Asioita, joita en ole ajatellut koskaan tekeväni on ollut vapaaottelua kokeileminen. Tai ylipäätään siitä kirjoittaminen, mutta tässä sitä ollaan, painia kokeilleena ja siitä postausta kasaten.

Luonteeseeni sisältyy vahva uteliaisuus asioita ja ilmiöitä kohtaan. Välillä mitä enemmän ajattelen, ettei joku juttu ehkä ole minua varten tai en ymmärrä sen vetovoimaa, sitä enemmän näen syytä antaa mahdollisuuden. Ajattelen, että mistä sitä lopulta ikinä tietää pitääkö jostain täysin uudesta asiasta (tai noh, toki sitäkin osin pystyy ennakoimaan, mutta mielikuvat saattavat myös johtaa harhaan). Parhaimmillaan löytää jotain uutta ja vähintään saa mielenkiintoisen kokemuksen, oppii ehkä vähän uutta itsestä tai ainakin tietää taas jostain asiasta piirun verran enemmän.

Niinpä tämän iltapäivän teemani oli vapaapaini, tai tarkalleen ottaen vapaaottelu.

Jos totta puhutaan, tiesin kyllä ennakolta jopa ihan vähän vapaaotteluista. Keskustelin kerran erään, ei muuten niin urheilua seuraavan ihmisen kanssa, mutta kyseisestä lajista penkkiurheiluna pitävän, joten luonnollisesti olin kiinnostunut, että miksi juuri se on se.

Mies miestä vastaan. Sen kuulin tänäänkin muutamaan otteeseen. Hyvin vähän sääntöjä, ennakoimaton lopputulos. Taisteluvietti. Jotain sellaista. Ja onhan sillä ilmeisesti myös suuri viihdearvo, vaikka joku ehkä seuraakin sitä enemmän analyyttisen kiinnostuneesti taktiikkalajina.

Päästessäni tänään kokeilemaan lajia vapaaottelija Aleksi Mäntykiven ja valmentaja Jaakko Dahlbackan luotsaamana olin itse ehkä eniten kiinnostunut juuri tekniikkapuolesta. En niinkään hien saamisesta pintaan, vaikka se tulikin siinä ihan huomaamatta – matolla pyörimisen jälkeen noustuani seisomaan huomasin, kuin jalkani tärisevät rasituksesta.

Treenikerrassa yhdistyi monta kiehtovaa puolta. Nauroin, hikoilin ja treenasin huomaamattani keskittyessäni vääntöihin ja kulmiin, nostamaan toista ilmaan ja kaatamaan maahan. Niin, ja enpä ole onnistunut koskaan ennen potkaisemaan niin korkealle kuin tänään Jaakon ja Fit Oonan vinkeillä ja tulipa hankittua myös toinen ”en ole koskaan ennen” -kokemus, nimittäin toisen ihmisen kaataminen maahan, pakotettuna. Tähän asti olen suosinut vapaaehtoisuutta.

En usko, että olisin koskaan oma-aloitteisesti lähtenyt kokeilemaan painia, joten olen iloinen, että sain siihen puolittain työn ja puolittain blogin kautta tilaisuuden. Enkä tuskin olisi koskaan lähtenyt katsomaankaan sellaista, mutta nyt taskussa on liput otteluun 1.10 Espoon Metro Areenalle. Kenetköhän nappaisi mukaan vetämään popcorneja samalla kun kehässä mäiskitään? Kuulin, että matsit ovat kaiken kaikkiaan hienoja spektaakkeleita.

Toisin sanoen, European Fighting Challengen luotsaamat vapaaottelumatsit on täällä. Lippuja saa edullisimmillaan parilla kympillä. Jos siis kaipaat jotain uutta bucket listillesi, jonka voi myös helposti raksia tehdyksi, tässä yksi vaihtoehto.