Kaupallisessa yhteistyössä Voglian kanssa.

Hämeen sydämestä ponnistanut, yli kolmekymppinen, nimetty kansainvälisyyttä silmällä pitäen, ensiaskelissa eteläeurooppalainen henki. Voisimme hyvin puhua minusta, mutta tällä kertaa enemmän kanssani lähes saman ikäisestä kotimaisesta vaateyrityksestä, Vogliasta.

Voglia syntyi vuonna 1983 Hämeenlinnassa, minä vuotta myöhemmin ihan lähellä, Tampereella. Sen nimestä voi aistia 80-luvun kansainvälistymisen, samoin kun omastani. Vanhempani päätyivät Anna-Mariaan, jotta se olisi helppo maailmalla. Ehkä aavistivat jo, että juuri sinne on kova tahto (tahtoa muuten tarkoittaa Voglian nimi). Itse suuntasin heti synnyttyäni Etelä-Ranskaan, tai oikeastaan tuon ikäisen tapauksessa voisi pikemminkin puhua sinne päätymisestä. Voglia taas yhdistyy siteissään muodin mekkaan Italiaan. Vaikka merkki on kokonaan kotimainen ja alusta asti perheyrityksenä toiminut, sen alkuun siivitti ajatus Italiaa henkivistä mallistoista, jotka on valmistettu laadukkaista italialaisista kankaista. Vähän samaa kai oli omassakin alussa, juuret syvällä Suomessa, mutta alkua työnsi eteenpäin ajatus ranskalaistumisesta.

Vaikka olemme lähes samanikäiset ja kotoisin samoilta alueilta, siinä meni kuitenkin melkein koko tähänastinen elinikä, että Voglian kanssa kunnolla kohtasimme.

Voglia, mikä ihana kolmekymppinen!

Vuosikaudet Voglia oli itselle se etäinen suomalainen vaatemerkki, josta ehkä edesmennyt isoäitini vaatteensa hankki. Tai ainakin kaikki ne saman ikäpolven edustajat. Niin siis kuvittelin. Sitten tämän vuoden aikana tapahtui jotain. En muista mikä oli ensimmäinen asia, mutta löysin itseni seuraamasta Vogliaa somessa ja fanittamasta kuviin tipahtaneita ajankohtaisia tyylejä. Hämmästelin jollekulle, että onko tämä todella se sama brändi, jonka luulin myyvän haaleita kotelomekkoja ja muodot piilottavia jakkuja. Kyllä, kyllähän se oli, mutta ison askeleen uuteen aikaan ottaneena. Näytti siltä, kuin kolmekymppinen Voglia olisi yhtäkkiä herännyt kukoistukseen ja päivittänyt ilmeensä ikäisekseen.

Tänä vuonna Voglia onkin ajankohtaistunut ihan ytimestä asti, nousihan tämän hämeenlinnalaisen perheyrityksen johtoonkin pian kolmekymppinen Katriina Virtanen. Voglia on siis alkanut näkyä ja kuulua, tai sitten minä vain olen herkistynyt sen viesteille. Joka tapauksessa pidän siitä, mitä näen ja kuulen.

Muistan istuneeni kesän lopussa Voglian näytöksessä Erottajalla ja rastittaneeni sylissä olevaan asuluetteloon yhden jos toisenkin catwalkilla kulkeneen vaatteen tai koko lookin. Ne näyttivät yhtä aikaa freeseille, mukaville ja ajankohtaisille. Näkemäni perusteella odotan jo innolla Voglian tulevan kevään sekä kesän antia.

Mutta on talven mallistollakin ollut paljon annettavaa. Kiikaroin pitkään klassista Cinema-villakangastakkia ja kepeää maksimekkoa. Viime viikkoisessa asiakasillassa Triplan myymälässä harmittelin täydellisen samettimekon kokojen huvenneen niin, ettei enää itselle sopivaa ollut. Pukeuduin sen sijaan kauniiseen paitamekkoon, joka tosin sekin myytiin heti alennusmyyntien alettua loppuun.

Suomalaista suunnittelua ja pieniä vaate-eriä

Voglia valmistaa pieniä vaate-eriä ja minimoi materiaalihukan, mikä takaa sen, ettei vaatteita juuri jouda hävikkiin. Asiakkaalle tämä tarkoittaa sitä, että mieleiseen malliin tai kuosiin kannattaa tarttua heti, jahkailu voi koitua kohtaloksi (kuten itse kantapään kautta huomasin). Toisaalta vastuullisuuden ohella hyvä puoli on uniikkius, pienet erät takaavat henkilökohtaisemmalta tuntuvia ja näyttäviä vaatteita. Suurin osa Voglian tuotteista valmistetaan omilla tehtailla Virossa.

Pidän siitä, että Voglia uudistuu, mutta arvoilleen uskollisena. Kotimaisuus ja vastuullisuus on läsnä, samoin kuin asiakaslähtöisyys. Voglia suosii luonnonmateriaaleja ja kierrätysmatskuja, mallistoja kehitetään asiakkaita kuunnellen ja ennen kaikkea, uutta ei tarvitse ostaa, Voglian vaatteita voi myös vuokrata. Lisäksi valikoimasta löytyy ylijäämäkankaasta valmistettuja tuotteita.

Tämä kuvien musta mekko on vastikään Voglian verkkokaupasta ostettu. Ihastuin ensi silmäyksellä ja klikkasin ostoskoriin heti. Hyvä niin, sillä nyt sekin on jo loppuun myyty. Vastaavan henkinen on kuitenkin esimerkiksi tämä laskoshelmainen mekko. Uusi mekko on monella tapaa täydellinen. Yksivärinen vaate on helppo yhdistää, materiaali laskeutuu kauniisti, ei ryppyynny ja tuntuu laadukkaalta. Lisäksi se on ajaton ja mukava päällä. Käsivarsien suojaksi voi talvella vetää paksun neuletakin tai jalkoihin polvipituiset saappaat, mutta eniten olen käyttänyt sitä viikon aikana ihan vain näin. Ylipäätään tällaiset laadukkaat mallit on ihan parhaita, ja kestävät käyttöä ja katsetta vuodesta toiseen, hyvänä esimerkkinä edellisen postauksen trikoomekko.

Ylellistä samettia ja juhlakauden säihkettä

Vietimme yhteistyön puitteissa Tunnetilan Ninan kanssa pikkujouluhenkisen illan Voglian kanssa Triplan myymälässä ja sen jälkeen tunnelmallisessa The Tower -ravintolassa. Ennen ravintolaan pääsyä edelsi kuitenkin juhlakauteen sopivan valikoiman sovittelu ja suosikkien poimiminen. Sovistuskoppiin vyöryin valtavan vaatekasan kanssa ja ihastuin, tai oikeastaan ihastuimme molemmat samettiin. Nina housuihin ja itse mekkoon (siihen, josta omaa kokoa ei enää löytynyt). Toinen kirkas suosikkini oli kimallejakku, joka näyttää livenä superhyvälle. Olisin pukeutunut siihen jos vain olisin keksinyt sopivan yhdistelmän, mutta tällä hetkellä myymälässä oli runsaasti erilaisia housuja, ja kuten tiedätte, en ole järin housuihminen.

Niinpä päädyin mekkoon, ja sametin ja kimalteen sijaan klassisempaan after work -tyyliin. Valitsin päälleni kuviollisen ja kauniisti laskeutuvan paitamekon, joka osoittautui ihanan tuntuiseksi päällä. Kuvien asut ovat siis Voglian mallistosta, ja osaa niistä löytyy vielä myynnistä ja vasta alkaneista alennusmyynneistä.

Nyt siis paljon tuotteita puoleen hintaan, joten kannattaa tutustua alevalikoimaankin, eikä ainakaan jäädä odottamaan, jos mieleistä löytyy!

Pikkujoulukuvat: Kristian Presnal

Tämä asu verrattuna edelliseen taitaa olla loistoesimerkki sään vaikutuksesta pukeutumiseen, enkä nyt tarkoita sitä ilmeisintä, eli vaatekerroksia vaan värisävyjä. Kummasti kotiin palattua päällä on ollut mustaa, mustaa ja jossain välissä ehkä jotain niinkin radikaalia väriä kuin tummanpunaista tai harmaata. Muistinvaraisesti laskettu tällä viikolla oli ihan varmasti ainakin neljänä päivänä päällä kokomusta mekko. Mutta sitä sääkin on melko lailla ollut, tai jos nyt ei sysimustaa, niin synkän harmaata.

Tämä kotimainen Melli EcoDesignin luomupuuvillamekko on melko vähän blogissa vilahdellut, mutta lukeutuu talvikauden arkivaatteisiini. Helppo asustaa, mukava päällä ja ylipäätään laadukas aikaa kestävä mekko. Ajattomuudesta kertonee sekin, että mekkoni on jo kolmisen vuotta vanha, mutta edelleen löytyy Mellin valikoimasta (musta taskumekko). Ehkäpä päätyy päälle ensiviikollakin, joka on tämän vuoden viimeisiä kiireisiä arkiviikkoja. Viimeistelen näinä viikkoina pari kuukautta kestänyttä intensiivistä työprojektia, ja sen myötä pitäisi jo alkaa katsomaan ensivuoteen. Kulunutta vuotta miettiessä ajattelin vetää yhteen blogissa myös yrittäjyyden ensikuukausia, mikä on samalla hyvä hetki myös itselle ohjata omaa katsetta tulevaan. Mutta palataan niihin, sitä ennen mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Mekko: Melli EcoDesign, saatu blogin kautta / Nulkkurit: ALDO / Takki: Mango / Kauluspaita: Monki
Kuvat: Nina, Tunnetila

Kotiin palaamisesta on nyt tullut kuluneeksi viikko, mutta tuntuu, etten ihan vieläkään ole täysin imeytynyt arkeen. Toki päivä päivältä paremmin. Reissukuvia ja asuja purkaessa tosin menee hetki, mutta ensi viikolla tulossa matkapostausten oheen jo muitakin juttuja.

Kiitin itseäni reissun jälkeen siinä, että onnistuin pakkaamaan varsin nappiin. Mukana ei tullut kannettua turhaa ja toisaalta onnistuin pitämään laukun järkevän painoisena, lentoyhtiön 30 salliman kilon sijaan laukkuni painoi mennen tullen piirun verran vajaat 17 kiloa ja sen lisäksi matkassa oli alle viiden kilon reppu. Yksi parhaista mukaan pakatuista jutuista (ja ylipäätään hankinnoista) oli tässäkin asussa näkyvä Other Storiesin korikassi, joka on ollut ostosta lähtien todella kovassa käytössä aina kun vain sää on sallinut (eli nyt jää odottelemaan ensi kesää). Se on kevyt, mutta tilava, ja sopii yhteen kaiken kanssa. Täydellinen reissuasuste siis!

Lisäksi jätin korot kotiin ja kuljin läpi matkan oikeastaan kolmilla kengillä. Asusteista mukana oli myös kevyt huivi ja tämä ainokainen hellehattu (jonka huonolaatuisuutta tosin kirosin, sillä kolmessa paikassa jouduin kyselemään neulaa ja lankaa saadakseni repeytymät kursittua kasaan, mutta loppumatkan se pysyikin sitten yhtenä kappaleena – ja toivottavasti myös tästä eteenpäin).

Mekkoja toki löytyi laukusta monta, mutta se oli oikeastaan ihan käytännöllistä. Safarilla hiekkapöly ja Sansibarilla ihon hetkessä helmeilemään saava kuumuus sai aikaan sen, ettei yhtä ihon kanssa kosketuksissa olevaa vaatetta oikein edes voinut käyttää yhtä päivää pidempään (yhdessä välissä tosin pesetin muutaman vaatteen uudelleenkäyttöön). Lisäksi kevyet kesämekot menevät pieneen tilaan ja ovat kevyitä, joten siinäkin mielessä lämpimään pakkaaminen on niin paljon helpompaa kuin moniin muihin kohteisiin.

Tästä mekon printistä tuli mieleen, että matkalla ihailin suuresti paikallisten naisten (ja välillä myös miesten) asujen kuoseja. Mielettömiä väriyhdistelmiä ja printtejä. Paikallisella markkina-alueella poiketessa kävi mielessä ostaa kangasta kotiin ja tehdä itse tai teetättää mekko, mutta koska matka oli tuolloin vasta aluillaan, en halunnut mitään ylimääräistä kannettavaa mukaani koko loppureissun ajaksi.

Rakastan rohkeitakin kuoseja, mutta haluan niiden olevan ommeltu tyköistuvaan malliin, mikä välillä rajaa vaihtoehtoja etenkin näin Suomessa. Pitäisi kai palauttaa kellarissa seisova ompelukone takaisin käyttöön, ostaa kankaita ja hyödyntää pohjana suosikkimekkojen malleja. Esimerkiksi tämän mekon malli on sellainen, joka toimisi helposti missä tahansa kuosissa tai värissä, pienillä hihoilla vielä paremmin.

Mekko & Korikassi: & Other Stories / Hattu: Naf Naf / Sandaalit: Park West