Havahduin siihen, että tämän asun punaruutuinen bleiseri tuli ostettua aika tarkalleen vuosi sitten Tallinnasta. Tai oikeastaan ihan vain pari päivää yli vuoden. Poikkesimme tuolloin hotelliamme liki sijaitsevassa 2nd hand -myymälässä, ja ihastuin heti bleiserin kuosiin ja materiaaliin. Olihan siinä paljon sellaista, joka kannusti jättämään kauppaan, kuten rumat olkatoppaukset ja vähän liikaa leveyttä, mutta en antanut sen haitata. Kaunista ruutukuosia ei turhan usein tule vastaan.

Kotona vein bleiserin korjattavaksi, olkatoppaukset poistettiin ja kokonaisuutta kavennettiin hieman. Kun lopulta sain bleiserin takaisin, oli aikaa mennyt niin, että kausi oli kulunut ohi ja vaate unohtui mielestä, kunnes nyt kaivoin sen esiin varastossa läpi kesän viettäneestä laatikosta.

Ruutukuosit, aivan erityisesti punasävyiset, kuuluvat kestosuosikkeihini. Olen vaikka kuinka kauan yrittänyt etsiä kauniisti istuvaa skottihenkistä hametta, mielellään vekitettyä, mutta en vain tunnu löytävän sitä oikeaa. Joko väri ei ole oikea, istuvuus huono tai materiaali ei miellytä. Pitäisi ehkä lähteä etsimään sellaistakin 2nd hand -liikkeistä, sillä talveksi klassinen ruutuhame olisi erityisen kiva!


Bleiseri: 2nd hand / Hame: H&M / Paita: Maison Kitsune / Laukku: Coccinelle / Nilkkurit: Zign, saatu blogin kautta / Kello: Daniel Wellington
Kuvat: Nina, Tunnetila

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Ostin nyt syksyllä Etsystä ruudullisen villableiserin. Olkatoppausten poiston ja kavennuksen jälkeen se on täydellinen. Hyvä ompelija on kultaakin kalliimpi, jos ei itse osaa korjata.
Ruudullisia hameita on tullut vastaan useita second hand- liikkeissä. Tampereella hyvä paikka on LumindoLife (kannattaa katsastaa liikkeen insta ja face). Helsingissä voisi löytyä Kaunis Veera-liikkeestä.

Vastaa

Kääks, anteeksi, että vastaus kesti!! Kuulostaa tutulta, olkatoppausten poisto todella voi saada aikaan pienen ihmeen! Olen joskus aiemminkin tehnyt vastaavan tuunauksen ja se on toiminut loistavasti :) Kiitos vinkistä, täytyykin ottaa LuminfoLife seurantaan. 2nd hand -liikkeiden puoleen olen alkanut ajatuksissa kallistua kun muualtakaan ei meinaa tulla vastaan, pitäisi vain jostain löytää aika kiertelyyn. Harmillisesti kun nykyään tunnu olevan aikaa poiketa vaatekaupoissa ihan fyysisesti vaan täsmäostoksia tulee tehtyä netin kautta. Mutta ehkä joku tulevista viikonlopuista :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.