Vietän synttäri-iltaani villasukat jalassa läppärin äärellä samalla kakkua syöden, eli tuskin se ikimuistoisin synttäripäivä, mutta toisaalta, eipä näin 32 vuotta täyttäessä kai tarvitsekaan (vaikka yleensä kyllä liputan juhlimisen nimeen kun sille tarjoutuu tilaisuus) – katsotaan sitten ensi vuonna tai viimeistään kymmenluvun puolikkaaseen päästessä!

Näin synttäri-iltani ratoksi päätin vastailla useammassakin blogissa vastaan tulleeseen kysymyshaasteeseen, eli kertoa, että mitä nyt kuuluu.

kakkukeisari 4

Miten voit?

Vaihtelevasti. Tämä kevät on kaiken kaikkiaan ollut aika kummallinen ja viime viikkoina on koeteltu kestokykyä ja hymyä. Mutta noh, mun yleinen elämänasenne on melko leppoisa, joten sillä mennään – hymyllä tuulta päin.

Mitä toivot tällä hetkellä?

Tiettyä balanssia arkeen, erinäisten irtonaisten palasten loksahtelua paikoilleen. Enemmän matkoja, kivoja kokemuksia ja helppoutta. Onnistumisen elämyksiä.

Mitä olet syönyt tänään?

Aamupuuron, lounassalaatin, iltapäivällä Skyr-rahkan ja protskupatukan. Illalla leipää, avokadoa, banskua ja paaaljon kakkua!

Mikä on suosikki hedelmäsi?

Hmm, vaikea kysymys! Ensimmäisenä tuli mieleen ananas ja päärynä, mutta voi olla, että olen nyt unohtanut jonkin oleellisen. Tämä kyllä vaihtelee vähän mieliteon ja kauden mukaan.

Mitä ajattelit tehdä huomenna?

Huomenna on toimistopäivä, eli todennäköistä on, ettei kyseiseen päivään tule paljoa enempää mahdutettua. Mutta kiva yhteistyöpostaus tulee, joten sen julkaisua odotan malttamattomana!

kakkukeisari 7

Kenen kanssa nukuit viimeksi?

Viikko sitten lauantain ja sunnuntain välillä oli mukavaa yöseuraa, mutta pääsääntöisesti nykyään nukun yksin.

Mitä luet tällä hetkellä?

Tällä hetkellä ei ole mitään kirjaa kesken, mutta uusimmasta Imagesta on vielä viimeinen lukematon artikkeli auki ja tuorein Mondo odottelee paneutumista. Eli ne ovat tällä hetkellä pöydällä – tai oikeastaan laukussa, sillä tapaan lukea bussissa aina kun en kuuntele musiikkia.

Viimeksi katsottu elokuva?

Apua, tää on melkein noloa sanoa. Mutta joo, Zoolander 2. Ei kerro mitään leffamaustani, mutta ehkä se kertoo, että kävin katsomassa sen ihan vitsillä. Nauroin ehkä kerran.

Kuka soitti sinulle viimeksi?

Viimeksi nyt illalla soitti mun rakas ystäväni Mr. V, joka on viime aikojen turbulenssin kohdalla ollut yksi niistä ihmisistä, jotka ovat eniten jaksaneet kysellä vointiani ja tsemppailla arjen käänteissä, ja se on tuntunut hitsin hyvälle. Lähes samaan aikaan soitteli myös hyvää vauhtia kauniiksi ystävyyssuhteeksi kehkeytyvä ex onnentoivotuksia ja kuulumisia. Ja siihen suuntaan täytyy myös lähettä iso kiitos kaikesta tuesta ja kärsivällisestä kuuntelusta arjen haasteiden keskellä! Mitä tekisinkään ilman näitä ihmisiä.

Kolme viimeksi tullutta tekstiviestiä?

Koska en oikeastaan tekstivestittele, niin käännetään katse Whatsappiin. Sinne on tipahtanut henkilökohtaisia onnentoivotuksia läheisiltä, mutta niitä en sen enempää lähde avaamaan. :)

Mitä lukee viimeksi lähettämässäsi tekstiviestissä?

Hmm. Meinasin tässäkin olla tylsä ja olla vastaamatta. Mutta menköön. ”Heh, tai sit vaan kuuma seura sai hetkeksi heräämään eloon ;) Mutta käytännössä romahdus varmaan tapahtuu vasta illalla, jolloin 32 virallisesti tulee täyteen – sitä odotellessa :) Sitä ennen aion syödä vähän lisää kakkua (kotona villasukissa ja vappuhattu päässä)!”

Kuka kirjoitti sinulle viimeksi Facebookin chatissa?

Facebookin chatissa viestittelen itse asiassa juuri nyt yhtä aikaa, mutta erillisissä viestiketjuissa, Saaran, Elsan ja Ilonan kanssa.

Mille nauroit viimeksi?

Nauroin humoristisimpia onnentoivotuksia sekä ystävälle puhelimessa tätä omaa, maailman tylsintä synttäri-illan viettoa.

Viimeisin ostos?

Viimeisin ostos liittyy ruokaan, ostin lounaan Munkkiniemen Cafe Torpanrannassa.

kakkukeisari 03

Mitä pelkäät?

Pelkään jämähtämistä, kehityksen loppumista ja tietyn oman elämän hallinnan mahdollisuuden menettämistä. Mutta pelko ei ole rajoittava, vaan enemmänkin kannustava ja eteenpäin ohjaava voima.

Minne haluaisit matkustaa juuri nyt?

Haluaisin tehdä pienen reissun, joko autolla tai raiteilla Euroopassa, haaveena lähtö Itävallasta, kulkea esimerkiksi Tsekin läpi Puolaan, poiketa Ukrainassa ja palata ehkäpä Unkarin kautta takaisin. Pähkäilen mennäkö yksin vai yrittääkö napatako joku seuraksi kokemuksia ja kuluja jakamaan.

Mitä toivoisit syntymäpäivälahjaksi?

Oi, tää onkin ajankohtainen aihe, sillä synttärini ovat tänään! No en mä tiedä, kauniita sanoja, läheisyyttä ja noh, matkan  ;) Sen sijaan olen saanut palohälyttimen. Heh. No ei, olen saanut myös ihania sanoja!

marks Spencer alusvaatteet 05

Haahuilin torstaina Elsan kanssa keskustassa päätyen päivän viimeisenä aktiviteettina Marks&Spencerille. Lähtöä tehdessä Elsa ehdotti, että mitäs jos poikettaisiin vielä alusvaateosastolla, M&S:n alusvaatteita kun kuulemma on kehuttu. Olin kysymysmerkkinä, en kehuista vaan siitä, että keskustan liikkeestä löytyy myös alusvaateosasto. Niin monta kertaa kuin olenkin M&S:llä käynyt, niin olen autuaasti onnistunut ohittamaan alusvaateosaston olemassaolon. Ja näin alusvaateheikolle se on aika hyvä saavutus.

marks Spencer alusvaatteet 1

Se poikkeaminen johti sovituskopin kautta kassalle. Olen jo jonkin aikaa etsinyt siroja mustia ohuita alusvaatteita, sellaisia, jotka oikeastaan saisivat varovaisesti kuultaa vaatteiden alta, ja kun huomasin nämä ihan liukuportaiden vieressä, tunsin löytäneeni etsimäni. Ja sain samalla vappulookin. Tai noh, pohjan sille.

Ja koska yksityiskohdilla on merkitystä, etenkin näin pienistä asioista puhuttaessa, täytyy kehua alusvaatteiden ruusukultaisia yksityiskohtia. Mätsäävät täydellisesti eniten käyttämääni korumaailmaan. Ihan kuin sitä kukaan huomaisi, heh.

marks Spencer alusvaatteet 10

Mutta nyt vappuaaton viettoon, ihanaa vappuviikonloppua kaikille!

trumpettihousut 017

Boot cut -lahkeet. En todella muista milloin olisin viimeksi sellaisia käyttänyt. Yläasteella ehkä? Eli aika kauan sitten.

Kaikki viime vuodet olen pukeutunut vähintään suoriin lahkeisiin, mieluiten kapeneviin. Jos siis olen käyttänyt lahkeita, kuten tiedätte, yleensä suosin hameita.

trumpettihousut 05trumpettihousut 03trumpettihousut 33

Kun olin aiemmin keväällä tutustumassa Katri Niskasen valikoimaan satuin bongaamaan nämä housut Katrin jalasta ja noh, ne näyttivät naisen päällä törkeän hyvältä ja Katrin kannustuksesta päädyin kokeilemaan samaa mallia. Ihastuin ja tein ostopäätöksen salamannopeasti, mutta vasta tänään ne pääsivät ensimmäistä kertaa käyttöön.

Olo oli hassu, leveissä lahkeissa oli jotain naisellista, mutta toisaalta tuntuu jännältä katsoa itseään boot cut -mallissa kun siitä on ikuisuus kun viimeksi sama muoto on peilikuvasta vilkkunut. Mutta kertokaa te, mitä mieltä olette? Toimiiko?

Kyseistä housumallia on muuten Katrin nettiputiikissa vielä M-koossa jäljellä todella edullisella hinnalla, joten jos kiinnostaa, katso lisää täältä.

trumpettihousut 001trumpettihousut 07trumpettihousut 09

Neule: Lindex, saatu blogin kautta / Beiseri: Mango / Housut: Katri Niskanen / Korkkarit: Julie Dee / Laukku: Michael Kors
Kuvat: Ansku / Peace&Style