Ainahan ne ovat mielessä, brunssit. Siitä huolimatta käyn nykyään ihan liian harvoin, mutta ehkä osin siksi nautin aivan erityisen paljon hetkistä kun pääsee istahtamaan erinomaiselle brunssille hyvässä seurassa. Sellainen päivä oli pari viikkoa sitten Elsan kanssa. Olimme jo aiemmin sivusilmällä tsekkailleet Kallion Ruplan brunssia ja tuona harmaana lauantaina tuntui olevan juuri oikea hetki hemmotella itseä notkuvin noutopöydin.

Odotin hyvää brunssia, mutta Rupla ylitti odotukset. Ravintola on kotoisa, kivan mutkaton ja tunnelmallinen. Itse brunssissa yhdistyy itämaiset vivahteet perinteisiin makuihin. Kasvissyöjälle löytyy erinomaisesti vaihtoehdoja ja myös gluteeniton ruokailija on huomioitu. Brunssi on ruokaisa, joten paikalle todella kannattaa suunnata tyhjin vatsoin. Salaatit ovat monipuolisia ja kokonaisuuteen kuuluu lämmin ruoka, kasvis- ja lihavaihtoehdot.

Näin makealle persolle ei kuitenkaan kysymystäkään siitä, mikä on brunssin paras anti; jälkiruoka! Jälkiruokapöytä on todella poikkeuksellisen erinomainen. Kakkuja on useita, toinen toistaan herkullisemman näköisiä, ja valikoiman kruunaa herkullinen juustotarjotin. Ja mikä parasta, kaikki on järjettömän hyvää. Porkkanakakku oli parhaita pitkään aikaan syömiäni, eikä muidenkaan herkkujen kanssa ollut valittamista.

Myös gluteenittomassa pöydässä oli useampi jälkiruokavaihtoehto, vegaanistakin.

Brunssin hinta on 23 euroa ja lapsista veloitetaan ikävuosien mukaan. Todella kohtuullinen summa näin huikeasta kokonaisuudesta, ehdottomasti Ruplaan toistekin! Suosittelen pöytävarausta.

Uuvuttavan viikon jälkeen edellisyön 12 tunnin yöunet tekivät ihmeitä. Moiset unimaratonit ovat todella harvinaista herkkua kaltaiselleni uniongelmaiselle, mutta kertonee ehkä sen, että taisin todella olla hyvien yöunien tarpeessa. Tänään olo onkin ollut tervetulleen energinen ja sen myötä, kuten toivoinkin, olen jaksanut sukeltaa rästiin jääneiden postausten ja asujen pariin. Nämä kuvat ovat parin viikon takaa kun vielä taivaalta tuli räntää, mutta onneksi toisin on nyt.

Kietaisin ohuen bleiserin mekoksi ja päälle mahtui kivasti vielä trenssi lämmikkeeksi. Alta vilkkuu satiinimekon pitsihelma, joka pienesti pehmentää muuten melko kovaa kokonaisuutta. Ehkäpä harmaa sää tuolloin vaikutti asun väripalettiin, sillä nyt on ihan toinen fiilis, tekee mieli pukeutua väreihin ja vaaleisiin kuoseihin. Kesäfiilis hiipi hiljalleen mieleen!

Liituraitajakku: Daniel Hechter, saatu blogin kautta / Pitsimekko (alla): Mango / Laukku: Coccinelle / Silmälasit: Michael Kors, Instru / Nilkkurit: Clarks
Kuvat: Saara / Rööperin Rouva

Huh, onpahan ollut viikko. Vähän liiankin vuoristorataa saaden aikaan sen, että nyt makaan uupuneena sängyssä ja yritän saada otetta kaikista risteilevistä ajatuksista sekä ylipäätään siitä, että blogiinkin olisi sisältöä, jota en ole vain saanut viimeisteltyä. Jos vaikka saisi tulevana yönä hyvin nukuttua ja se lataisi akkuja niin, että huomenna olisi enemmän energiaa? Toivotaan!

Sitä ennen kuitenkin viime kuussa loppuneet kosmetiikat, joita ei loppujen lopuksi montaa kertynyt.

1 Mádara SOS Moisture +  Radiance Hydra Mask* oli ihanan näköinen ja tuntuinen kosteuttava naamio. Täyteläinen (ja ihanasti pakkauksen väriin mätsäävä) koostumus, joka toimi ihanasti talvikauden pintakuivalle iholle. Ylellisen tuntuinen ja kaikin puolin kiva tuote!

2. Mossa Age Excellence Miracle Peel* nopeavaikutteinen kirkastava ja kuoriva naamio. Tehokkaan tuntuinen tuote, joka sopinee parhaiten rasvaiselle- tai sekaiholle, todella kuivalle saattaa olla liian tujua. Itselläni toimi tosi hyvin ja freesasi herkästi tukkeutuvaa ihoani.

3. Lily Lolo Mineral Blush sävy Ooh La La on kaikkien aikojen poskipunasuosikkini. Väri on yksinkertaisesti täydellinen ja pigmenttiä on juuri sopivasti, lisäksi tuote on ihan superriittoisa! Hinta-laatusuhde loistava!

4. Wella Eimi Perfect me kevyt BB-kampausneste* oli hyvä arkikäyttöinen hiustenhoitotuote. Sisältö vastasi kampausnestettä, eli samalla sekä hoitava että kevyesti tukea tuova, mutta koostumukseltaan oli kevyt voide. Sekoitin tähän pienesti hiusöljyä ja käytin miksauksen pyyhekuiviin hiuksiin ennen kuivausta. Pidin!

5. Biozell Hopeahoitoaine* oli mielestäni enemmänkin kiva perushoitoaine kuin varsinaisesti hopeatuote. Liilan sävy on niin mieto, etten kokenut hiusten väriä viilentävää vaikutusta. Sen sijaan normaalina hoitoaineena kiva ja mukavan hoitava.

6. GHD Style Root Lift Spray* oli niitä harvoja tyvikohottajia, mitä jaksoin käyttää – ehkä myös ensimmäinen kokonainen purkillinen. Itsessään siis ihan kiva tuote ja yhdistettynä fööniin toi kyllä tyveen pientä liftiä. Enemmänkin itsellä kyse on siitä, että tosi harvoin jaksan käyttää mitään erikoismuotoilutuotteita, niinpä käyttökerrat jäivät tälläkin lähinnä spessupäiviin ja -iloihin. Tuotteesta jäi silti positiivinen fiilis, eli jos käyttäisin vastaavia tuotteita enemmän, voisin hyvin palata tähän.

7. Biozell Hoitava Sävyte, Silver* on kuulunut hiustenhoitooni jo useita vuosia. Näppärä tuote ja ihana hoitavuus, nykyään tosin kaipaisin sävyä voimakkaammin viilentävää vaikutusta.

8. LV Kosteuttava Miselliversi 3 in 1* oli oikein positiivinen ylläri. Pakkaus on tylsä, mutta itse tuote hyvä – ihanan raikas ja poisti erinomaisesti meikin rippeet kasvoilta. Hinta-laatusuhde mainio!

9. Three Part Harmony Nourishing Cream* ei kolahtanut. Kokeilin ensin päivävoiteeksi, mutta oli siihen liian paksu. Sitten yövoiteeksi, mutta tuli tunne kuin tukkisi ihoani, niinpä en enää muutaman kokeilukerran jälkeen uskaltanut käyttää kasvoille. Loput voiteesta käytinkin suosiolla muun kropan rasvana, ettei menisi täysin hukkaan.

10. Estelle&Thild Biocleanse 3 in 1 Cleansing Foam* oli ihanan raikas ja kaunis tuote. Tykkään paljon Estelle&Thildin putsareista ja kasvovesistä. Tässä oli miellyttävä vaahtokoostumus, joka poisti hyvin arkimeikin – vahvemman kanssa vaati vähän apuvoimia. Voisin ehdottomasti palata tämän äärelle uudelleenkin!

*saatu blogin kautta