PR-tilaisuus: Frans&Amélie / Raflaamo

Viime maanantaina aloitin viikon tavanomaista herkullisemmin, kävin tutustumassa (ja tietenkin maistelemassa) Kluuvikadulla Helsingin sydämessä sijaitsevan Frans&Amelie Bistron (entinen Fransmanni) syysmenun. Koska olen yhä kiinnostuneempi vegaanisista vaihtoehdoista, päädyin vegaaniseen menuun. Tai itse asiassa päätös oli helppo, sillä koko kasvismenu on vegaaninen, ja siihen sopivat viinisuositukset ovat myös vegaanisia.

Kausimenu vaihtuu neljästi vuodessa, ja nyt vegaaniseen menuu kului myskikurpitsakeitto, tofu-kasvistagine ja manteli-suklaamousse. Söin itseni ähkyksi ja maistelin vielä maistelumenun ohessa pöytään tuotua uuniomenaclafoutisia (ei vegaaninen, mutta mielettömän hyvä). Eli kokonaisuus oli todella ruokaisia, ja myös erittäin maukas.

Pidän siitä, että tänä päivänä ainakaan suurissa kaupungeissa kasvissyöjän ei tarvitse tyytyä vaihtoehtoihin, jotka ovat ikään kuin liha- tai kalaversioiden varjoja, eli niitä mukailevia, mutta pelkistetympiä. Sellaisia, joiden kohdalla tulee joko tunne, että jotain puuttuu tai että, vaihtoehto on sellainen listan pakollinen kasvisoptio, ilman, että kukaan on oikeasti jaksanut miettiä kokonaismakuelämystä. Nykyään kasvisruokailijoita hemmotellaan ja uskallan väittää (näin hieman puolueellisena tosin), että tänä päivänä kasvisvaihtoehdot ovat ihan varteenotettavia vaihtoehtoja sekaaneillekin. Ja vielä parempaa, monesta paikasta on helppo löytää herkullisia ja monipuolisia vegaanisia vaihtoehtoja, eli kynnys kasvisvaihtoehdosta vegaanisiin on todella matala.

Toinen kiinnostava asia on (tästä muistelen joskus aiemminkin kirjoittaneeni), että ketjuravintola (tai -hotelli) ei enää tarkoita tylsää ja persoonatonta. On ilahduttavaa, että kokonaisvaltaiselle elämykselle ja myös paikallisuudelle on annettu tilaa, ja koen esimerkiksi S-ryhmän tehneen erinomaista työtä uusittujen Sokos Hotellien ja Raflaamon ravintoloiden kohdalla.

Vuoden vaihteessa häkellyin käydessäni syömässä Kouvolan Rossossa, se ei ollut yhtään sitä, mikä oli vaha muistikuvani Rossosta. Sisustus oli freesi ja tyylikäs. Sama kokemus oli, kun tänä juhannuksena vierailtiin Kuopiossa (josta muuten vieläkin on postaus tekemättä, jaiks) ja syötiin Frans&Amelien sisarravintolassa Frans&Sofiessa. En edes aluksi tajunnut olevani ketjuravitolassa. Miljöö oli miellyttävä, ruoka hyvää ja kokemus kaikin puolin mainio sekä maukas. Sen lisäksi, että tilat ovat viehättävät, on kasvisvaihtoehtojen löytäminen listalta helppoa. Viime vuoden puolella taas söimme miehen kanssa superherkullisen vegaanisen menun Loisteessa ja nyt tämä. Hyvää työtä!

Loppukeväästä poikkesin tilaisuudessa, jossa kerrottiin nykyisten asiakasomistajaviinien olevan valittu vastuulliselta valmistajalta. Ekuón viinit ovat luomua ja mm. tuotettu pienemmällä hiilijalanjäljellä. Tämän kokoluokan toimijalta, kuin mitä S-ryhmä on, vastuullisempiin pääviineihin päätyminen on iso asia monella tapaa.

Olen käynyt harmillisen vähän ulkona syömässä viime aikoina. Se on ollut yksi niistä asioista, mistä olen tinkinyt kun on pitänyt turvata arjen muutosta ja elää säästäväisemmin, ennen kuin kuukausia yrittäjänä kertyy enemmän ja hahmottaa, millaiseksi tulot keskimäärin asettuvat ja millaiseksi oheiskulut muotoutuvat. Ehkä siksikin tuntui nyt niin ihanalta istahtaa valmiiseen pöytään ja syödä pitkän kaavan mukaan. Sillä pidän siitä, syömisestä ja seuraan keskittymisestä poissa kotiympyröistä. Se on reissuillakin yksi parhaista asioista, kiinnostavat ravintolakokemukset.

Olen luvannut viedä miehen ulos syömään jo aikaa sitten, mutta se on kaikissa arjen säädöissä ja epävarmuuksissa jäänyt, mutta maanantain jälkeen asia pulpahti taas mieleen ja päätin, että täytyy vain iskeä päivä kalenteriin ja napata jokin kiva kohtuuhintainen paikka läheltä. Tämä Frans&Amélien vegaaninen menu muuten yllätti positiivisesti hinnallaan, ilman viinejä kolmenruokalajin menu maksaa asiakasomistajahintaan vain 34 euroa – olisin veikannut huomattavasti enemmän! Kuulin pöytäseuralta, että ravintolassa on myös erinomainen lounas. En ole käynyt, mutta täytyy korjata asia, nyt kun töitä tekee kotoa käsin ja kotoa on käytännössä kävelymatka Kluuviin. Seuraavat pari päivää tosin vietän asiakkaan luona, joten luvassa tuttuakin tutumpaa peruslounasruokaa.

Kuvat minusta: Souliina.

Sateinen viikonloppupäivä on loistava hetki suunnata museoon. Pidän Espoon modernin taiteen museosta EMMAsta. Se on tilana kiinnostava ja usein kätkee sisälleen kiinnostavia näyttelyitä, lisäksi museokauppa on aina inspiroiva. Nyt kynnys siellä käymiseen on myös entistä matalampi kun AB-lipulla pääsee metrolla helposti Helsingistä Tapiolaan.

Eilen EMMAan veti Michael Jackson: On the Wall -näyttely, joka entiselle Michael Jakson -fanille oli tietenkin must see -kohde. On kiehtovaa, kuinka muutamat kuvat ja videoteokset puskevat muistot pintaan niin vahvasti. Yhtäkkiä huomasin muistavani missä teoksessa mihinkin kappaleeseen tai levyyn viitattiin, muistin asioita, joita en tiennyt enää muistavani. Palasin mielessä siihen 12-vuotiaaseen tyttöön, joka oli vuorannut seinät viimeistä piirtoa myöten Michael Jacksonin kuvilla ja täyttänyt leikekirjat kuvilla ja artikkeleilla. Näin jälkeen päin on helppo leikkiä keittiöpsykologia ja nähdä, kuinka kipeästi tuossa ikävaiheessa tarvitsin omaa maailmaa, johon paeta kotia ja koulua. Toki fanitus muutoinkin tyypillisesti liittyy noihin ikävuosiin, mutta lienee monen osatekijän summaa, millaisiin sfääreihin se ajautuu.

En osaa arvioida On the Wall -näyttelyä puolueettomasti, en tiedä onko se hyvä vai huono. Minulle se oli täysi nostalgiatrippi. Istuin Dangerous-kiertueen livetaltioinnin edessä pimeässä huoneessa ja kerroin miehelle mikä juuri tuolloin Jacksonissa vetosi ja miksi olin juuri tuota samaa taltiointia puhkikuluttanut VHS-kasetiltani. Toisessa huoneessa purskahdin odottamatta itkuun muistettuani yhden niistä vähäisistä hyvistä muistoista, jotka liittyivät tuon ajan olemattomaan isäsuhteeseeni. Sen muiston taustalla sattui soimaan Earth Song, joka nyt pyöri näyttelyteoksen muotoon puettuna Emmassa. Itselle näyttely oli siis niin paljon enemmän. Ja kiehtovalla tavalla paluu aikaan, jonka olin tässä arjessa jo haudannut kaukaiseksi palaksi omaa tarinaa. Samoin kuin Michael Jacksonin. Joskus kuuntelen biisin tai toisen, mutta meidän suhteemme on silti enemmänkin hymyilyttävä muisto kuin tänä päivänä sen enempää. Mutta silloin se oli tärkeää. Turvallisen tuntuinen ja sopivan etäinen asia, johon keskittyä maailman pyöriessä ympärillä.

Tämä asu on EMMAn edustalta, nopeasti napattuna ennen ruokaostoksille Ainoan Herkkuun suuntaamista. Hämärää, tihkusateista ja kärsimätön kuvaaja. Mutta sentään saatiin ikuistettua asu.

Satuin muuten saman päivänä kokeilemaan sellaista pinkkiä sävysuihketta hiuksiin, siksi näyttävät vähän eri värisiltä. Olen miettinyt mitä tehdä hiuksille ja tämä pois peseytyvä suihke tuntui helpolta tavalta kokeilla jotain muuta. Vaikka eipä se valtavasti näy (luonnossa ja luonnonvalossa kyllä sävyeron huomasi, ehkä osa erottaa näistä kuvistakin), mutta hyvä niin. Omaan sävyyn tarttuu huonommin kaikki miedot sävyhoitsikat ja -suihkeet, mutta enpä olisi kaivannutkaan räikeää väriä (vaikka Pinterestistä tallensinkin hiusinspiksiin sellaisen vaalean ruusukultaan taittuvan punertavan).

Neulepusero: Oasis Pippa* / Hame: Oasis Ditsy Midi*/ Kengät: Tamaris / Laukku: Cambridge Satchel Company
*saatu blogin kautta

Viime viikonloppuna pakkasin kesän laatikoihin ja päästin syksyn tilalle, ja sen jälkeen onkin tapahtunut paljon, nimittäin kylmenemistä. Tuntuu ihan hassulle, että yhtäkkiä edes ne tyypilliset syysvaatteet eivät tunnu riittävän ja onkin tosi viileää. Toisaalta, ollaanhan jo syyskuun loppupuolella, että sinällään ei ihmekään. Kesäkausi vain viipyili tavallista pidempään.

Itsellä on ollut melko hoppuinen viikko. Ei sillä, että olisi ollut pitkiä päiviä, vaan ollut paljon uusia juttuja ja sosiaalisia tilanteita, mikä on imenyt mehut. Lisäksi mielessä on lista asioista, miten haluaisin kehittää omaa yritystoimintaa ja pitäisi myös paketoida uusia palvelukokonaisuuksia (nyt kun on alkanut havaitsemaan, mille on kysyntää). Se kuormittaa ihan toisella tapaa kuin rutiinitekeminen. Niinpä ensi viikolla on pakko varata aikaa ihan vain suunnittelutyölle, mutta tänä viikonloppuna aion ainakin yrittää ottaa mahdollisimman rennosti. Ottakaahan tekin!

Tämä asu on Tallinnasta. Silloin säät olivat vielä varsin lempeät, mutta tässä tyylissä ollaan selvästi jo syksyyn päin kallellaan. Kokonaisuus toimisi ihan hyvin nytkin, tosin ehdottomasti sukkisten kanssa. Toisaalta, ehkä jopa paremminkin niin, mutta tuolloin vielä tarvinnut ajatella koko asiaa. Toisin kuin nyt, nyt siirryin suoraan 30 ja 40 denierin sukkiksiin ja kevyisiin nilkkureihin.

Bleiseri: Mango / Mekko: & Other Stories (huivi lisätty) / Kengät: Aerosoles, saatu blogin kautta / Laukku: Marc Jacobs