Tekisi mieli taas kysyä, mihin nämä viikonloput oikein menee.

Mutta kun tarkemmin ajattelee, niin kysymys tuntuu turhalta.

Olenhan tänä viikonloppuna vieraillut Espoon EMMAssa, käynyt teatterissa katsomassa Esitystalous 3 – Radio -näytöksen, syönyt erinomaisia falafeleja varsin kotoisassa Tapiolan Sandrossa ja juonut punaviiniä hyvässä seurassa levylautasen taustalla pyöriessä.

Herännyt parhaaseen mahdolliseen asiaan, mihin arkiviikkoina voi, eli sänkyyn tarjoiltuun aamukahviin. Nukkunut päiväunia, ehtinyt välissä tehdä töitäkin ja katsonut monta jaksoa Netflixin antimia yksin ja yhdessä.

Tuttuun tapaan miettinyt isoja ja pieniä asioita. Sillä mikä se sellainen viikonloppu, tai edes päivä olisi, jona en ehtisi juoksuttamaan mielessäni aiheita maailman ääreltä toiselle.

Pienistä asioista olen pohtinut sellaisia kuin vaikka miten kodin sisustuksen ongelmakohtia voisi päivittää parempaan tai voiko joulutähti vielä roikkua ikkunassa. Isoista ekologisia kysymyksiä, terveyttä ja kait perjantaisten pikkujoulujen laukaisemana myös sitä, kuinka jossain seurassa koen olevani tylsin tyyppi ikinä, enkä millään tavoita joidenkin tilanteiden muiden näkemää hauskuutta ja lähinnä ärryn kliseisiin ja stereotypioihin nojaamisesta. Saatan näyttäytyä herkästi ilottomana ja jopa tosikkona, sitten taas vuosien varrella elämään on astunut ihmisiä, jotka ihan tosissaan valitsevat ensimmäisiin adjektiiveihinsa minua kuvaillessaan hauskan. En ole koskaan ollut hauskuuttaja, joten siksi välillä hämmästyn, kun saan jonkun nauramaan. Ja että jotkut ihan toistuvasti.

Mieleen on jäänyt, kuinka mies joitain kuukausia sitten kysyi, kuinka samanlainen olen muiden seurassa. Että kun me kuitenkin koko ajan vitsaillaan, niin teenkö samaa muidenkin kanssa?

Se on totta, meillä on paljon hauskaa yhdessä. Oikeastaan ollut ihan alusta asti ja se on itselle myös erittäin tärkeä elementti suhteessa, täytyy voida nauraa yhdessä ja olla paljon kepeyttä. Elämässä kuitenkin sattuu ja tapahtuu, joten on tärkeää  omata kyky nähdä hauskuutta vaikeissakin asioissa. Ja arki on muutenkin kivempaa kun saa nauraa säännöllisesti.

Kysymykseen totesin, että yleensä taidan näyttäytyä melko vakavana ja tavattoman tylsänä. Ainakin kunnes tietty taso ja yhteys saavutetaan. Toisaalta kun niin käy, mutta toki monien kanssa ei käy, mikään ei enää palauta takaisin ja yksikään aihe sen jälkeen turvassa.

Mutta niin kai meillä kaikilla. Yhdessä seurassa tietyt puolet näyttäytyvät vahvemmin, toisessa vapautuu jotain monilta silmäpareilta piilossa olevaa. Tänä viikonloppuna kai vain näin niin laajan kattauksen omien eri tilanteiden ominaisuuksien hallitsevuudesta, että jäin miettimään, kuinka erilaisena sitä voikaan eri tilanteissa herkästi näyttäytyä. Ja haluan muistaa sen myös muissa, pinnan alla on yleensä paljon enemmän.

Niin, että siihen kaikkeen kai viikonloppu meni. Ja moniin pieniin asioihin niiden lomassa.

Se, mihin yhtään hetkeä ei mennyt, oli blogikuvien otto. Olisipa ehtinyt, mutta pimeys saapui liian aikaisin.

Illalla tyhjäsin muistikorttia ja löysin sieltä nämä vanhat kuvat, kuten maiseman värityksestä näkee. Luulen, että julkaisemattomat, sillä niitä oli vian muutama ja harvemmin haluan käyttää kuvia, joissa asu ei näy kunnolla.

Asu: Pusero: Crocker / Housut: Raiski, saatu blogin kautta / Kengät: Beatrice / Laukku: Liebeskind

Torstaita murmelit! Talvi on sitten saapunut. Enkä voi kieltää, hetken on kaunista. Ja kummasti monen kuukauden jälkeen kaipaa taas pimennysverhoja.

Samoin olen kaivannut nastakenkiä ja lämpimiä sukkia. Olen kyllä sellaisia omistanut useita, mutta jostain syystä olen myös äärimmäisen taitava kadottamaan niitä. Niinpä elän jatkuvasti tilanteessa, jossa olen vaarassa viivästyä lähdöstä sen takia, etten vain löydä yhtään sukkaparia kotoani. Edes niitä, jotka kuvittelin pari viikkoa sitten juuri sitä varten ostaneeni.

Toisaalta, eipä siinä ole uutta. Erityisosaamiseni on asioiden kadottaminen ja tietynlainen hajamielisyys. Pakkassäillä sukkien kohdalla se vain konkretisoituu, niitä ilman kun ei pärjää kun ulos on pakko lähteä, ja tällä viikolla on ollut varsin monesti.

Olen viettänyt toimistoelämää ja tutustunut oman salin alkuvuoden uusiin ohjattuihin tunteihin, kuten jonoista päätellen kymmenet muutkin. Niin, ja puolen miljoonan kanssaihmisen tavoin kävellyt läpi Lux Helsingin.

Epätammikuiseen tapaan huomenna on työpaikan pikkujoulut, mihin on ehkä hieman vaikeaa tähän aikaan vuodesta asennoitua. Vielä kun päiväni muutoinkin tulee huomenna alkamaan viimeistään 5:30 herätyskellon soittoon. Ei hyvä, sillä erityisesti viime päivinä nukahtaminen ennen puolta yötä on tuntunut lähes mahdottomalta ja huomaan, kuinka kehoni huutaa lisää unitunteja vuorokausiin.

Voisipa sanoa, että lauantaina sitten. Mutta pikkujouluillan jälkeen heti lauantaina aamupäivästä museoon ja teatteriin. Jospa sunnuntaina.

Takki: Ted Baker / Neule: Lindex, saatu blogin kautta / Ruutuhousut: Mango /
Nilkkurit: Shoeshibar / Laukku: Coccinelle

Pitkälle jatkuvat viinipensasvanat halkovat maisemaa kun auton keula tavoittelee vehreyden keskellä sijaitsevaa pientä Saint Ilian kukkulaa, jonka huipulla seisoi simpukan muotoon rakennettu hauskannäköinen rakennus, boutique-hotelli Soli Invicto ja Edoardo Miroglion viinitila.

Alkuillan aurinko värjäsi maisemaa kun käännyimme pihaan ja innokas koira hyppi vastaan hännän vispatessa ilmaa. Piha oli hiljainen ja pysähdyin hetkeksi katselemaan 220 hehtaarin viinipeltoja, jotka avautuivat joka suuntaan kukkulan ympärillä. Halusin nauttia hetkestä ja aivan erityisesti keskikesän ihanasta lämmöstä, olihan ensimmäinen iltamme Bulgariassa ja kahden viikon autoreissumme vasta aluillaan.

Tästä reissusta on vierähtänyt jo aikaa, mutta Soli Invicto teki lähtemättömän jäljen muistoihin.

Hotelli viinipeltojen keskellä

Nostimme laukut autosta ja lähdimme kiertämään rakennusta yrittäen löytää sisäänkäyntiä, mutta palattuamme lähtöpisteeseen ei auttanut muu kuin kurkata varovaisesti sisään yhdestä rakennuksen monista ovista ja huhuilla hiljaiseen käytävään. Hiljaisuuden aiheuttama hämmennys vaihtui nopeasti sydämelliseen vastaanottoon ja meidät ohjattiin ensimmäiseen kerrokseen, jossa eteemme availtiin huoneiden ovia yksi toisensa jälkeen. Katsoin hämmentyneenä isäntäämme, joka hymyillen kehotti valitsemaan suosikkimme. Valinnan vaikeus iski ja oikeastaan olisin voinut ottaa minkä tahansa, mutta päädyimme lopulta palaamaan ensin avatun oven äärelle.

Jokainen hotellin seitsemästä huoneesta ja kolmesta sviitistä oli erilainen. Yhteistä oli vintage-henkinen sisustus ja antiikkiset yksityiskohdat, mutta kuitenkin erivärisin mosaiikkikaakelein päällystetyt modernit mukavuudet täyttävät kylpyhuoneet. Huoneiden pöydille ja hyllyille oli aseteltu pieniä somisteita aivan kuin astuisi jonkun kotiin hotellin sijaan. Huoneet oli nimetty eri rypäleiden mukaan ja meidän huoneemme kantoi nimeä Melnik. Koska saavuimme verrattain myöhään, ratkaisi näkymä valinnan, Melnikin ikkunoista aukesi näkymä viinipelloille ja laskevan auringon suuntaan.

Kun kyselimme illallista, saimme kehotuksen tulla ruokasaliin kun ehdimme. Niinpä ravisteltuamme yltämme matkanteosta rähjääntynyttä oloa, astelimme kerrosta alempana sijaitsevaan suureen saliin.

Olimme hotellin ainoat asiakkaat ja saimme nauttia kaikesta huomiosta sekä kotoisan leppoisasta tunnelmasta. Ruoka maistui päivän matkanteon jälkeen, mutta parasta oli kutienkin viini. Mitäpä muuta olisimmekaan juoneet kuin Edoardo Mirogliota!

Valitsimme suosituksen perusteella Muscatia, jonka tarjoilun yhteydessä kuulimme juuri sijoittuneen ykköseksi kansainvälisessä viinikisassa Muscat-viinien sarjassa. Miellyin viiniin niin, että seuraavana päivänä ostin sitä varmuuden vuoksi mukaan, vaikka matkaa oli vielä suurin osa edessä.

Thracian Valleyn viinitila

Bulgariassa sijaitsee lukuisia viinitiloja ja maa onkin tunnettu viineistään ja siten vetää puoleensa myös viinimatkailijoita. Maa on jaettu viiteen eri viinialueeseen, joissa kussakin hieman erilaiset olosuhteet mahdollistavat erilaisten rypälelajikkeiden kasvatuksen. Edoardo Miroglio on keskisuuri viinintuottaja, joka sijaitsee Thracian Valley -alueella. Siellä vallitsee lauhkea mannermainen ilmasto ja suotuisat sademäärät mahdollistavat erityisesti hyvien punaviinien valmistamisen. Viinitila sijaitsee Burgasin ja Veliko Tarnovon välissä, pienen Elenovon kylän kupeessa ja yli 400 metriä merenpinnan yläpuolella.

Alueen ilmasto on erinomainen viinintuotantoon ja Miroglion tilalla tuotetaan muutamia paikallisia sekä lukuisia kansainvälisesti tunnettuja lajikkeita, kuten Chardonnayta, Tramineria, Sauvignon Blancia, Muscatia, Merlotia, Sirahia, Cabernet Francia ja Cabernet Sauvignonia. Kuohuviini tuotetaan tilalla perinteisin metodein, eli vastaavasti kuin samppanja Champagnen alueella Ranskassa. Viinikellarit avautuvat maan alla ja yllättävät koollaan, viinejä toimitetaan ympäri maailmaa kasvavalla tahdilla.

Kierros Edoardo Miroglion tilalla

Toisen matkapäivämme valjettua saimme henkilökohtaisen kierroksen tiloihin ja katsauksen Miroglion historiaan, valmistukseen sekä tietenkin viineihin. Viinikellareiden ja pakkaustilojen koko selitti tilojen sijoittumisen juuri mäennyppylän päälle, eikä maan päältä yksinäisenä viininviljelmien keskellä seisovaa rakennusta katsellessa ei olisi ikinä uskonut, että maan alta paljastuu noin miljoona litraa viiniä vuosittain tuottavat tilat aina rypäleiden prosessoinnista pakkaukseen.

Viininvalmistuksesta kuunnellessa ja jättimäisten tynnyreiden lomassa kulkiessa tuntui kuin olisimme olleet kunniavieraina, niin lämpimästi meidät vierailun aikana huomioitiin. Isännästämme paistoi aito innostus ja ylpeys tilaa ja sen jatkuvaa kehitystä sekä saavutuksia kohtaan, enkä yhtään ihmettele, kaikki se mitä näimme ja koimme sai toivomaan pelkästään alati kasvavaa kehitystä Mirogliolle.

Jos seuraavan päivänä ei olisi ollut aika jatkaa matkaa, olisimme mielellämme jääneet paikalle toiseksikin yöksi!

Tuon matkan jälkeen Bulgarian viinit ylipäätään saivat ihan uutta asemaa silmissäni. Etenkin reissatessa kohteissa, joissa bulgarialaiset viinit ovat olleet vahvasti edustettuina, en ole epäröinyt valita lasillista näistä maisemista ellei toki paikallista viiniä ole saatavilla. Suosittelen tutustumaan tilaisuuden tullen!