Viikkoni on ollut vähän kummallinen ja olo paikoin jopa levoton. Harmaan maanantain jälkeen sain koottua itseni viikkoon, sain oivalluksia ja tein valintoja puolessa välissä ja nyt yritän herätä sunnuntaihin. Istun ylisuuressa villapaidassa sohvalla, juon aamukahvia hitaasti ja unohduin katsomaan kaukana vastaisen talon katolla tuulen mukana villisti pyörivää viiriä.

Kotiuduin eilen illalla laivalta, olin blogin kautta tutustumassa Viking Linen Grace -laivaan, joka oli yhtä pikkujoulua. En osannut päästä mukaan riemukkaaseen tunnelmaan vaan sen sijaan seurasin sivusta tonttulakkipäsiä juhlijoita ja merimailien kuluessa suoristuvia vuorovaikutustilanteita.

Kaipasin raikasta ilmaa ja yritin väkisin taistella tietäni tyhjälle kannelle. Karu syystuuli repi vaatteita ja hiuksia joka suuntaan ja hetken pelkäsin, että lennän liukkaalta laiturilta tuulen mukana. Mutta maisema oli sieltä kaunis, saaristomaisema seisoi harmauden keskellä vangitsevana. Katselin pientä saarta, jonka laituria vasten harmaa vesimassa heittelehti laivan lipuessa ohi ja pienen kerrostalon yhdessä ikkunassa palavaa valoa sekä koiraa ulkoiluttavaa tuulipukuista hahmoa. Mietin, millaista on herätä siellä lauantai-aamuun ja jollain tapaa kaipasin hetkeä keskellä ei mitään.

Palasin vanhaan haaveeseen, joka on asua joskus meren äärellä. Enhän nytkään kaukana ole, kivenheiton päässä, mutta ikkunasta näkyy vain aamuauringon etäinen heijastus sisäpihaa ympäröivien talojen ikkunoista ja meren tuoksua on mahdoton tavoittaa ulos astuessa.

Mutta mitenköhän tässä nyt saisi energiapiikin sunnuntaipäivään? Kroppa laittaa heräämiselle vastaan ja mieli on jossain ihan muualla. Pomppaskonstit uuteen nousuun? Lisää kahvia vai vain huonoja leffoja? Unta vai päivälenkki?