Ensimmäisen kerran Touko Laaksosen Tom of Finland teoksiin tutustuin aika tarkalleen kymmenen vuotta sitten, jolloin äitini houkutteli (joskin olen maailman helpoin ylipuhuttava, mitä tulee uusiin näyttelyihin ja museovierailuihin) katsomaan Tom of Finlandin ensimmäistä museonäyttelyä. Ei millään tunnu, että siitäkin on jo niin kauan aikaa, mutta aika ja sen kulun nopeus, tiedättehän.

Eilen some kohkasi Taidehallin Tom of Finland – The Pleasure of Play -näyttelyn avajaisia ja se siirtyi saman tien omalle to do -listalle. Kun lauantaibrunssilla Elsalla selvisi olevan sama suunnitelma ja vieläpä kyseisenä päivänä, lyöttäydyin mukaan katsomaan näyttelyn heti sen ensimmäisenä virallisena aukiolopäivänä.

Näyttely tarjosi, mitä saattoi odottaakin, taidokkaasti tehtyjä piirustuksia, jotka eivät juuri jätä mielikuvituksen varaan. Kiinnostavinta antia olivat ehkä (siihen nähden, että olen kuitenkin nähnyt yhden Tom of Finland -näyttelyn jo aiemminkin ja työt muutenkin ovat tuttuja) oli alkuaikojen vihjailevammat ja jopa jollain tapaa pehmeämmät työt, joissa heijastui hauskasti ajankuva yksityiskohdissa. 40-luvun töissä värien käyttö viehätti visuaalista silmää.

Elsan kannustuksesta havahduin siihen, että pitäisi hankkia museokortti. Äitini on sellaisen jo pidempään omistanut ja kehunut sitä useassa välissä. 59 euron hintainen vuosikortti maksanee itsensä nopeasti takaisin puhumattakaan siitä, että lisää varmasti museoissa ihan ex tempore käymistä.