Olen tänään tehnyt töitä kotoa käsin ja kiitos sallivan aikataulun ennätin pitää pienen breikin kaiken lomassa ja poiketa blogin kautta Hotelli Tornin kupeessa sijaitsevassa Living Day Spassa tutustumassa Berliinistä Suomeen rantautuneisiin kynsilakkoihin, joissa pakkaus mukailee Hollywoodin glamouria, mutta sävymaailma yhtä ikitrendikäs kuin Berliini. Kynsilakat kiinnostivat erityisen paljon sen takia, että ensinnäkin olen kynsilakkojen heavy user, eli omistan varmaan enemmän kynsilakkoja kuin ehtisin koko elinikäni aikana käyttää loppuun, mutta toisaalta myös käytän niitä ahkerasti – harvassa ovat ne päivät kun kynnet eivät ole lakatut. Myönnän kyllä viime aikoina haikailleeni taas vähän helpomman vaihtoehdon perään ja tänään pohdinkin, pitäisikö kokeilla geelilakkausta. Mullahan oli joskus muutaman vuoden ajan rakennekynnet ja sitä huoliteltua fiilistä kaipaan, mutta koska kynsieni muoto on oikeastaan aika hyvä, voisi ihan vain geelit riittää – en siis kaipaa lisäpituutta vaan ainoastaan helppoutta.

treat nail polish 1

Toinen syy miksi Treat Collectionin lakat kiinnosti, oli niiden sisältö. Esimerkiksi hajuttomassa kynsilakanpoistoaineessa on käytetty raaka-aineena soijaa ja arganiaöljyä, kynsilakoissa taas haitallisimmat kemikaalit on korvattu muilla, eli ovat ns. ”5-free” -lakkoja. Aikaisemminhan olen vastaavista riskikemikaaleja sisältämättömistä lakoista hehkuttanut Kure Bazaaria, jossa on myös erinomainen laatu ja ihana värimaailma. Niinpä innolla toivotankin tervetulleeksi myös Treatin lakat ja testailin jo tänään metallinhohtoista Date night -sävyä ja seuraavaksi kynsiin päätyy mukaan saamani harmaaseen taittuva French Vanilla.

treat nail polish 06

Alemmassa kuvassa taustalla vilahtaa Vita Liberatan tuotteet, jotka ovat saaneet uudistuneet ulkomuodot ja todella freesit pakkaukset (tulevat kauppoihin tammikuussa). Ihan mahtavaa kun niin monella merkillä olen viime aikoina törmännyt ns. siivottuun ulkoasuun, eli yksinkertaistettuun ja raikkaaseen lookiin. Just pari viikkoa sitten ihastelin Swartzkopfin hiustenhoitotuotteita, joissa oli maailman kaunein helmenvalkoinen pinta ja todella yksinkertainen hopea-musta teksti. Näitä lisää!

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Bukarestin vanhakaupunki on osa kaupungin historiallista keskusta ja pullollaan upeita 1800-luvun rakennuksia. Vanhakaupunki on myös Bukarestin ravintolatarjonnan keskittymä, ja valikoiman äärellä iskee valinnan vaikeus illallisravintolaa etsiessä. Kapeat kadut ovat pullollaan mukulakivikaduille avautuvia rentoja ravintoloita, jotka näyttävät toinen toistaan houkuttelevammilta. Pikkuisetkin ravintolat ovat saaneet oman uniikin sisustuksen ja huolella mietityt yksityiskohdat. Bukarestin vanhakaupunki on vilkas läpi päivän, mutta alkuillasta kadunkulmat vasta syttyvätkin eloon paikallisten istuessa lasillisen ääressä ja matkailijoiden etsiessä mieleistä illallisravintolaa. Jos yksi on täynnä, on vieressä varmasti tilaa, joten kauaa ei tarvitse kävellä löytääkseen miellyttävän paikan viettää päivän viimeisiä tunteja.

aubergine-bucharest-2aubergine bukarestaubergine-bucharest-4aubergine-bucharest-3

Rosoista romantiikkaa

Ensimmäisenä iltana Bukarestissa valitsimme ravintolan etukäteen TripAdvisorin suositusten perustelleella ja päädyimme äärettömän suloiseen Aubergineen, josta löytyi monipuolisesti erinomaisia kasviruokavaihtoehtoja. Palvelukin oli hyvää, kuten läpi matkamme, ja nautimme illasta istuen suuren avoimen ikkunan vieressä aistien samalla kadun tunnelmaa ja kaukaa kantautuvaa musiikkia, mutta saimme samalla nauttia sisätilan rauhasta ja romantiikasta.

aubergine-bucharest-7 aubergine-bucharest-10aubergine-bucharest-14aubergine-bucharest-13aubergine-bucharest-16

Toisena iltana päätimme valita ravintolan fiiliksen mukaan ja aikamme sokkeloisia katuja kierreltyämme päädyimme perinteiseen italialaiseen ravintolaan, jonka tunnelmalliset pöydät oli katettu vanhojen kauniiden rakennusten katveeseen. Paikka oli poikkeuksellisen tunnelmallinen ja pasta-annoksen ääressä oli ihana katsella illan hämärtymistä ja fiilistellä Bukarestin rosoista romantiikkaa. Kannattaa istua alas myös klassiseen olutravintolaan tai viinibaariin ja poiketa herkullisessa jälkiruokakahvilassa.

aubergine-bucharest-5aubergine-bucharest-1
aubergine-bucharest-17

Vanhakaupunki on muutenkin kuin ravintolatarjonnan osalta mielenkiintoinen, se on poikkeuksellisen eläväinen ja todella kaupungin sykkivä sydän. Näillä kaduilla kartalla tekee hädin tuskin mitään vaan parhaiten tuntuman saa umpimähkäisellä suunnan valinnalla ja rohkealla eksymisellä sokkeloiden syövereihin. Vanhakaupunki on niin kompakti, että väistämättä jossain vaiheessa tavoittaa sen laidan ja voi kääntyä seuraavasta kadunkulmasta takaisin eloisaan ytimeen.

Nämä kuvat ovat jääneet roikkumaan keväältä ja olen soutanut ja huovannut niiden kanssa läpi kesän, eli ihan liian pitkään. Välillä olen ollut julkaisemassa ja sitten taas pakittanut, sillä jokin niissä ei miellytä silmääni (huonon laadun ohella). Olen pohtinut niiden poistamista, mutta sitten en olekaan raaskinut ja olen päätynyt jättämään ne koneelle vain käydäkseni saman ajatusketjun pian uudelleen läpi.

Tämä taitaa olla jopa kolmas kerta kun lataan samaiset kuvat blogiin, mutta tämä ensimmäinen kerta kun aion painaa ”julkaise”-nappia. Heh, kuulostaa ihan siltä kuin kyse olisi isommastakin asiasta kuin pelkistä asukuvista! Tänään siivoilin jälleen kerran muistitilan vähyyttä huutavan koneeni kansioita ja törmäsin näihin päättäen, että vatvominen saa riittää! Kiitos tämän postauksen voin unohtaa koko kuvat sekä poistaa ne koneelta kummittelemasta. :)

harmaat housut 001harmaat housut 06harmaat housut 004Trenssi: H&M / Laukku: Michael Kors / Housut: PTA / Pusero: River Island / Kengät: DinSko

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.