Viime aikoina olo on ollut kovin poissaoleva, ehkä myös odottava. Joulu lähenee huimaa vauhtia, samoin matka, mutta sitä ei vain meinaa sisäistää. Jotenkin tuntuu, että on paljon asioita ja ajatuksia vaiheessa, ja siinä kaiken keskellä vain yrittää luovia päivä kerrallaan pitääkseen arjen langat käsissään. Sen kaiken keskellä eilinen teatteri-ilta teki hyvää. Vaikka väsymys painoikin ennen, mieli piristyi kummasti Kansallisteatterin samettipintaiselle tuolille istahtaessa. Kun kyyhkyset katosivat oli hyvä, vangitseva ja kaunis. Olin lukenut Hesarin arvostelun etukäteen, mutta jälkeenpäin oli ihan pakko mennä lukemaan arvio uudelleen. Epäilin olinkohan sittenkään ymmärtänyt sitä oikein, sillä sen perusteella en välttämättä olisi hankkinut lippuja lainkaan, mutta hyvä, että hankin. Eihän siinä tietenkään mitään uutta ole, että ihmiset kokevat samat asiat hyvinkin eri tavoin, mutta kiinnostavaa se silti aina on (ja erityisesti tausta, joka pohjaa kokemusta ja perustelut jotka auttavat ymmärtämään). Arvostelija ei siis selvästi pitänyt, mutta minä pidin.
Arvion kirjoittaja myös arveli, että näytelmää on tuskastuttavaa seurata eikä katsoja saa mistään kiinni, jos ei tunne tarinaa ja ole lukenut kirjaa. Minä en tuntenut taustoja enkä ole lukenut kirjaa, mutta koin silti pysyväni oikein hyvin mukana (tietenkään en voi sanoa kuinka vastaava se kirjaan nähden oli, mutta helppo seurattava mielestäni kyllä) ja mikä tärkeintä, nautin oikein paljon, niin paljon, että vielä illalla sängyssä myötäelin roolihahmojen suruja. Pidin siis näyttelijätyöstä ja myös kritisoidusta lavastuksesta, joka mielestäni vähäeleisyydessään toimi koko esityksen läpi oivasti. Noh, mitäpä minä teatterista tiedän, loppujen lopuksi verrattain harvoin käyn, menen vain ja nautin olostani sekä kokemuksesta. ;) Harjaantunut teatterinkävijä katselee kokonaisuutta varmasti toisenlaisin silmin, mutta niinhän se vähän kaikessa on.
Päällä oli taas jouluista, se ihan lemppari punainen neule ja se toinen lemppari, eli ruutuhame. Vähän särmää toi musta näyttävä kaulakoru, mutta siinäpä se, illan asu.
