Vatnajökull – Islanti 2. päivä

Islanti on jäänyt pysyvästi mieleeni ja pystyttänyt sinne ehtymättömän altaan, josta pystyy arjessa ammentamaan loputtomasti kauniita muistoja, syvää rauhallisuutta ja ainutlaatuista tunnelmaa. Islanti on ollut kovasti mielessä myös matkakertomusten osalta ja tiedän, ne ovat antaneet odottaa itseään. Aloittaminen on vaikeaa, etenkin kun kyseessä on pitkään haaveiltu kohde, joka vielä ylitti odotukset – sen kaiken kuvailu … Lue lisää

Paras kuivashampoo

Osa hiusten kunnonkohennusprojektiani on ollut pitkittää pesuväliä. Ongelma on ollut se, että olen täysin koukussa puhtaaseen tunteeseen ja inhoan edelleenkin likaisen ja raskaan tuntuisia hiuksia. Lisäksi puhtaat hiukset asettuvat kauniimmin aloilleen, näyttävät siistimmiltä ja muutoinkin ovat helpommat käsitellä. Olen joskus ollut tilanteessa, että olen pessyt hiuksia joka päivä, eli todella aivan liian usein. Sain sen … Lue lisää