Viime vuosina olen jaksanut vähemmän seikkailla kirppareilla, en kivijaloissa enkä nettikanavissa. Sama on oikeastaan pätenyt aleen, alennusmyynnit ovat enemmänkin olleet riski heräteostoksiin ja potentiaalinen paikka ahdistua täpötäyteen ängetyistä rekeistä. Niinpä sitä on puolihuomaamattaan tullut jätettyä molemmat välistä satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta. Tämä loppukesä on molemmissa ollut vähän poikkeuksellinen, olen jaksanut kurkata muutamat alekylttien koristamat kulmat ja olen jopa poikennut kirppareille – ja tehnyt löytöjä!

UFFilta löysin pari viikkoa sitten ihanan vintage-henkisen mekon, Fidasta viime viikolla söpön vekkihameen. Paras löytö taisi olla eilen, jolloin poikkesin kotimatkalla hetken mielijohteesta Kaivarin Kanuunassa. Taustana kerrottakoon, että olen jo hetken silmäillyt innokkaasti netissä Vagabondin Grace -nilkkureita. Omistan vastaavanmalliset marjapuuronpunaisena ja voi että, kuinka ihanat jalassa ne ovat. Mutta mustat olisivat vielä monikäyttöisemmät.

Niinpä olen viikon verran ollut jo lähes ostamassa niitä ja viikonloppuna ehdin jo klikata ne Booztin ostokoriin, mutta sitten en kuitenkaan vielä päättänyt ostotapahtumaa. Suurin syy siihen oli se, että olen pohdiskellut, että olisivatpa mokkaiset, mustat mokkanilkkurit kun itseltä vielä puuttuu. Mutta kuinka hyvä, että epäröin, sillä mitä löytyikään Kaivarin Kanuunasta, ihan heti siitä ensimmäisestä pöydästä sisään astuessa. Ihan samanmalliset, mutta mokkaiset upouudet nilkkurit omassa koossani. Niin, ja vieläpä viidesosalla netissä katsomieni hinnasta. Uskomaton sattuma!

Kengät on ihanat ja maanantain niillä kuljettuani olen vakuuttunut, että myös nämä on yhtä mukavat kuin ne punasävyiseni. Täytynee poiketa kirppareilla useamminkin. Toinen löytö muuten oli tuo kuvassa vilahtava pusero, ihana sekin.

Uskaltauduin tänään ulos, kaipasin raitista ilmaa ja edes pientä aktiviteettia. Vasta liikkeellä huomasi, kuinka puolikuntoinen vielä olenkaan, yskimistä ja niistämistä vuorotellen. Mutta ehkä pieni happihyppely oli lopulta parempi kuin kokonainen päivä sisällä.

Olo ei siis ollut järin hehkeä, mutta ehkä lookissa oli jotain, mies nimittäin juoksi kiinni kiitäessäni jo takaisinpäin ja alkuiltapäivän auringossa kehui asua. Totesi, että olen kuin Bond-leffasta tempaistu. Elegantti väitti. Suhtaudun imarteluun suurella epäilyksellä, tai sitten vain Bondien taso on tietämättäni romahtanut, mutta imartelusta hauskan tekee se, että kuulin samanlaisen kommentin vain muutama viikko takaperin Turussa. Tiedä sitten, ehkä simppeli pukeutumislinja vain toimii erityisen hyvin.

Ja onhan tämä neulemekko ihana. Trumpettihihat tekevät siitä vähän tyttömäisen. Lisäksi se on kiva näin alkusyksyn tunnelmissa, mutta toimii paremmin kerrostettuna ja asustettuna myös talvella. Haaveilin jo burgundia harmaan pariksi, löytyisiköhän viimein tänä talvena haaveilemani viininpunainen mokkalaukku?


Neulemekko: KappAhl, saatu blogin kautta / Bleiseri: Mango / Laukku: Marc Jacobs / Kengät: Lloyd
Kuvat: Saara / Rööperin Rouva

Istun puolihämärässä asunnossa ja katselen nukahtavaa kaupunkimaisemaa. Spotifysta lipuu akustinen The Last Shadows Puppets ja etäältä kuuluu ilotulitusten pauke. Tuntuu hassulle. Ei vain sen takia, että olen potenut tällä viikolla pahempaa flunssaa kuin ties milloin viimeksi. Rintaa polttaa edelleen ja nenäliinoja on turha jättää kauaksi. Enemmän silti siksi, että tässä nyt olen, pyöräyttämässä käyntiin vähän erilaista syksyä.

Viime viikot ovat olleet juoksemista. Huolehtimista. Stressaamista. Kesäloma meni ihan eri tavoin kuin olin suunnitellut. Eihän se tuntunut edes lomalle.

Muuttoon mahtui säätöä lähes sietämättömän paljon. Puolitoista viikkoa seilasin matkalaukun kanssa, kaksi viikkoa vietin saamatta oikeastaan lainkaan pakoa muista ihmisistä. Näin omaa hengähdystilaa runsaasti kaipaavalle se oli omanlaisensa tsemppauksen hetki, mutta asiaa helpotti tieto siitä, että kyseessä on vain välivaihe.

Kuten on tämäkin. Koti, joka ei ole oikeastaan minun kotini vaan ystävien, mutta tämän syksyn se on paikkani, kotini, ennen kuin putkiremontti joskus marraskuussa valmistuu. Toivottavasti mahdollisimman ajallaan. Nyt edessä avautuu uudet maisemat, seinät ja korttelit.

Ilotulitus huipentuu ja tilan täyttää himmeästi kaiuttimista kaikuva kitara. Nyt on aikaa hengähtää, tilaa hieman asettua.

Äiti voi hyvin, lopulta, kaiken koetun jälkeen. Muutosta suoriuduttiin. Flunssa täytyy vielä selättää. Töissä tuli vuosi täyteen. Blogi täytyy päivittää ihan pian, kohta 10 vuotta tätäkin. Hurjaa.

Niin, ja sitten se yksi. Kohta kaksi vuotta sitäkin kummaa kuviota, mutta viime ajoissa on ollut jotain erilaista. Uutta lempeyttä kosketuksessa ja rentoutta kohtaamisissa. Turvallisuutta ja pysyvyyttä. Ymmärrän, että se voi muuttua ja jäädä vain välähdykseksi, mutta juuri nyt sillä ei ole merkitystä. Sillä on, että on tuollaisia öitä kuin viime yö, jolloin voin hetkeksi kaivautua lämpimään kainaloon ennen kuin arki jatkuu.

Tänään tuntuu, että olen pitkästä aikaa saanut tilaa ajatella. Sen myötä mieli on kääntynyt kesän menetettyjen matkojen ja kokemusten sijaan syksyyn ja uusiin mahdollisuuksiin. Mitä kaikkea voin ammentaa uusista kotikulmistani. Miten joulun alla pääsen sisustamaan kauniisti remontoitua kotiani. Päivän lomassa eksyin laiskasti googlaamaan sisustusinspiraatiota, siitä tuli pieni kytevä innostus ja odotus. Tiedän, mitä haluan luoda ja tuoda uudistettuun kotiini.

Niin, ja onhan säästössä vielä vähän lomaa. Onneksi. Kaiken ilkeän yskimisen keskellä mietin mihin ihanaan käyttäisinkään sen. Huomasin klikkaavani ihan vain kokeilemaan lentohakuja ja tarkastelemaan hintoja. En vienyt asiaa sitä pidemmälle, mutta siitä jo tuli hyvä mieli. Tieto siitä, että voin lähteä ja aion lähteä, tänä syksynä, jonnekin.

Maistelin lausetta, jonka kirjoitin erääseen Messenger-ruutuun alkuviikosta, ”Mennyttä ei voi muuttaa, niinpä hyvä teko itseä kohtaan on hyväksyä se ja keskittää energia sen sijaan siihen, mihin kaikkeen voi nyt ja tästä eteenpäin vaikuttaa”. Kesä oli ja meni, mutta tulee uusia. Nyt tässä edessä on minikokoinen seikkailu, jota voin muovata käsissäni. Toivon vain, että nyt edes vähän aikaa olisi seesteistä ja hyvää aikaa, jotta ehtisin ladata voimiani ja palastella kaikkea tapahtunutta rauhassa.