Kerroin just, etten jatka enää. Kädet tärisee. Nyt se on totta! kirjoitin Whatsapp-viestiin kesken työpäivän lomanjälkeisenä tiistaina.

Loppupäivän olo oli epätodellinen, ihan kuin olisi sattunut jotain odottamatonta, mutta oikeastaan kaikkea muuta. Ääneen sanotut sanat vain jollain tapaa sinetöi asian, konkretisoi sen, että muutaman viikon päästä tuttu päivätyöarki lakkaa olemasta ja alkaa uudenlainen vaihe elämässäni. Yrittäjyys.

Mutta prosessi tähän pisteeseen on ollut pitkä. Voisi pakittaa moniin hetkiin elämässäni, joissa olen todennut, että joku päivä haluan tehdä töitä itselleni ihan oikeasti. En vain kevytyrittäjänä tai osa-aikaisesti, vaan ihan kunnolla. Tai vaikka reilun vuoden taakse, jolloin mietin asiaa vakavasti, mutta sitten tuli vastaan mielenkiintoinen työ Food Market Herkun sosiaalisen median ja sisällöntuotannon parissa. Näin sekä kiinnostavan haasteen että sellaisen ammatillisen kokemuksen, jonka tarvitsen tullakseni entistä paremmaksi siinä mitä teen. Ajattelin, että ehkä työ imaisee mukaansa ja kaipuu itsenäisyyteen jää taka-alalle, mutta kaikesta hyvästä huolimatta niin ei käynyt. Mielessä on kaikunut yhä voimakkaampana halu tehdä jotain omaa, ja ensimmäistä kertaa koskaan olen havahtunut siihen, että uskon aidosti, että osaamiseni voisi ihan oikeasti mahdollistaa sen, sekä siinä samalla joustavamman ja omaehtoisemman arjen.

Hyppy yrittäjyyteen

Vuodenvaihteessa kirjoitin, että tämä on isojen teemojen vuosi, ja tämä on yksi niistä isoimmista. Työstin jo silloin asiaa ja kevään mittaan olen tehnyt taustatyötä ja ihan vain kerännyt rohkeutta. Ensin puhuin asiasta varovaisena ehkänä, sitten päätin sanoa ääneen, että näin tulee tapahtumaan, vaikken ollut vielä tehnyt lopullista päätöstä. Ajattelin, että epävarman asian ääneen sanominen antaa mahdollisuuden tunnustella, miltä se itsestä kuulostaa ja ehkä sitä kautta myös sisäistän asian paremmin. Ajattelin, ettei tavoitetilan hautominen syvälle sisälle veisi toivetta eteenpäin.

Niinpä olen tänä keväänä käynyt lukuisia inspiroivia keskusteluja, kirjoittanut auki suunnitelmia, kysellyt ja etsinyt tietoa, säästänyt rahaa ja kasannut tuskastuttavan epäinsiroivia exceleitä. Päätös on ollut vahvasti osa omaa arkea, mutta luonnollisesti en ole voinut ja halunnut sitä jakaa blogissani ennen kuin informaatio kulkee oikeassa järjestyksessä ja olen riittävän pitkällä prosessissa.

En tiedä laskenko päiviä päivätyön loppuun ja yrittäjyyden alkuun innoissani vai kauhuissani. Samaan aikaan mielessä kuplii, toteutan vihdoin pitkäaikaisen haaveen, minä uskallan! Toinen puoli iskee yön pimeinä tunteina tai niitä exceleitä täyttäessä, se jännitys salpaa hengityksen. Ajatus siitä, että vain hetki ja olen omillani, laskut on maksettava jollain heti ensimmäisestä päivästä alkaen ja jokainen vielä tekemätön valmistelutyö on saatava vakaalle mallille. Mutta niinä hetkinä pysähdyn miettimään, mikä voisi olla pahinta mitä voisi käydä, eikä se koskaan ole lopulta kovin pahaa. Palkkatyöarkeen voin aina palata. Sen sijaan se paras, ylipäätään se, että teen jotain puhtaasti itseäni kuunnellen, on suuri mahdollisuus. Mahdollisuus, jonka haluan ehdottomasti kokea ja katsoa läpi.

Yksi eniten kiusanneista huolista on ollut, miten introvertti voi onnistua asiakashankinnassa oman osaamisen myynnissä etenkin alalla, joka on täynnä itsensä brändänneitä tai muuten itseä sosiaalisempia. Olen miettinyt, miten erotun, jos en pidä itseni esiin tuomisesta, inhoan smalltalkia enkä muutenkaan mieluusti lähesty tuntemattomia (tai noh, ihan hirveästi niitä tuttujakaan). Kuulostaa yrittäjyyden itsemurhalta.

Sitten toinen puoli minussa, etenkin tämän viimeisen parin vuoden aikana, on saanut hurjaa vahvistusta sille, että ihan oikeasti tiedän mitä teen, tunnen alani, tiedän vahvuuteni ja sen, miten osaamiseni voi olla monille yrityksille hyödyksi. Ja ennen kaikkea olen ollut sellaisissa asemissa, joissa olen saanut mahdollisuuden nähdä muiden myyvän osin sitä, mitä itse lähden tekemään ja siten saanut ainutlaatuisen mahdollisuuden rakentaa omaa lähestymistapaa ja nähdä omassa osaamisessa se erottava tekijä, huomata kertyneiden työvuosien kokemus. Ammattiosaamiseni ymmärrys on vahvistunut ja saanut tuekseen konkreettista näyttöä. Lisäksi en ole tehnyt päätöstä hätiköiden vaan halunnut ennakoida sekä tehdä asiat alusta asti järkevästi.

Introvertti yrittäjä

”Nyt sun kyllä täytyy alkaa rakentaa henkilöbrändiä, kommentoida paljon Linkedinissä ja tehdä webinaareja”, latasi myynnin johtamista työkseen tehnyt ystäväni. Naurahdin hermostuneesti, pyöräytin silmiäni ja totesin lakonisesti juu ei. Sisäisesti teki mieli huutonauraa. Mutta se oli tosin hyvä keskustelu. Hetkeksi menin paniikkiin, vakuuttava ystäväni sai aikaan epämukavan tunteen: tuotako onnistuminen vaatii, tuotako mun nyt täytyisi olla?

Välissä kulki muutama viikko ja asia hautui mielessä, paniikista kumpusi sisuuntuminen, hitsit, ei onnistuminen voi olla kiinni äänekkyydestä. Minä en ole äänekäs, ja olisi vain teennäistä näkyä näkymisen takia. Harva asia on mustavalkoinen, ja typistetty julkinen kommentointi ei tuo esiin sitä, mihin ammatillisesti uskon. Päätin asennoitua näyttämään, että introverttikin voi onnistua yrittäjänä, haluan säilyä rehellisenä sille kuka ja mitä olen, löytää tavat asiakkuuksien solmimiseen teeskentelemättä toisenlaista tai käyttämättä itsekorostettua alleviivausta saavutuksille. Nostan mieluummin asiakkaan kuin itseni valokeilaan.

Asiantuntijuuteni ei voi olla kiinni webinaareissa ja twiittien määrässä, haluan uskoa, että hyvin tehdyt työt ja aidot työnäytteet kantavat, ja se kohtani ei kalpene vertailtaessa. Hetkittäin toki pelkään, että maailma onkin äänekkäiden. Mutta siitä on jollain tapaa tullut yksi yrittäjyyden manifesteistani, introverttiuden kääntämisestä vahvuudeksi uusasiakashankintaakin vaativassa yritystoiminnassa. On vain löydettävä ne omat tapani.

Mutta vielä on niin paljon tehtävänä, vielä on paljon jännitystä ja odotusta. Halusin kertoa jo, vaikken vielä kerrokaan kaikkea, sillä tämä asia on tällä hetkellä läsnä jokaisessa päivässäni. On niin paljon suunniteltavaa, niin paljon selvitettävää. Ja koko ajan tulee esiin jotain uutta, mitä pitäisi ottaa huomioon ennen h-hetkeä. Kerron asioita ripotellen, ehkä puhun enemmän itse yrittäjyyteen siirtymisen prosessistakin nyt kun tietoa ei ole enää syytä pantata.

Mutta hei, enää 23 työpäivää jäljellä. Oh my.

Kuvat: Ilona, Torpan Tyttö