Viime vuosina korujen käyttötapani ovat kokeneet suuria muutoksia. Korujen käyttö on ylipäätään vähentynyt, mutta myös minimalisoitunut. Lisäksi huomio kasvojen läheltä on siirtynyt käsiin, suosin entistä enemmän rannekoruja ja toisinaan jopa sormuksia, jotka siis aikaisemmin olivat jotain, mitä en millään osannut käyttää. Ei sormukset edelleenkään ole arkikorujani, mutta silloin tällöin lähden liikkeelle useampi kerralla.

Joskus luottokoruni olivat koristetimantilla varustetut korvakorut, nyt se on ennemmin ohut yksinkertainen kaulakoru.

Korvakoruja en kovin monena päivänä ole tämän vuoden aikana käyttänyt. Se ei niinkään johdu tietoisesta päätöksestä vain yksinkertaisesti siitä, etten ole oikein löytänyt nykyisiin mieltymyksiini sopivia korvakoruja, ja siten olen ollut mieluummin ilman.

Keväällä vielä käytin Edbladin ruusukultaisia linnunmuotoisia nappikorvakoruja, mutta kadotettuani toisen nekin jäivät. Monesti kyllä kaupassa päädyn mallailemaan korviksia ja Edbladin hyllyn luona pyörähdän usein ohi kulkiessani, mutta harvemmin enää korvakoruissa mikään kolahtaa niin, että päätyisivät kassalle.

Siihen nähden yllätys olikin, kun joitain viikkoja sitten kävelin Stockan katutason läpi ja silmäni kiinnittyivät koruosaston uuteen tulokkaaseen. Pernille Corydonin korukaappi sai ottamaan askeleen takaisin ja pysähtymään. Ensin ajattelin vain katsoa, mutta ennen kuin huomasinkaan, oli myyjä esittelemässä koruja ja olinkin jo tekemässä valintaa.

Oikeasti ajattelin ensin kaulakorua, mutta jokin tanskalaisen Pernillen korvakoruissa (tai oikeastaan kaikessa viehätti). Vaikka yleensä suosin ruusukultaa, nyt kultaisetkin miellyttivät omaa silmää. Päädyin lopulta kauniisiin vesiputousmaisesti laskeutuviin ja huomattavasti isompiin sekä näkyvämpiin kuin olen enää pitkiin aikoihin käyttänyt. En tiedä onko osin sen vaikutusta, mutta niinä muutamina kertoina kun Waterfall-korvakorut olleet päällä, ne ovat keränneet kehuja.

Vitriinistä jäi vielä mieleen kummittelemaan muutama koru, erityisesti eräs kaulakoru, joten pidän todennäköisenä, että joku päivä tänä syksynä vielä palaan valikoiman äärelle. Googlailessani huomasin, että Pernille Corydonin koruja on myynnissä myös Bulevardilla sijaitsevassa Nudgessa, ihmekös siis niissä oli jotain tuttua.

Vaikka nyt taitaa olla syksyn kauneimmat viikko käsillä, ruska on hiipinyt maisemaan ja paikoin katuja päällystää kauniit moniväriset lehtikerrokset, en silti ole vieläkään oikein innostunut syksystä. Se on sääli, sillä yleensä rakastan syksyn ruskaviikkoja, ja syksyä muutenkin. Pidän syksyn estetiikasta ja tänä vuoden aikana tyypillisesti fiilistelen syksyn visuaalisuutta ja melankolian sävyä, mutta nyt en millään tavoita sitä tunnetta.

Pohdin tänään kotiin ruskan keskellä kävellessä, että johtuukohan syysihastuksen kateissa olo mielettömästä kiireestä, joka näinä kuluvina viikkoina tuntuu painavan hartioita kasaan ja sen myötä heränneestä huutavasta valoenergian kaipuusta. Sillä siinä samalla kun syksy on saapunut, myös valo on vähentynyt ja yhä useampi päivä on harmaa. Eikä siinä mitään, löydän sateestakin yleensä mielelläni kauneuden, mutta nyt valon tuomalle ryhdille ja lisäenergialle olisi todella tarve. Mutta ei auta, syksy on täällä ja valo vähenee nopeasti. Toivoisin vain, että löytäisin vielä tavan innostua näistä ihanimmista syysviikoista. Ehkä tarvitsisin viikonloppuirtioton tai muuten vain arjen ulkopuolista ohjelmaa, joka veisi rauhassa lähemmäs syysmaisemia.

Neulemekko: Oasis (Millie Wrap Dress) / Kaulahuivi: Gina Tricot / Laukku: LUMI / Nilkkurit: Unisa
Kuvat: Sanna, Inspired by Love

Toivottavasti kaikilla on ollut rentouttava viikonloppu! Omani alkoi oikeastaan vasta eilen aamulla, sillä perjantaina naputtelin työviestejä vielä vähän ennen yhdeksää illalla. Onneksi näinä kahtena päivänä on saanut tilaisuuksia rentoutua sitäkin enemmän. Eilen illallinen ystävien seurassa Tenhossa karkotti arkikiireet kauas ja tänään makoilimme miehen kanssa sängyssä pitkälle iltapäivään. Teki todella hyvää, vaikka tiedänkin, että tänä sunnuntai-iltana täytyy tehdä vielä vähän töitä ja ensi viikolla edessä on kovinkin kiireiset arkipäivät.

Mutta oli kuluneen viikon arkipäivät muutakin kuin töitä. Poikkesin esimerkiksi Unna Nordicin lanseerauksessa ja ensituntumalta brändi on sellainen, jota kaikkien luonnonkosmetiikan ystävien kannattaa ehdottomasti pitää silmällä.

Unna Nordic on uusi kotimainen premium-ihonhoitosarja, jonka kehityksessä helsinkiläisen Hilla Kauneushoitolan perustaja ja kosmetologi Minna on ollut mukana. Sarja on vegaaninen, ekosertifioitu ja se valmistetaan Helsingin Herttoniemessä.

Välillä mietin, kuinka eettistä lopulta on rahdata moneen kuoreen käärittyä luonnonkosmetiikkaa toiselta puolelta maailmaa, joten ihan lähellä valmistettu ja kotimaisia raaka-aineita hyödyntävä laadukas kosmetiikka on erittäin tervetullut lisä valikoimiin. Valmistajana siis sama Naviter-firma, jonka valikoimasta löytyy esimerkiksi supertehokkaat Ekopharma ja BTB13, senkin myötä uskallan ladata odotuksia Unnaan.

Positiivista on, että vaatimattomien BTB13:n pakkausten rinnalla Unna näyttää kauniilta ja modernilta. Tähän mennessä olen testannut Paju Peat-Charcoal Bambu Scrubia, jota voi käyttää naamion tapaan, sekä napannut yövoiteena käyttöön mielettömän pehmeän Lauha Nurturing Sleeping Maskin (yömaskit ovat muuten ihan parasta kosteutusta talvi-iholle!). Raaka-aineina Unnassa on käytetty mm. kotimaista koivunmahlaa, havua ja mesimarjauutetta.

Nyt Unnaa löytää ainakin Hietalahdentorin kupeessa sijaitsevasta Kauneushoitola Hillasta, jota suosittelen muutenkin. Onkin pitänyt varata itselle kasvohoito jo muutaman viikon ajan, mutta se vain on arjen kiireessä jäänyt, mutta ehkäpä tulevalla viikolla saan viimein ajan varattua.

Tuotteet saatu blogin kautta.