Osa hiusten kunnonkohennusprojektiani on ollut pitkittää pesuväliä. Ongelma on ollut se, että olen täysin koukussa puhtaaseen tunteeseen ja inhoan edelleenkin likaisen ja raskaan tuntuisia hiuksia. Lisäksi puhtaat hiukset asettuvat kauniimmin aloilleen, näyttävät siistimmiltä ja muutoinkin ovat helpommat käsitellä. Olen joskus ollut tilanteessa, että olen pessyt hiuksia joka päivä, eli todella aivan liian usein. Sain sen muutama vuosi sitten tuskanhiellä hivutettua joka toiseen päivään, mutta se ei vielä täytä tavoitteitani. Nyt uudenlaisessa arjessa on ollut mahdollisuus opetella uusia tapoja ja on helpompi kouluttaa hiuksia sekä tottumuksia uudelleen. Päivätöistä poisjäänti siis helpotti isosti tavoitetta ja loput hoiti vuosien testailun jälkeen omiin tarpeisiin täydellisen kuivashampoon löytäminen.

Olen saanut muutaman kerran kysymyksen siitä, että kun blogin kautta kun on pääsee kokeilemaan lukuisia eri tuotteita, edullisempia ja hintavampia, luonnonkosmetiikkasta tavalliseen ja niistä vielä apteekkisarjoihin, niin onko joku sarja selvästi lyönyt laudalta muut. Harmikseni olen joutunut toteamaan, etten ole löytänyt yhtä ylivertoa sarjaa, jonka jälkeen en enää kaipaisi muuta, mutta sen sijaan olen löytänyt tukun hittejä ja pystynyt poimimaan omaan arkeen liudan sellaisia, joihin en välttämättä muuten olisi tullut törmänneeksi. Oma hittimittari monesti onkin se, ostaisinko itse ja vielä paremmin, ostanko itse, sillä nykyään ei välttämättä uusien kosmetiikkatuotteiden ostamiselle ole enää tarvetta, ellei sitten halua jotain tiettyä tuotetta tai merkkiä.

batiste kuivashampoo 1batiste 5

Olen viimeisten vuosien aikana testannut varmaan kymmentä kuivashampoota ja löytänyt ihan kivoja, mutta en silti niin hyvää, että olisin halunnut ostaa uudelleen. Olin jo pitkään kuullut kehuja Batistesta mutta kun kylpppäri pullisteli muita kuivashampoita, annoin olla ja mietin mielessäni, että se on kuitenkin sitä samaa. Muutama kuukausi sitten näin purkin tarjouksessa ja kiikutin sen kassalle, eikä siitä mennyt kuin hetki ja olin jo myyty – nyt en enää haluaisi olla ilman. Batistessa ainutlaatuista muihin testaamiini on sekä puhtaammalta näyttävä että siltä oikeasti myös tuntuva lopputulos ja kaikkein parasta on, että se kestää seuraavaan päivään. Monen muun kuivashampoon kanssa olen saanut hieman apua siksi samaiseksi päiväksi, mutta seuraavana päivänä hiukset on tuntuneet jotenkin vielä tavallista likaisemmilta. Tämän kanssa ei ole niin, vaan hiukset tuntuvat tavallista puhtaammilta myös seuraavina päivinä, joten pesunvälin pidennys on onnistunut huomattavasti kivuttomammin kuin ilman.

Batistelta löytyy liuta kuivashampoita, itse olen kokeillut niistä nyt kolmea (Original, XXL Volume ja Floral & Flirty Blush) ja tullut siihen tulokseen, että Original on kiistatta paras näistä. Floral & Flirty Blush on enemmän freesausta ja tarjoaa raikkaan tunteen, mutta silti se on jotenkin vähän vaisu, eikä anna Originalin kaltaista tukea. XXL Volume on kiva, mutta jotenkin Original tuntuu asteen tehokkaammalta ja antaa sekin myös kivasti lisävolyymia. Original on siis noussut ihan lemppariksi! Tulen kyllä edelleen haastamaan Batisten ja testaamaan muita, mutta siinä ohella varmistan, että kaapista löytyy myös tätä. Seuraavaksi haluan testata Batisten vaaleille hiuksille tarkoitettua kuivashampoota, jonka olisin ostanut jo viimeksi jos olisi ollut Kicksin hyllyssä.

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Minimatka todella oli minimittainen, sillä aika meni huimaavan nopeasti ja Tukholmassakin tunnit tuntuivat loppuvan kesken. Silti pieni irtiotto on aina mukavaa ja reissukin soljui mainiosti hyvässä seurassa, mitä nyt pieni kevätmyrsky siivitti menomatkaa ja kova merenkäynti valvotti ja teki huonovointiseksi. Onneksi ei ollut kiire minnekään ja niinpä maihinkin noustiin rauhassa, vastassa häikäisevä auingonpaiste ja luihin ja ytimiin pureva tuuli. Tuulesta huolimatta aurinko teki paljon ja kaikki näytti niin keväiseltä, kuten viimein täälläkin! Poikkesimme parissa kaupassa, piipahdimme vähemmän tutuilla kulmilla ja istuimme pitkään lounaalla viime reissulla tutuksi tulleessa Ardbeg Embassyssa. Lisäksi poikkesimme Laduréessa, tietenkin! Omat ostokset rajoittuivatkin lähinnä herkkuihin ja pieneen pinoon klassisia lautasliinoja, eli juuri sopivan pienet kotiinviemiset lyhyeltä lomalta! Nyt olo on kieltämättä väsynyt – laivat ja hytit, ei kai niissä koskaan saa kunnolla nukuttua, eikä tässä iässä oikein enää nukkumatta jaksa. ;) Tämä päivä menee siis ihan vain oleillen ja ikkunoista sisään hiipivästä auringonpaisteesta nauttien. Kevätfiiliksen innoittamana uskaltauduin viime perjantaina korvaamaan tummia talvivärejä vaalealla, ja kovasti jo odotan, että lämpötilat sallivat säärten paljastamisen paksujen sukkisten alta.

marmorihame 24marmorihame 11marmorihame 42zara marmorihamemarmorihame 23Neuletakki: Zara / Huivi: Zara / Hame: Zara / Kengät: Shoeshibar / Laukku: Marc Jacobs

Lähtö minimatkalle Tukholmaan on aivan käsillä ja tässä samalla yrittäessäni heitellä laukkuun mukaan lähtevää, ajattelin huikata, että blogin puolella hiljenee sunnuntaihin asti, mutta Instaa päivittelen sen, mitä nettiyhteydet sallivat. Tämä asukuva oli jäädä julkaisematta temppuilevan kamerani aiheuttaman rakeisuuden takia, mutta olkoon… :)

Kiitos muuten Ilonalle, joka vinkkasi, että autotarkennuksesta luopuminen saattaisi auttaa tarkkuushaasteisiin ja niinhän se teki, viime aikoina olen tarkentanut kuvat pitkälti manuaalisesti ja heti toimii paremmin! Tosin sen verran hitaampaa ja tarkkuutta vaativampaa se on, ettei sitä pitkään jaksa, mutta pelittääpähän jotenkin siihen asti, että saan uuden kameran hankittua. Mutta tosiaan, tässä siis asukuva muutaman viikon takaa. Toivottavasti laatu ei satu yhtä pahasti teidän silmiinne kuin minun!

lille neulemekkolille neulemekko 1Neulemekko: LiLLE (saatu) / Bleiseri: Zara / Laukku: Banana Republic / Kengät: Shoeshibar

 Ihanaa viikonloppua kaikille!!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.