Koko viikonlopun on vaivannut orastelevan flunssan oireet ja oleminen ollut tasapainoilua siinä, pitäisikö levätä vai lähteäkö liikkeelle. Ei muuten, mutta en niin millään haluaisi olla kipeänä ensi viikon reissuilla. Olenkin yrittänyt levähtää ne hetket kun olen ollut kotona, kuten vaikka perjantai-illan ja rauhallisen lauantaiaamun. Tänään suuntasin nykytanssinäytökseen Kaapelitehtaalle ja eilen oli pikkujoulukauden korkkaus blogikollegoiden kanssa.

En ole vähään aikaan käynyt ulkona illanvietossa, joten oli kiva käyttää hieman juhlavampi tilaisuus hyväksi ja kaivaa kaapista päälle jotain arjesta poikkeavaa. Sametti ihastuttaa tänäkin talvena erityisen paljon ja toivoisin löytäväni arkikäyttöön sopivan samettihameen.

Tämän samettimekon kohdalla tosin jäin miettimään, mahtaakohan se näyttää ihan 70-luvun sohvanpäälliseltä. Mahdollisesti, mutta tykkään siitä sekin uhalla, että mekossa on pikkuiset olkatoppaukset, joita lähtökohtaisesti välttelen ihan sen takia, että hartiani ovat muutenkin varsin selkeät ja vahvat, enkä niin välitä korostaa sitä ominaisuutta. Mutta tässä mekossa se ei jotenkin häiritse. Ehkä kietaisumallisuus tuo sopivaa siroutta yhdessä syvään uurretun pääntien kanssa.

Juhlakauteen sopivat korvakorut löysin sattumalta Sofinahista. Harmikseni ohikulkumatkalla huomasin liikkeen olevan lopettamassa ja koko valikoiman olevan isossa alennuksessa, joten en voinut olla tarttumatta tarjoukseen, jossa sain kahdet korvakorut yhden hinnalla. Etenkin kun olin samoja korvakoruja pyöritellyt jo pari kuukautta sitten. Ehkä nappaan toiset niistä Roomaankin mukaan, ja saatanpa pakata tämän mekonkin illallista ajatellen. Saa nähdä, pitäisi jossain välissä ehtiä ja jaksaa pakata, mutta alkuviikko näyttää vähän huolestuttavan kiireiselle. Toisaalta, on sitä ennenkin myöhään edellisyönä ladottu vaatteita matkalaukkuun, joten kai se niinkin toimisi.

Samettimekko: & Other Stories / Laukku: Rebekka Minkoff / Korvakorut: Lily and Rose
Mekkokuvat: Nina, Tunnetila

Kaupallinen yhteistyö: Break Sokos Hotel Flamingo

Lauantai aukesi syvän harmaana marraskuun puolivälin päivänä. Sellaisena, jona olisin vain kömpinyt syvälle sänkyyn harmittelemaan harmautta, ellei olisi ollut jo ohjelmaa kalenterissa. Ohjelmaa, joka käänsi huomion harmaudesta uusiin elämyksiin. Ja juuri sellaisia tämän pimeyden keskellä tarvitseekin. Tai arjen ylipäätään.

Katselin junan ikkunasta sadetta enteilevää maisemaa matkalla Myyrmäkeen. Se oli kuitenkin vain välietappi, tai toinen niistä. Myyrmäessä nimittäin sijaitsee Vantaan taidemuseo ja sieltä taas ei ole pitkä matka Pohjoismaiden suurimpaan viihdekeskukseen ja siellä odottavaan kahdenkeskiseen viikonloppuun elämyshotellin Break Sokos Hotel Flamingossa, sopivasti juuri vuosipäivän kynnyksellä.

Mutta ei hypätä ihan vielä Kauppakeskus Jumbon vieressä sijaitsevaan Flamingoon vaan Aviapolikseen. Se on monelle lentokentälle junalla matkanneelle tuttu nimi radan varrella, vain muutama pysäkki Vantaan Taidemuseolta ja muutaman minuutin bussimatka Flamingosta. Syvältä maan alta noustessa taivas oli jo auennut ja tihutti viileä vettä juuri sen verran, että sai empimään kannattaako sateenvarjon esiin kaivaminen lainkaan. Mutta onneksi matka oli lyhyt Aviapoliksen sydämessä sijaitsevaan Ilmailumuseoon, joka on täynnä oikeita lentokoneita ja ilmailun tarinaa. Sieltä löytyy jopa hurmaava ihan oikea vanha Finnairin kone, jonne voi kavuta sisälle. Ilmailumuseo on erinomainen kohde poiketa matkalla Flamingoon tai Flamingosta, eli viikonlopun pääetapistamme.

Flamingon harmonia

Vaikka ei Viihdekeskus Flamingoa voi ohjelmamahdollisuuksien puutteesta syyttää, päin vastoin, vajaan vuorokauden mittaisen miniloman aikana joutui todella tekemään valintoja mahdollisuuksien välillä. Etenkin kun halusimme myös harmoniaa, eli yhteistä aikaa yhdeksännen kerroksen Superior-huoneessamme, jota reseptionisti harmoniaksi kutsui. Sitä se todella tarjosi. Näkymä suuresta ikkunasta oli rauhoittavan utuinen. Etäinen loputon äänetön liikenne, tihkussa pirstaloituvat valot ja kaukana horisontissa näkyvät tutut kulmat.

Huoneen sisustus toi mieleen Kööpenhaminan sisustusputiikkien sirot pastelliset esineet ja materiaalivalinnat loivat kokonaisuuteen ylellistä tuntua. Niin rakastan sitä, että hotellien sisustussuunta on pois puunvärisestä ja lähemmäs harmonisia ja ennen kaikkea persoonallisia ratkaisuja. Sitä selvästi tarjoilee Break Sokos Hotel Flamingon jo uusitut huoneet, vaikka vaihtoehtona on leikkisämpiäkin kokonaisuuksia erilaisiin lomailutarpeisiin. Tämä seesteisyys sopi hyvin parisuhdelomaan, ja kokonaisuuden tietenkin kruunasi kylpyamme!

Itsellä kylvyt kuuluvat nimenomaan erityisiin hetkiin ja lomiin, ennen kaikkea yhteiseen aikaan, sillä kylpeminenkin on kivempaa seurassa. Vaahtovuoren keskeltä ei tehnyt mieli liikkua ja se oli sellaista ihanan hidasta yhteistä aikaa. Vaikka kylpeminen voi kuulostaa vaisulta siihen nähden, että hissimatkan päässä sijaitsee Flamingon vesipuisto ja kylpyläalue, joka on K-18, eli vain aikuisille tarkoitettu.

Pidän Flamingon kylpylästä, vaikka edellisestä vierailukerrasta olikin ehtinyt vierähtää vuosia. Muina kertoina span puoli on noussut esiin eteerisenä kokonaisuutena, jossa saa olla ihanassa levollisuudessa tunnelmallisessa valaistuksessa. Olenpa joskus käyttänyt spa-palveluitakin. Nyt lauantai-iltana kylpylässä uhmattiin marraskuun harmautta ja tunnelmaa kohotti DJ. Istuimme matalassa lämpimässä altaassa ja siemailimme Aperol Spritzejä (jotka muuten itseällä ovat ihan lomajuoma), ihan kuin olisi ollut paljon eteläisemmillä leveysasteilla. Puhuimme työhaaveista ja muutosmietteistä samalla kun juoman jäät sulivat kylpylän lämmössä.

Kolmen ruokalajin illallinen

Aika kului huomaamatta ja kun vilkaisimme kelloa, olimme jo myöhässä illalliselta. Onneksi matka oli lyhyt.

Meille oli varattuna pöytä viereisestä Meksikon makumaailmasta inspiroituneesta Amarillosta. Flamingosta löytyy runsaasti ravintoloita, samoin kun Jumbon puolelta, söimme esimerkiksi aiemmin päivällä herkullista lounasta korealaisessa ravintolassa.

Paljon on muuttunut niistä ajoista kun käytin ostoskeskuksen palveluita lähes päivittäin. Mutta oli edelleen paljon samaakin. Oikeastaan itsellä ja Flamingolla on jotain yhtenevääkin, eikä edes tarvitse heittäytyä ihan kuvainnolliseksi, Viihdekeskus nimittäin avattiin vuonna 2008 ja samaisena vuonna siirryin opinnoista päivätyöelämään ja aloitin ihan uuden vaiheen elämässäni. Olin peräti kuusi vuotta kestäneessä työsuhteessa ihan siinä vieressä, kehä kolmosen toisella puolella nousevissa Business Parkeissa, Vivace-rakennuksessa. Niin monta kertaa olen livahtanut parkkihallin läpi Jumboon lounasajalla tai poikennut työkavereiden kanssa ruokailemassa Flamingossa, muiden muassa juuri Amarillossa.

Oli siis itselle jollain tapaa nostalgista palata tutuille kulmille takaisin. Lisäarvoa toi jakaa se läheisen kanssa, kertoa missä on kulkenut ja muistella noita aikoja, jakaa toisen kanssa paloja aiemmasta elämästä, joita ei enää edes kotikuvioissa muistakaan. Siksi ehkä en osaa suhtautua Flamingoon ihan tuorein silmin, se on niin kotoisa, mutta miehelle tämä oli ensimmäinen kerta, niin Jumbossa kuin Flamingossa.

Amarillossa keskustelimme siitä kuinka otollinen paikka Flamingo on majoittua esimerkiksi ostosreissua ajatellen. Jumbo on vieressä, Tammiston myymälät ja outletit lähellä eikä Helsingin keskustaankaan ole suoralla bussilla pitkä matka. Ja ilmeisen moni on ajatellut niin, lauantai-iltana Viihdekeskus oli vilkas ja ilman pöytävarausta tuskin olisimme mahtuneet Amarilloon. Sokos Hotel Flamingo laajentaa parhaillaan ja kun työ on alkuvuonna 2019 valmis, on kyseessä Suomen suurin hotelli. Flamingosta kiehtovan tekee myös se, että käytännössä koko loman voisi viettää yhden katon alla. Jumbon ja Flamingon kun yhdistää katettu ja putiikeilla varustettu silta ja kokonaisuudesta löytyy niin ravintoloita, hohtominigolfia, leffateatteri kuin kauneushoitoloitakin. Puhumattakaan kaikista ravintoloista ja kaupoista.

Viihdettä moneen makuun

Pidimme vaihtoehtona vielä myöhäisillan elokuviin menoa, viereisessä Finnkinon elokuvateatterissa kun pyöri näytöksiä lähes puoleen yöhön asti. Lopulta kun pääsimme takaisin huoneeseen, tuntuikin ihanalta vain kölliä superleveällä sängyllä (ah, miten rakastankaan hotellisänkyjä), kuunnella musiikkia, treenata Macarena-tanssia Youtube videon opastuksella ja kuunnella vanhoja diskohittejä. Sään harmaus, menneistä ajoista muistuttava miljöö ja  vielä vanhempien aikojen musiikki oli oivaa laukaisemaan sellaisen hyvänlaisen entisten aikojen muistelun.

Toisaalta sekin on ihanaa tällaisissa irtiotoissa, ajatuksetkin irtaantuvat kotiympyröistä ja tuulettavat omia muistoja. Parhaimmillaan maisemanvaihdokset ihan huomaamatta tuovat uutta jaettavaa suhteeseen ja herättävät sellaisia keskusteluja, jotka niissä perusrutiineissa jäävät jalkoihin. Itsellä on voimakas tunne siitä, että tämäkin suhteemme lähti lentoon vasta kun aloimme tehdä yhdessä arjen ulkopuolella. Lähdimme pienille lomille ja otimme viikonloppuja yhdessä jossain muualla. Siinä ikään kuin keskittyi ilman häiriötekijöitä siihen, kuka ja mitä toinen on, lisäksi sai kohdata toisen tavat toimia erilaisissa ympyröissä. Ja siitä haluan pitää kiinni myös näin suhteen edetessä. Elämä on kuitenkin pääasiassa ihan vain arkea ja rutiineita, mutta sitä on niin helppo rikkoa yksinkertaisilla asioilla ja pienikin maisemanvaihdos on siihen erinomainen tapa.

Vegaaninen aamiainen huoneeseen

Uskallan väittää itseäni, tai oikeastaan meitä molempia, melko kokeneiksi hotellikävijöiksi, mutta silti hotelliin saapumisessa on aina jokin juttu, joka ihastuttaa ihan joka kerta. En ehtinyt kyllästyä hotelleihin edes työmatkaillessani aktiivisemmin. Hotelli on vähän kuin oma maailmansa joka kerta, ja siksi on kiva nähdä erilaisia ja fiilistellä kunkin tunnelmaa. Kuten vaikka nyt tällä reissulla harmoniaa.

Flamingo oli kuitenkin erilainen kokemus kuin monet muut hotellit jo ihan näyttävän spansa ja läheisen viihdetarjonnan puolesta, mutta myös siksi, että tällä kertaa otimme aamiaisen huoneeseen. Voitteko kuvitella, en ole koskaan aiemmin nauttinut hotelliaamiaista huoneessa? Tämän jälkeen ihmettelin, miksi en.

Miten ihanaa, ettei tarvitse pukea päälleen vaan aamiaisen voi syödä kylpytakissa. Lisäksi sen saa nauttia rauhassa ja juoda vaikka kahvin sängyssä. Herkullinen aamiainen tuotiin täsmällisesti sovittuna kellonaikana ja hopeatarjotin kannettiin ikkunan äärelle. Runsaasti hedelmiä, sämpylöitä, tuoremehua ja tietenkin riittävästi kahvia. Kaikki toiveestamme vegaanista, erikoisruokavaliot siis huomioidaan myös huonepalveluaamiaisissa. Tähän voisi tottua!

Break Sokos Hotel Flamingo, olit hyvä meille. Mutta voi, kuinka nopeasti aika menikään. Ihan liian nopeasti!

Tällä hetkellä lattialla lojuu purkamaton jumppakassi, jonka sisältö huutaa pyykkiin pääsyä. Puolittain auki revitty ja epämääräiseksi tavaravanaksi purkautunut reppu viikonlopulta ja jossain sen keskellä kumossa työkassi avainnippu vieressään. Pöydällä makaa kamera muistikorttiluukku auki ja sängyllä seisoo viikonloppuna ostettu Rooman matkaopas. Sohvan päällä kohoaa viime viikonloppuun ajateltuja vaatteita odottamassa pääsyä takaisin paikoilleen. Se kaikki ehkä kuvastaa nykyhetkeä melko hyvin tätä hetkeä. Paljon juttuja puolitiessä.

Aloitan jo seuraavaa enkä saa edellistä loppuun. Pienet jutut kilpailevat huomiosta. Työ, liikunta, siivous, tiskaus, pyykkäys, blogi, kuvien käsittelyt, matkan suunnittelu, kaupassa käynti ja laskujen maksut. Sekä monta pientä juttua niiden lisäksi. Ei mitään isoa yksin, mutta yhdessä omanlaisensa boheemi kaaos, jolle en jaksa tänäänkään tehdä mitään.

Kun saan tämän kosmetiikkakoostepostauksen julkaistuksi, sukellan sänkyyn ja katson jotain turhanpäiväistä, kuten häämekko-ohjelmaa. Nyt en jaksa ajatella enempää, ehkä sitten huomenna!

1 Korres Olympus Tea Cleansing Foaming Cream* oli todella positiivinen yllättäjä. Ensivaikutelma oli vaisu, mutta jo muutaman käyttökerran jälkeen ihastuin. Ehkä löysin oikean tekniikan, eli ymmärsin vaahdottaa geelimäistä tuotetta ensin käsissä ja pyöräyttää vasta sitten kasvoille. Joka tapauksessa, tämä valloitti monella tapaa! Hellävarainen ja miellyttävän tuntuinen iholle, ei kiristävää tai ylipuhdasta tunnetta, mutta poisti kuitenkin kaiken meikin  tehokkaasti. Miellyttävä tuoksu ja poikkeuksellisen riittoisa tuote. Niin riittoisa, että hieman korkeampi hintakin tuntuu kohtuulliselta, suurin osa muista käyttämistäni putsareista on kulunut loppuun huomattavasti nopeammin. Lämmin suositus tälle!

2. Comfort Zone Tranquillity Blend* oli miellyttävä aromaattinen öljysekoitus. Pieni pakkaus, mutta toisaalta öljyä kului vain pieni määrä kerrallaan. Pidän vartaloöljyistä erityisesti näin talvikautena kun sukkahousut kuivattavat sääriä, ei siis ihme, että tuote kului juuri nyt loppusyksyn aikana loppuun. Ihan kiva tuote ja erityisen elegantti pakkaus, ei kuitenkaan mitenkään poikkeuksellinen, eli vastaavaa löytyy varmasti muiltakin brändeiltä.

3. H&M Beauty Eye Shadow, sävy Fine China on hyvä osoitus värikosmetiikkatottumuksistani. Iskin Fine China -sävyyn silmäni joskus alle kolme vuotta sitten, ja joulukuussa 2016 tilasin kyseistä sävyä useamman rasian ja käytän edelleen oikein tyytyväisenä. Vaihtaisin toki mieluusti vaikka luonnonkosmetiikkaan, mutta sävy on yksinkertaisesti niin täydellinen, etten jaksa nähdä vaivaa etsiäkseni korvaavaa, joten tällä mennään. Toisin sanoen, kun johonkin meikkituotteeseen tykästyn (kuten vaikka YSL:n valokynään), on liki mahdotonta saada vaihtamaan (paitsi pakon edessä).

4. MAC Satin Lipstic, sävy Faux enteilee jotain samaa kuin H&M:n luomiväri, siitä on nimittäin kehkeytynyt ihan luottopuna. Nyt tuntuu hassulta ajatella, että emmin väriä ensin ja pidin sitä liian viileänä ja tummana itselle, mutta mitä vielä, tämähän on täydellinen! Käytössä monta kertaa viikossa, enkä tiedä mitä tekisin jos valmistus nyt yhtäkkiä lopetettaisiin.

5. Sunkissed Gradual Tan Lotion ostin ikuisuus sitten kun kaipasin hyvin kevyttä ns. paikkaavaa itseruskettavaa, eli sellaista, jota voi turvallisin mielin laittaa levitykseltään ja tarttumiseltaan haastavammille alueille. Toimi tarkoitukseensa mainiosti. Voidemainen ja kevyesti, mutta kuitenkin selvästi jo yhdellä kertaa päivettävä. Muistaakseni tosi kohtuuhintainenkin, joten saatan palata tämän pariin joskus toistekin.

6. Nivea 1 Minute Urban Detox Mask* oli idealtaan hauska, eli nopeavaikutteinen naamio kiireiseen arkeen. Supertehokas, ja sopii hyvin kiiltoherkälle ja epäpuhtaalle iholle. Sopi kivasti käytettäväksi suihkussa vaikka hoitoaineen vaikutuksen ja kropan kuorimisen aikana. Ihan kiva tuote, mutta koska suosin mieluummin luonnonkosmetiikan naamioita, tuskin tulee hankittua enää.

7. Urtekram Aloe Vera Shower Gel on ihana! Muistan kun päädyin ostamaan tämän joskus alkukesästä. Seisoin tuskastuneena Hakaniemen Emotionin suihkugeelihyllyjen äärellä ja tuskailin paksun muovin määrää. Siirryin luononkosmetiikkahyllyjen äärelle, mutta kauhistelin hintoja, joita suihkugeelin kaltaisella perustuotteella oli. Ostopäätös vei pienen ikuisuuden, en halunnut maksaa pitkälle päälle kymmentä euroa suihkugeelistä, mutta toisaalta en myöskään halunnut pientä paksuun muoviin pakattua pulloa markettisuihkugeeliä. Sitten sivusilmällä bongasin tämän Urtekramin tarjouksesta ja se sinetöi ostopäätöksen. Tuote osoittautui paremmaksi kuin osasin odottaa, ensinnäkin pakkaus on kivan iso ja riittoisa, lisäksi geeli vaahtoaa todella hyvin (en pidä huonosti vaahtoavista suihkugeeleistä, mikä on tavanomaista joillekin luonnonkosmetiikkaversioille). Tänään ostin uuden, sattui olemaan S-marketissa samainen pullo normaalihinnassa alle 7 euroa, eli hinta-laatusuhde todella kohtuullinen. Ei ehkä se kaunein pullo, mutta erittäin oikein kiva sisältö.

8. Natura Siberica Exfoliating Face Scrub oli varsin kiva kasvokuorinta. Kuorivuusteholtaan keskiverto, eli ei kovin karhea, mutta kuitenkin mukavasti kuoriva. Todella riittoisa ja muutenkin miellyttävä, mutta verrattuna kesällä loppuun kuluneeseen Flown appelsiini-suklaakuorintaan, jäi tämä kakkoseksi.

9. DS Hair Serum* oli todella toimiva klassinen hiusöljy ja iso plussa tyylikkäästä pakkauksesta! Harmillisesti pumppu hajosi jo muutaman käyttökerran jälkeen, mikä hankaloitti loppuun käyttöä, mutta muutoin oikein mainio ja riittoisa. Käytin aina hiustenpesun jälkeen pyyhekuiviin hiuksiin yhdessä jätettävän hoitoaineen kanssa. Silotti, muttei jättänyt raskasta tuntua latvoihin.

10. Color Mask Art Suoraväriltä* odotin vähän enemmän, tai oikeastaan voimakkaampaa vaikutusta, mutta ehkä tämä olisi ollut tehokkaampi laajemmalta alueelta värjättyihin hiuksiin kuin omani ovat. Ei siis juuri tarttunut omaan väriin ja siten viilentäväksi ajateltu vaikutus jäi lähinnä häivähtäväksi, vaikka ylitin vaikutusajan runsaasti. Ihan kiva, mutta ei sellainen pakko saada uudelleen -tuote.

*Saatu blogin kautta.