Matkapäivät ja kohteet vaihtuvat vauhdilla ja tämä loma ihan kirjaimellisesti on aktiiviloma. Olemme jo viikon aikana nähneet käsittämättömän määrän upeita kohteita ja vielä monta on edessä, mutta myönnän, että tahtikin jo hieman hengästyttää. Typistimmekin pienesti reittiä, jotta loppuaikaa ei tarvitsisi mennä ihan niin vauhdilla kuin mitä nyt on menty, mutta samalla sääli jättää jotain todella mielenkiintoisen oloisia kohteita välistä. Näille kulmille voisi todella hyvin tehdä paljon pidemmänkin reissun!

Koska matkakuvat ovat pääsääntöisesti vielä purkamattomina koneella, niin on aika kaivaa esiin rästiin jääneet meikkikuvat. Reissussa mukana on peruspersikkaisen huulipunani lisäksi oranssinpunaista ja vahvaa pinkkiä, jotka sopivat mielestäni täydellisesti kesäkauteen. Kotona testailin hieman metallinhohtoiseen taipuvaa vahvapigmenttistä fuksianpunaista ja pohdin, josko siitä olisi tullut lomahuulipunani, mutta lopulta päädyin valkkaamaan matkaan MACin luottopunani.

kubiss londonkubiss alpha pink 1Huulipuna: Kubiss London Alpha Pink* / Rajauskynä: MSCHIC Fuksia*
*saatu blogin kautta

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Saavuimme eilen Pohjois-Bulgariassa sijaitsevaan Veliko Tarnovoon, jonka vanhakaupunki on henkeäsalpaavan upea! Kauhistuttaa ajatellakin, että meinasimme jättää Veliko Tarnovon kokonaan pois matkasuunnitelmastamme – se olisi ollut todella iso menetys! Vaikka täällä onkin turisteja enemmän kuin aiemmissa kohteissamme Bulgariassa, niin se ei haittaa, sillä väkeä ei kuitenkaan ole liiaksi ja miljöö on niin upea.

veliko-tarnovo-01

Lisäksi pienellä alueella on paljon nähtävää, tai oikeastaan ei niinkään nähtävyyksiä (paitsi upea linnoitus ja suoraan hotellimme ikkunasta avautuvan näkymän keskellä seisova monumentti ja museo), mutta vanhakaupunki on pullollaan yksityiskohtia, jotka tekevät kokonaisuudesta äärettömän kiehtovan. Täällä voisi viivähtää pidempäänkin, melkein harmittaa jatkaa tänään Bukarestiin. Ennen sitä kuitenkin viimeinen vilkaisu Veliko Tarnovoon ja poikkeaminen läheisessä luostarissa. En malta odottaa, että pääsen purkamaan kaikki alueen kuvat koneelle ja kirjoittelemaan enemmän näistä maisemista!

veliko-tarnovo-03

sofia-city

Matkareittimme on hieman elänyt lennosta, mikä on sopinut meille oikein hyvin. Kohteet eivät mainittavasti ole vaihtuneet, mutta järjestys ja tiet kyllä. Viime kesän road tripistä viisastuneena (kuuntelimme siis pariin otteeseen liiaksi navigaattoria ja unohdimme, ettei tien kartalle merkityt nopeusrajoitukset ole välttämättä sama kuin todelliset nopeudet etenkin mutkittelevilla vuoristoteillä) perehdyimme nyt ennakolta Romanian puolen teiden kuntoon, tiedossa oleviin tietöihin ja punnitsimme eri vaihtoehtoja niiden pohjalta.

bulgaria-sofia-5 bulgaria-sofia-7

Meillä oli kolme varteenotettavaa reittivaihtoehtoa pääkohteisiimme Transilvanian alueella, mutta vertailun myötä päädyimmekin vaihtamaan rajanylityspaikkaa ja suuntaamaan nyt Sofian jälkeen ensiksi Veliko Tarnovoon ja vasta sitten Romanian puolelle. Siellä ensimmäinen kohteemme onkin Bukarest, jonka aiemmassa reittisuunnitelmassa olimme kaavailleet maan viimeiseksi etapiksi. Nyt saamme pidettyä reitin isommissa ja parempikuntoisemmissa teissä, mutta muutaman päivän päästä selviää, tehtiinkö oikeat johtopäätökset ja järkevät valinnat reitityksen suhteen.

Tällä hetkellä vietämme Sofiassa toista päivää, mutta näin jälkeen päin ajatellen yksikin olisi hyvin riittänyt. Tuntui, että kaikki merkittävimmät nähtävyydet ehti kahlaamaan läpi eilen ja tänään on jo poltellut jatkaa matkaa. Ei sillä, onhan Sofia kiva paikka viivähtää vähän ekstraa, mutta ei silti mitenkään erityisen sykähdyttävä, esimerkiksi Plovdiviin tykästyin huomattavasti enemmän. Onneksi meillä on mukava hotelli, jossa on kiva ottaa rennosti sekä kaupungissa on lukuisia hyviä kahviloita ja ravintoloita, joten jalat kipeiksi käveltyä on voinut loppuajan Sofiassa ottaa rennosti ja nauttia olosta!

bulgaria-sofia-2 bulgaria-sofia-1

Niinpä mekin lauantai-iltana kivan sushi-illallisen jälkeen istuimme Sofian pääkävelykadun varrella lasillisella ja kuuntelimme kynttilän ääressä kaunista pianomusiikkia. Laskun loppusumma drinkeille ja vesipullolle kaupungin paraatipaikalla jäi viiteen euroon, joten näin pienellä budjetilla reissatessa ei voi muuta kuin iloita todella edullisesta hintatasosta.