Jos pyydettäisiin nimeämään vaatekaapin peruspilareita, nostaisin listalle klassisen trikoisen kietaisumekon. Trikoo saa mekon mukautumaan kroppaan kivasti ja lisäksi tekee siitä mukavan päällä. Musta kietaisuhenkinen trikoomekko on viimeisen parin vuoden aikana eniten käyttämiäni vaatteita, ja taipuu eri tavoin asustamalla niin toimistoon kuin iltaan. Ja erityisesti toimistoon kietaisumalliset mekot sopivatkin loistavasti!

Monikäyttöisin mitta on polvea lähentelevä, sellainen kuin vaikka tässä raidallisesta trikookietaisumekossa, jonka hankin ihan vähän aikaa sitten. Ensisijainen ajatus oli nimenomaan toimistokäyttö, mutta sittemmin on päätynyt päälle muulloinkin. Kun alle laittaa pitsipäänteisen topin, kokonaisuus saa uutta vivahdetta. Kevään ostoslistalla on myös musta kietaisumekko, vähän pidempi kuin jo omistamani, kunhan löydän sekä materiaaliltaan että malliltaan miellyttävän. Tilasin jo testiin pari, mutta liian kiiltävä materiaali sai laittamaan ne palautukseen – haluan ehdottomasti pehmeää tiheää trikoota ja mattamustaa, ilman mitään ylimääräistä. Mutta eiköhän sellainenkin jossain vaiheessa tule vastaan, siihen asti pärjää näillä mainiosti!

Nyt pitäisi kerätä tavarat ja suunnata cyclingiin (olen onnistunut kiitettävästi tihentämään liikuntarytmiä, mikä on tehnyt tosi hyvää ololle), ja valmistautua viikon viimeiseen työpäivään (onneksi etäpäivään). Viikonlopulle on mukavan erilaista ohjelmaa, mutta siitä ehkä paremmalla ajalla.

Kietaisumekko: Mango / Takki: Esprit / Nilkkurit: ALDO / Kaulakoru: & Other Stories / Kello: Rosefield / Laukku: ostettu Roomasta

Kuten ehkä muistatte, en ole hajuvesien suurkuluttaja ja itse asiassa tyypillisesti käytän tuoksuja melko harvakseltaan. Viime vuonna päätin hieman ryhdistäytyä ja alkaa käyttämään pois hyllyllä pölyttyviä tuoksuja, mutta niitä testaillessa olen huomannut, että sen ns. oman tuoksun löytäminen on yllättävän vaikeaa. On paljon kivoja, mutta sitten moni tuntuu katoavan iholta nopeasti ja jollain tapaa unohtuvan.

Siksi en myöskään osta hajuvesiä kovin usein, sillä en osaa. En jaksa testailla niitä, hajut menevät sekaisin ja turhaudun – en tiedä mikä tuoksuu ihanalle vielä muutaman tunnin päästä tai miten se käyttäytyy omalla iholla. Niinpä on helpompaa vain päätyä siihen, mitä sattuu syystä tai toisesta kotoa jo löytymään.

Tuoksujen ostamisessa on ollut jopa usean vuoden taukoja. Esimerkiksi kesällä 2013 ostin Chanel Allure -tuoksun (joka muuten vieläkin löytyy hyllystä, liekö enää edes toimintakykyinen) ja heti perään keväällä 2018 heräteostoksena Gucci Bloom -tuoksun. Gucci Bloom oli kesäkauden kivasti käytössä, mutta talven tultua käyttö on hiipunut. Pidän kyllä tuoksusta edelleen, se on ihanan helppo, raikas ja kevyt – loistava arkituoksu, mutta ei vangitse tuoksuttelemaan yhä uudelleen ja uudelleen.

Painetta uuden tuoksun hankintaan ei siis ole ollut, löytyyhän kotoa myös näiden lisäksi muutama kiva blogin kautta tullut, joita en välttämättä ostaisi, mutta mielelläni kyllä käytän kun jo itseltä löytyvät. Silti välillä takaraivossa olen harmitellut sitä, kuinka näin aikuisiällä ei sellaista omaa tuoksua ole. Nuorena oli luottotuoksuja, mutta tänä päivänä ne eivät toimi ihan samalla tapaa enää. Jos silloin pidin raikkaasta ja jollain tapaa jopa puhtaasta tuoksusta, nyt olen alkanut viehättyä aavistuksen mausteisempiin sävyihin ja kaivanut erityisesti vaniljaa (joka on muuten mausteena eksynyt arkiruoanlaittoonikin).

Sitten jotain loksahti paikoilleen. Tutustuin sattumalta Guerlainin Mon Guerlain Eau de Parfumiin.

Siivoilin kotona kosmetiikkalaatikoita ja bongasin sieltä jo aikansa laatikossa seisseen Mon Guerlainin viiden millin testeripullon. Ajattelin, että miksei käyttäisi pois kun sellainen kerran löytyy ja taisin napata sopivasti reissulle Roomaan mukaan (testerihajuvedet ovat loistoja lyhyillä matkoilla).

En odottanut mainittavasti. Myönnän, että ajattelin Guerlainin jotenkin vähän tätimäiseksi brändiksi ja sitä kai jollain tasolla odotin tuoksultakin, sellaista aikuisen naisen voimakasta hajuvettä. Ensin laitoin tuoksua ranteisiin ja ihan huomaamatta havaitsin nenäni eksyvän haistelemaan ihoa. Tuoksussa oli pehmeyttä ja aavistus vaniljaa, ja se kolahti. Koska en luota ihan täysin omaan hajuarviooni (en ole kovin herkkänenäinen ja muutenkaan hajuaisti ei ole vahvuuteni) sokkotuoksutin Guerlainin testeriä miehellä verrattuna pariin muuhun omistamaani tuoksuun ja hänen nenänsä päätyi samaan kuin omani, siinä vain oli jotain. Mon Guerlain päihitti kilpailijat.

Viimeisen varmistuksen antoi tapaus kassalla. Vieressäni ollut tuntematon mies totesi kohteliaasti: ”Anteeksi, mutta on ihan pakko sanoa, että sulla on kyllä tosi hyväntuoksuista hajuvettä”. Jotain, mitä en ole koskaan kuullut tuntemattomalta, mutta antoi viimeisen sinetin sille, että Mon Guerlain on todellakin aika tosi ihana tuoksu!

Testeripullo riitti yllättävän pitkään, etenkin säästellessä. Mutta nyt en malttanut enää odottaa, vaan ostin tuoksun itselleni Sokokselta. Harvaa tuoksua on näin pitkään harkittu ja harjoiteltu, mutta olen hullaantunut. Pidän tästä tuoksusta todella, todella paljon. Ihanaa on, että se tuntuu viipyilevän iholla pitkään, mutta ei ole millään tapaa paksu tai pistävä. Tietyllä tapaa se on vahva, vahvempi kuin yksikään aikaisempi hajuveteni, mutta samalla se on myös pehmeä ja elegantti. Kaunis tuoksu.

Tuotetta googlatessani ja hintavertailua tehdessä huomasin, että tuoksussa on myös häivähdys laventelia. Niille, jotka eivät tiedä, laventeli on yksi lempituoksuistani koko maailmassa ja tuo mieleen lapsuuden Ranskan. Ja kun myös vanilja lukeutuu niihin, ei siis yhtään ihme, että olen niin mieltynyt tähän. Inspiraation lähteeksi tuoksulle Guerlainilla mainitaan Angelina Jolie, se siis siitä tätimäisyyden mielikuvasta! Täytynee antaa myös muille Guerlainin tuotteille tilaisuus.

Viime viikonloppu oli hyvä muistutus siitä, mitä useammankin kerran blogissa olen peräänkuuluttanut: irtiottoon arjesta riittää pienikin maisemanvaihdos. Viime viikonlopun vietin Hämeenlinnassa, eli vaivaisen tunnin junamatkan päässä kotoa, mutta se jo riitti aikaansaamaan tunteen, kuin olisi ollut pienellä lomalla. Arki tuntui kaukaiselle ja työstressi etäiselle. Teki todella hyvää, vaikka aika lensikin ihan liian nopeasti ja matkaa olisi voinut vielä jatkaa. Mutta toisaalta, jäipähän nähtävää ja tehtävää seuraavaankin kertaan.

Eikä pahitteeksi ollut sekään, että sää oli aivan ihana. Liukas, mutta valloittavan aurinkoinen. Ensimmäistä kertaa tänä talvena tuntui ihan kunnolla keväiselle ja elättelen toivetta, että lumikaaokset olisivat jo takana. Mutta saa nähdä.

Aurinko teki hyvää, samoin kuin ystävien näkeminen ja muutenkin kaikenlainen pieni ja kiireetön puuhailu. Hyvää ruokaa (pizzaa, sushia ja nepalilaista), sunnuntaiaamun kakkubuffet Turengin vanhalla asemalla, Hämeenlinnan kaupunginmuseo ja katsaus kaupungin historiaan. Alpakoiden ihmettely Aulangolla, näkötornille kapuaminen ja sorsien kevätuinnin seuraaminen. Linnan alueen tutkailu ja lätkää Ritari-Areenalla. Lisäksi poikkesimme miehen kanssa Nooran Viinibaarissa, joka oli tuttu muutaman vuoden takaa, mutta olin jo ehtinyt unohtaa, kuinka kiva paikka onkaan kyseessä. Loppuiltapäivän valossa kauteen sopiva tumma talvispritz maistui niin herkulliselle, että jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme ehdottomasti tilanneet toiset.

Ihanaa oli myös se, että pitkästä aikaa ei tarvinnut kulkea paksuissa vaatekerroksissa vaan vähemmänkin riitti. Molempien päivien asussa toistui viininpunaisen ja tummansinisen liitto, joskin vähän eri tavoin. Kyseinen väripari on ihan lemppareita ja sellainen takuutoimivat. Kesällä värejä raikastaa valkoinen, talvella toimivat ihan kaksinkin.

Neule ja kaulakoru: & Other Stories / Takki: Esprit / Laukku: Marc by Marc Jacobs / Nillkurit: Clarks / Hame: Lindex / Huivi: A+more