Tänään ystävän kanssa lounastaessa sivuutettiin haaveita, sitä millaisia valintoja tehdä ja mihin kiinnittää huomiota erilaisten vaihtoehtojen äärellä. Siitä sai tämä postaus pontta, herätti kirjoittamaan mistä minä elämässäni haaveilen. Olen aina pitänyt tärkeänä, etteivät elämänvalintani ole epäonnistumisen tai epävarmuuden pelon sanelemia vaan omaa kehitystä ja tasapainoa tukevia. Olen valmis ottamaan riskejä ja testaamaan erilaisia vaihtoehtoja siinä suuressa tavoitteessa, että sitä kautta opin, miten minun on hyvä olla ja kasvaa sellaiseksi ihmiseksi, jolla on vahvasti tasapainoa ja lämpöä sisällä sekä eniten annettavaa muille.
En haaveile pysyvyydestä vaan päinvastoin, janoan kehitystä ja tiettyä muutosta, turhaudun jos koen, etteivät asiat mene eteenpäin, etten minä mene eteenpäin. En halua haaveilla liian pitkälle tai asettaa mustavalkoisia ulkoisia tavoitteita tulevaisuudelle. En siis ole asettanut tavoitteekseni elämänmittaista parisuhdetta, vaan vain elämän, joka sisältää rakkautta. En tietenkään pane pahakseni jos parisuhde kantaa läpi elämän ja totta kai pistän itseni suhteessa kokonaan mukaan ja suhtaudun siihen kestävänä, olen valmis tekemään työtä, mutta hyväksyn sen, ettei se välttämättä silti kestä. On luonnollista, että elämä vie eteenpäin, minä kehityn ja toinen kehittyy, eikä välttämättä aina samaan suuntaan. Jossain vaiheessa voi olla parempi jatkaa eri suuntiin, eikä se ole epäonnistuminen vaan päinvastoin, mielestäni on onnistumista kyetä tekemään kipeitäkin päätöksiä eikä vain odottaa ulkoa tulevaa muutosta tai sitä oikeaa hetkeä, jota ei ehkä koskaan tule. En halua käyttää elämääni jahkailuun ja odottamiseen sellaisten asioiden suhteen, joille voin tehdä jotain, ja jos en voi, on parempi hyväksyä ja keskittyä niihin, mihin voi vaikuttaa.
En ole myöskään haaveillut perhe-elämästä saati pitänyt tavoitteenani tiettyä tulotasoa tai isoja omistettavia asioita. Itse asiassa puolisalaa haaveilen pikemminkin jonkinlaisesta nykypäivän nomadin elämästä. Voisin elää ja kulkea tärkeimmän omaisuuteni ja mieluiten elämänkumppanini kanssa, nähdä maailmaa. Asua milloin missäkin, jatkaa niin kauan kuin huvittaa ja asettua sinne, minne sydän jää. Voisin siis mainiosti myydä kaiken ja vain lähteä, oikein hyvin. Vähälläkin pärjää. Jotkut ovat kysyneet mitä jos en pitäisikään siitä, kyllästyisin tai kaipaisin takaisin, ja olen aina vastannut, että mitä siitä. Tietenkään en voi tietää kaipaisinko jo vuoden kuluttua vanhoja rutiineita ja todennäköistä on, että jossain vaiheessa haikailisin jälleen muutosta, mutta käsittääkseni olisin vapaa palaamaan, yhtä kokemusta rikkaampana. Se ei olisi maitojunalla kotiinpaluu vaan yksi askel, jota ei olisi löytänyt ellei olisi lähtenyt. Paljon pahempaa olisi se, etten koskaan antaisi sille kaipuulle mahdollisuutta ja siten saisi tietää sen merkitystä.
Olen kyllä joskus haaveillut selkeästä urapolusta ja vakituisesta työsuhteesta, mutta jossain vaiheessa sekin haave katosi. Totesin, ettei oma elämäni vaadi titteleiden määrittämiä portaita eikä vuosia kestävää pysyvä työsuhde ole automaattisesti se parempi vaihtoehto, työtä voi tehdä muullakin tapaa ja toisenlaisilla tavoitteilla. Niinpä palautin työmietteet pöydälle tarkastellen niitä uudenlaisista kulmista ja vanhoja ajatuksia sekä tottumuksia entistä enemmän kyseenalaistaen. Uusi lähestyminen on vienyt eteenpäin ja siitä kummunnutta vaihtoehtoa parhaillaan työstän. Toivon sen kantavan, mutta tiedän, että aina löytyy myös uusia vaihtoehtoja, tärkeintä on olla avoin niille, pystyä muuttamaan tarvittaessa kurssia.
En siis haaveile materiasta vaan vapaudesta, en pysyvyydestä vaan kehityksestä. En halua antaa elämän vain kuljettaa vaan haluan olla siinä aktiivinen, viedä itseäni kohti niitä suuntia, jotka kiinnostavat. Haluan myös kyetä tarttumaan hetkiin ja ennen kaikkea mitä tahansa vastaan tuleekaan, kyetä kuuntelemaan itseäni ja olemaan rohkea sekä rehellinen vaikeidenkin asioiden äärellä ja kovankin paineen alaisena. En halua sitoa itseäni asioihin, en halua keksiä syitä olla tekemättä hyppyjä vaan etsiä tapoja tehdä ne mahdollisiksi. Haluan nähdä maailmaa ja elämää, paljon. Haluan matkustaa ja tyydyttää uteliaisuuttani jatkuvalla havainnoinnilla ja uuden oppimisella. Syvä unelmani olisi tehdä työtä, joka ei olisi aikaan ja paikkaan sidottu, mutta toki, se ei välttämättä ole mahdollista tai sitten senkin voi toteuttaa paloissa – aina ei tarvitse saada kaikkea heti vaan tilapäiset uhraukset voivat edesauttaa pidemmällä tähtäimellä syvempien haaveiden toteutumisessa.
Olen todennut, että haaveeni ovat tietyllä tapaa helppoja, sillä minä olen ainoa iso kynnys niissä, niiden toteuttaminen kun ei edellytä oikeaa tähtien sijaintia tai lottovoittoa, ne vaativat vain valintoja, järjestelyjä, työtä ja paljon oikeaa asennetta. Tietenkin, asiat voivat aina mennä helpommin tai vaikeammin, mutta ainakin itse voin edesauttaa sitä, miltä se matka tuntuu ja tarvittaessa viitoittaa tietä kesken kaiken uudelleen ja löytää itseni ihan uusien asioiden ääreltä. Mutta siinähän osin elämän hienous piilee, yllätyksellisyydessä ja alati avautuvissa uusissa mahdollisuuksissa.
Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.
