Postaustoiveena minulle heitettiin useammassakin blogissa kevään aikana näkynyt postaus omasta miesmausta. Alussa ajattelin, ettei kyseessä ole yhtään tyyliseni postaus saati blogiini sopiva aihe, mutta aikani aihetta sulateltuani, päätin toteuttaa sen omalla tyylilläni.
Heti ensimmäisenä unohdan sen, johon muissa vastaavissa postauksissa on keskitytty, eli ulkonäön. Olen hävyttömän vähän kiinnostunut miehen ulkonäöstä, kaikki lähtee kuitenkin persoonasta, valloittavasta sellaisesta. ;)
Treenattu vartalo ei saa sydäntäni jättämään lyöntiä välistä, eikä renttuimago vedä puoleensa. Sen sijaan rakastan hymyä, lämpöä, lempeyttä, hymyilevää katsetta, naurua ja hyvyyttä, pehmeyttä. En pane pahakseni ylimääräisiä kiloja, pidän pehmeydestä. Vakavat, karut ja ilmeettömät kasvot eivät houkuta, kasvoilla saa näkyä koko tunteiden kirjo. En halua miestä, joka piilottaa kyyneleensä tai on kadottanut hymyn. Pehmeät piirteet viehättävät, herkkyys ja hyväntahtoisuus. Siinä rinnalla hiusten väri tai leuan leveys on merkityksetöntä.
Maanläheisyys viehättää. Minuun vetoaa mies, joka osaa katsoa pintaa syvemmälle, on kriittinen ja tiedonjanoinen, muttei negatiivinen tai riitaisa. Hän ymmärtää syy-seuraussuhteita ja on analyyttinen. Huomioni saa mies, joka on riittävän itsevarma, ettei koe tarvetta pönkittää omaa egoaan sanoilla, teoilla tai materialla. Hän uskaltaa näyttää epävarmuutensa, ja on löytänyt sen, mitkä asiat elämässä merkitsevät. Hän seisoo sanojensa takana aina, ja ymmärtää rehellisyyden ja avoimuuden merkityksen. Olisi raskasta yrittää rakentaa suhdetta ihmiseen, joka ei osaa tai uskalla avautua, mutta tietenkään sisintään ei tarvitse kaikille näyttää.
Säröt saavat näkyä, kukapa meistä olisi elänyt elämää ilman vastoinkäymisiä, erottava tekijä on, mitä niistä on oppinut vai onko. Elämänkokemus tuo särmää, mutta elämänkokemus ei ole yhteydessä elettyihin vuosiin, joillekin elämä on näyttänyt ja opettanut enemmän jo parikymppisenä kuin joillekin koko elinaikana. Oleellista on herkkyys ottaa vastaan mitä elämä tuo tulleessaan ja lisätä ne osaksi omaa henkistä pääomaa, nähdä vastaantuleva mahdollisuutena sen sijaan, että yrittäisi taistella muutosta vastaan, pitäisi kynsin hampain kiinni tutusta ja turvallisesta, olisi juurtunut tapoihinsa. Miehessä, siinä missä naisissakin, viehättää halu ja kyky kehittyä. En halua itse jämähtää tiettyyn aikaan, tiettyihin ajatuksiin, tiettyyn rooliin, joten muissakin viehättää halu henkilökohtaiseen kehitykseen, tahto haastaa itsensä. Työhönsä hukuttautuvat, kiireiset ja arjen rutiineihin unohtuneet eivät vedä puoleensa.
Makuni mukaisen miehen ei tarvitse olla supersosiaalinen, vaikka usein ihastunkin itseäni sosiaalisempiin, kunhan silti näkee kommunikaation tärkeyden ja osaa käyttää sanoja luodakseen yhteyttä etäisyyden sijaan. Olen huono sietämään hitautta, jahkailua, saamattomuutta ja epävarmuutta, arvostankin kykyä tehdä päätöksiä, nopeaälyisyyttä, aloitteellisuutta, sanavalmiutta ja kykyä innostua. Älykkyys on ominaisuuksista luonnollisesti se kaikkein tärkein, ja oikeastaanhan suuri osa tästä postauksessa kiteytyy sen alle. Minulle älykkyys ei ole mitattavissa tiedon määrällä, vaan älykkyys on yhdistelmä hyvästä tilannetajusta, halusta oppia ja kehittyä, yleissivistyksestä ja hyvyydestä. Älykkään ja hyvän itsetunnon omaavan ihmisen ei tarvitse lyödä muita maahan eikä muistuttaa omasta erinomaisuudestaan, vaan ihmisestä huokuu tietty tasapaino, hänellä on halu ymmärtää ja kärsivällisyys auttaa ymmärtämään.
