelle / Saappaat: Fericelli