Yhteistyössä Yotuelin kanssa Tiedän, mikä mainosotsikko! Mutta arvatkaa mitä, totta ihan joka sana! Tuntuu melkein äklösiirappiselta vuodattaa kiintymystäni pelkkään hammastahnaan, mutta kuulkaas seuraavaa: pikainen vilkaisu menneeseen osoitti, että olen kirjoittanut Yotuelin hammastahnoista blogihistoriani aikana jo neljästi. Mikä on ehkä enemmän kuin olen käyttänyt mitään vaatettani (heh, siis jos vain pelkkiin asukuviin olisi uskominen).

Historia kertoi myös sen, että vuonna 2008 olin käyttänyt Yotuelia jo nelisen vuotta ja hehkutin sitä silloin luottotuotteekseni. Nyt teen saman, paitsi pikainen laskutoimitus osoittaa, että merkki on ollut vakionäky kylppärissäni nyt jo yli kymmenen vuoden ajan. En todella tiedä, onko mikään muu kosmetiikkatuote päässyt omalla kohdalla vastaavaan, vahvasti epäilen! No niin, eli palataan alkuun ja tarkastellaan otsikkoa uudessa valossa, hammashoidossa siis suosin Yotuelia ja jos se ei ole vielä tuttu, suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

yotuel 2yotuel 3

Olen kokeillut myös muutamaa muuta valkaisevaa hammastahnaa vuosien varrella, mutta aina päätynyt palaamaan takaisin hyväksi havaittuun. Yotuelissa tykkään monestakin asiasta; se jättää suun raikkaaksi ja hampaat puhtaaksi, se on miellyttävä käyttää eikä vaahtoa ärsyttävän paljon. Lisäksi se on tietenkin hoitava, hellävarainen ja hyvänmakuinen.

Oleellista on myös se, että kyseessä on ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) vastaava tuote, jolla olen kokenut olleen positiivista vaikutusta hampaideni vaaleuteen. Itse asiassa silloin kauan sitten ekan kerran muutaman viikon Yotuelia käytettyäni koin hampaani selvästi aiempaa kirkkaammiksi, niinpä kokeilijasta kehkeytyi vakikäyttäjä. Ja nyt kirkastavalle ominaisuudelle on myös huutava tarve, aloitettuani kahvin juonnin muutama vuosi sitten ja punaviinin vähän lyhyemmän aikaa sitten, hampaat myös altistuvat värjääville elementeille entistä enemmän.

yotuel 02yotuel 002

Yotuelin valikoimasta löytyy sekä valkaisevia hammastahnoja että tummentumia poistavia, joista itse olen ollut varsin tyytyväinen jälkimmäisiin. Valkaiseviin tutustuin vasta tämän yhteistyön kautta ja hyviksi (sekä hellävaraisiksi) havainnut nekin! Olen tosi tarkka hampaistani ja niinpä olen syynännyt jo pitkään huolella hammastahnojen pakkauksia ja hankausasteita. Yotuelia tuntuu turvalliselta käyttää tietäen, että se on kiilleturvallinen, eli ei hankaa tai naarmuta, ja siten sopii myös jatkuvaan käyttöön. Lisäksi tietenkin on hoitosuositusten mukainen.

Suosikkini on mintunmakuinen Yotuel Classic, mutta välillä tulee vaihtelun vuoksi päädyttyä salmiakinmakuiseen Pharmaan. Nuo perustahnat molemmissa mauissahan sopivat loistavasti arkikäyttöön ja myös lapsille, hammasluuta valkaisevaa All-in-one -tahnaa taas olen ajatellut käyttää lähinnä kuuriluontoisesti. Yotuelin perheestä löytyy myös sivellinpäinen vaalennuskynä, jota voi käyttää hampaille vaikkapa ruokailun jälkeen, sekä suuvesi. Itse en suuvesiä käytä mutta mies niistä tykkää, joten sekin on löytänyt kodissamme käyttöä.

yotuel hammastahna

Yotuelissa loistavaa on myös saatavuus, niitä löytyy suurimmasta osasta apteekkeja, Stockalta, Sokokselta sekä verkosta. Hinta on toki markettitahnoja kalliimpi, mutta mielestäni silti erittäin kohtuullinen ja hintalaatusuhteeseen nähden todella mainio. Jos Yotuel ei ole vielä tuttu, niin suosittelen ehdottomasti tutustumaan.

Hyvää lisäinfoa löytyy Yotuelin suomenkielisiltä sivuilta ja tietty testaamalla saa parhaiten kuvan tuotteesta. Ja mikäli testaamaan pääsy kiinnostaa, kannattaa odottaa vielä muutama päivä ennen ostoksille suuntaamista, tällä viikolla nimittäin pyörähtää käyntiin muutaman Yotuel-tuotepaketin arvonta, joten pysykäähän kuulolla!

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Tänään olisi ollut ihan täydellinen päivä olla ulkona ja olin myös vakaasti aikonut hyödyntää vikaa päivää lainassa olevan Canon 6D:n iloja ja ikuistaa muutaman rästiin jääneen asukuvankin. Mutta toisin kävi, yhtään kuvaa en ottanut ja istun edelleen sohvalla tämän aamun rennon räjähtäneessä lookissa.

Aidon auringon ihastelun sijaan päädyinkin katselemaan aurinkoisia kuvia. Kesän matkojen suunnittelu imaisi niin pahasti mukaansa, että olen roikkunut koko päivän koneella tehden vertailua, taustatyötä, laskelmia ja suunnitelmia. Kaikki se sai lopulta aikaan sen, että matkasuunnitelmia tuli kiepsautettua vähän uuteen järjestykseen ja ilmestyipä kuvioihin villikortti, joka ei ole vielä tähän astisissa puheissa kertaakaan noussut esiin, vaikka toki onkin yksi niistä kohteista, joissa olen jo pitkään halunnut käydä (tai noh, missäpä en olisi halunnut käydä…).

Kun lopulta asiat alkoivat loksahdella kohdilleen näkyi ikkunasta enää laskevan auringon hehku, joten se niistä kuvista ja ulkoilusta. No mutta, vaikka olenkin kohmeessa päivän sisällä istumisesta niin mieleni fiilistelee jo täysillä tulevia matkoja. Toivottavasti saadaan vielä tänään varattua lennot toukokuun loppuun, mutta minne, se selviää kunhan saan vielä viimeisen silauksen suunnitelmiin. Ah, ja Wienin lomaan on enää alle kaksi viikkoa, jei!

black pencil skirt 7black pencil skirt 1black pencil skirt 8black pencil skirt 2black pencil skirt 10 Kauluspaita: ASOS / Kaulakoru: Accessoriez / Pusero: NewLook / Kynähame: Selected / Laukku: See by Chloe / Nilkkurit: Shoeshibar / Vyö: Nini’s
Kuvat: Reetta / Life is Beautiful

Keväistä sunnuntaita! Sain ihanalta Adalminalta seitsemän kysymyksen haasteen ja sen sijaa, että olisin hypännyt alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti asukuviin, paneudutaankin hetkeksi kysymyksiin ja vastaksiin!

1. Oletko keittiön hengetär ja mikä on bravuuriruokasi?

Voi en ole, en todellakaan ole! Viihdyn kotona, mutten erityisesti jaksa puunata kotia tai vietä aikaa keittiössä. Erityisiä vahvuuksia keittiössä ei siis juuri ole, mutta jos nyt bravuuriksi pitää jokin mainita, niin ehkäpä ihan perussalaatit. Syödään arkisin paljon salaatteja ja niiden valmistus on oikeastaan aina mun vastuullani.

2. Mitä harrastat? Mitä muuta kuin bloggaamista?

Matkustus on rakas harrastus, jonka tulevaisuudessa haluaisin nähdä yhä enemmän elämäntapana. Siihen haluan käyttää vapaa-aikani ja se motivoi säästämään. Muuten tekemiseni ovatkin enemmän satunnaisia, liikuntaa välillä enemmän ja välillä vähemmän., pukeutuminenkin kai jollain tapaa asettuu harrastuksen raameihin ja voisiko sanoa myös oman itsensä jatkuvan kehitystyön?

valkoinen takki

3. Unelma-ammattisi lapsena ja miten haaveille kävi?

Oli oikeastaan kolme sellaista, jotka elivät kaikkein pisimpään; arkkitehti, kirjailija ja psykologi. Ja miten niille kävi? Jossain vaiheessa tajusin, etteivät lahjani kuitenkaan ole riittävät arkkitehdiksi, mutta nautin edelleen suuresti erilaisista tiloista ja rakennuksista. Kirjailijuus elää salaisissa unelmissa edelleen, mutta saa nähdä miten sen käy. Psykologiasta luovuin haikeana tajutessani oman koulunkäynnin haasteet ja yliopisto-opintojen vaatimukset, eli lukupääni ei todellakaan ole vahva kuten olen kirjoitellutkin. Lopulta päädyin markkinointiin, ja olen naurahdellut, että etäisesti siinä yhdistyy paloja noista kaikista; arkkitehdin ja kirjailijan visuaalisuus, viestintä ja ulosanti ja psykologian puolelta vaatimus ymmärtää ihmismielen perusteita saadakseen viestit välittymään tehokkaasti.

4. Sisutuksesti kulmakivet? Värit, materiaalit, tyyli – vai joku muu?

Vaikea kysymys, en oikeastaan ole varma onko niitä. Mulla ei nimittäin ole selkeää sisustusmakua ja se elää kausissa, yhtenä kautena viehättää tummat värit, toisena boheemius ja kolmantena (eli nyt) vaaleus. Tykkään monenlaisista sisustuksista ja voisin nähdä itseni asuvan hyvin erityyppisten tyylien keskellä. Ehkä yhdistävänä tekijänä on jonkinlainen seos uutta ja vanhaa, tietty särmä, mutta muuten olen hyvin kaikesta innostuva (ja myös nopeasti kyllästyvä).

valkoinen takki 2

5. Millainen on musiikkimakusi ja onko sinulla lempiartisteja?

Kuuntelen todella vähän musiikkia, siis todella vähän. Musiikki on itselle usein enemmänkin häiriötekijä ja vaatii tiettyä mielialaa kuunnella musiikkia. Pidän enemmän hiljaisuudesta ja olen pitänyt itseäni aina vähän outolintuna asian suhteen, sillä musiikki tuntuu olevan niin universaali asia, mistä kaikki muut tuntuvat nauttivan. Siis tokihan välillä kuuntelen musiikkia ja kun kuuntelen, kuuntelen niitä samoja kappaleita joita kuuntelin 15 vuotta sittenkin, eli en todellakaan tiedä mitä musiikkirintamalla tapahtuu tai ketä on pinnalla juuri nyt.

6. Jos saisit valita, millä historian vuosisadalla tai -kymmenellä eläisit, minkä valitsisit ja miksi?

Tulevaisuuden. Tietty olisi jännittävää päästä tekemään hyppäyksiä menneisiin, nähdä paloja niistä arjista ja vaiheista, mutta oikeasti en haluaisi palata menneeseen aikaan. Sen sijaan tulevaisuus kiehtoo, harmittelen jo nyt, miten paljon en ehdi näkemään oman elämän aikana, joten voisin hypätä paljonkin eteenpäin, nähdä mihin kaikki päättyy ja saada selville, mitä tulevaisuus tuo tullessaan oman elinajan jälkeen.

7. Pakopaikkasi – onko sinulla sellaista ja jos on, niin mikä?

Niitä on tavallaan kaksi. On tietenkin koti, jossa on aina turvallista ja hyvä olla. Se on tila, jossa voin rauhoittua ja olla kuten huvittaa. Toisena on poissa, muualla, eli matkoilla tilassa, jossa on kaukana tästä, tavoittamattomissa ja kaiken tuntemattoman sekä uuden keskellä. Siinä on jotain kiehtovaa ja koukuttavaa, ja se saa aikaan toisenlaisia syvän olemisen tuntemuksia kuin mitä vaikkapa koti tarjoaa.

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.