Ajattelin, ettei koneeltani enää löytyisi mitään julkaisemattomia asukuvia, mutta olin väärässä. Tämä asu on unohtunut läppärin syövereihin monta viikkoa sitten, niiltä ihanilta syyspäiviltä kun aurinkokin vielä ilmestyi maisemaan lähes päivittäin.

Ylipolvensaappaat hankin alkusyksystä, pidän näiden klassisesta mallista ja tukevasta korosta. Vasta käytössä huomasin ongelmaksi vähän liian löysän varren, joka valuu harmillisesti. Onkin pitänyt kokeilla yhdistää saappaat pitkiin sukkiin tai farkkuihin, jos se vaikka ratkaisisi ongelman, mutta ihan vielä ei ole tuntunut tarpeeksi kylmältä sille yhdistelmälle, mutta ehkäpä vielä tämän kuun aikana pääsen kokeilemaan!

mango dress 03mango dress 10mango dress 02mango dress 15Mekko: Mango / Ylipolven saappaat: Anne Klein / Laukku: LUMI, saatu blogin kautta

Tämä ei ole yhteistyö, vaan kutsu. Kuulin, etten nimittäin ole ainoa, joka ei tällä hetkellä osallistu vapaaehtoistoimintaa, mutta haluaisi kyllä. Erään tutkimuksen mukaan yli puolet 25-49 -vuotiaista jakaa kanssani saman tilanteen.

Olen täällä blogissakin kirjoittanut, että haluaisi tehdä enemmän, muttei oikein tiedä mikä olisi se itselle sopivin väylä. Toki olen lahjoittanut rahaa ja vaatteita, mutta olisihan sitä vielä enemmänkin annettavaa, nimittäin aikaa ja ehkäpä myös osaamista. Olenkin eksynyt usein silmäilemään omaa sydäntäni erityisen lähellä olevaa kehitysvammaisten tukitoimintaa, mutten vain ole vielä löytänyt sopivaa kanavaa ja tapaa antaa. Ehkä olen myös arkaillut, miettinyt, etten halua olla se, joka antaa pelkästään lääkitäkseen omaa auttamisen haluaan vaan haluaisin löytää tavan, jolla oikeasti on jollekin merkitystä.

Niinpä kun SaNo hyvälle kyllä lähestyi minua tiedotteellaan Vapaaehtoistoiminnan messuista en aikaillut (tai noh ehkä ihan vähän, mutta se menee viime viikon kiireen piikkiin) jakaa tietoa eteenpäin. Idea on mielestäni loistava ja kyllä, aion ehdottomasti osallistua. Osallistu sinäkin!

Vapaaehtoistoiminnan messuilla on esillä vapaaehtoistyötä tekeviä organisaatioita ja kävijä voi rauhassa tutustua eri tahojen toimintaan ja toivottavasti löytää joukosta oman kanavansa välittää hyvää. Messuille on vapaa pääsy ja ne järjestetään Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla tänä torstaina, eli 3.12 klo 14-18. Nähdään siellä!

husky koira

Viikkoni on ollut vähän kummallinen ja olo paikoin jopa levoton. Harmaan maanantain jälkeen sain koottua itseni viikkoon, sain oivalluksia ja tein valintoja puolessa välissä ja nyt yritän herätä sunnuntaihin. Istun ylisuuressa villapaidassa sohvalla, juon aamukahvia hitaasti ja unohduin katsomaan kaukana vastaisen talon katolla tuulen mukana villisti pyörivää viiriä.

viking grace spaKotiuduin eilen illalla laivalta, olin blogin kautta tutustumassa Viking Linen Grace -laivaan, joka oli yhtä pikkujoulua. En osannut päästä mukaan riemukkaaseen tunnelmaan vaan sen sijaan seurasin sivusta tonttulakkipäsiä juhlijoita ja merimailien kuluessa suoristuvia vuorovaikutustilanteita.

Kaipasin raikasta ilmaa ja yritin väkisin taistella tietäni tyhjälle kannelle. Karu syystuuli repi vaatteita ja hiuksia joka suuntaan ja hetken pelkäsin, että lennän liukkaalta laiturilta tuulen mukana. Mutta maisema oli sieltä kaunis, saaristomaisema seisoi harmauden keskellä vangitsevana. Katselin pientä saarta, jonka laituria vasten harmaa vesimassa heittelehti laivan lipuessa ohi ja pienen kerrostalon yhdessä ikkunassa palavaa valoa sekä koiraa ulkoiluttavaa tuulipukuista hahmoa. Mietin, millaista on herätä siellä lauantai-aamuun ja jollain tapaa kaipasin hetkeä keskellä ei mitään.

saaristo 1

Palasin vanhaan haaveeseen, joka on asua joskus meren äärellä. Enhän nytkään kaukana ole, kivenheiton päässä, mutta ikkunasta näkyy vain aamuauringon etäinen heijastus sisäpihaa ympäröivien talojen ikkunoista ja meren tuoksua on mahdoton tavoittaa ulos astuessa.

Mutta mitenköhän tässä nyt saisi energiapiikin sunnuntaipäivään? Kroppa laittaa heräämiselle vastaan ja mieli on jossain ihan muualla. Pomppaskonstit uuteen nousuun? Lisää kahvia vai vain huonoja leffoja? Unta vai päivälenkki?