Istun hölmistyneenä kotisohvalla sen sijaan, että olisin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti matkalla erääseen tapahtumaan. Suunnitelmat menivät lennossa uusiksi aamupäiväisen hammaslääkärikäynnin myötä, jossa ex tempore poistettiin viisaudenhammas. Olen nähnyt painajaisia viisaudenhampaan poistosta siitä lähtien kun tajusin, että jossain vaiheessa elämääni hyvin suurella todennäköisyydellä joudun tuon mielikuvieni hirmuoperaation kohtaamaan. Siitä kasvoi pieni peikko, joka tanssi ilosta joka kerta kun hammaslääkäri nyökkäsi, ettei mainittavaa syytä poistoon ole, ellen sitten itse niin toivo (kuka ihme toivoo, että hampaita poistetaan??). Niinpä tänäänkin astuin luimistellen hammaslääkärin huoneeseen ja ensimmäinen aneleva kysymykseni oli, että eihän niille tarvitse tehdä mitään.
Lääkäri osoittautui mielettömän mukavaksi ja totesi, että voin jäädä seuraaman tilannetta, mutta hän melkein suosittelisi varaamaan ajan poistoon ja naurahti, että ellei sitten heti napata irti. Ensirektio oli pakokauhu. Pään alue, aivan erityisesti suu ja silmät, ovat olleet mulle aina jotenkin tosi herkkä kohta, niinpä ajatus hampaan repimisestä irti kuulosti pahimmalta ikinä. Mutta kun vähän toinnuin, tartuin heittoon. Niin, miksei heti? Sehän voisi olla just parasta, ei ehtisi kehittää kunnon paniikkia ja valvoa öitä aikaa odotellessa. Niinpä naurahdin (no joo, taisi olla enemmänkin irvistys), että antaa mennä.
Puudutellessa lääkäri kysäisi ohimennen, että olenhan syönyt kunnolla aamulla, jolloin mieleen yhtäkkiä palautui, että olin ajatellut syödä vasta hammaslääkärin jälkeen. Viime hetkellä ennen lähtöä nappasin mandariinin ihan vain varmuuden vuoksi, mutta siinä se, aamukahvikin on vielä juomatta. Siinä vaiheessa olisi ollut maailman tyhmintä pakittaa, joten ei auta muuta kuin paastoilla aamupäivä ja toivoa, että syöminen onnistuu mahdollisimman pian.
Yksi hampaista siis poistettiin ja voi vitsit, olen pelännyt ihan turhaan! Sehän oli nopeaa ja kivutonta, mitä nyt varsin ilkeä ääni hampaan nitkutuksesta lähti. Tai heh, mikäs tässä sanoessa kun suu on vielä puudutusaineesta turta. Katsotaan mikä fiilis muutaman tunnin kuluttua… Mutta niin, olen ihan häkeltynyt, eihän se ollutkaan yhtään niin kamalaa. Sama juttu muuten oli aikoinaan juurihoidon kanssa, pelkäsin sitäkin hulluna, mutta eihän se ollutkaan mitenkään ihmeellistä.
Mitä siis tästä opimme? Kannattaa pelätä niin paljon kuin irti lähtee, jolloin mikä tahansa kokemus on suurella todennäköisyydellä miellyttävämpi kuin odotti! ;)
Trikoomekko: H&M / Huivi: Furla / Nilkkurit: Zign, saatu blogin kautta / Vyö: River Island / Rannekorut: Mam’zelle, saatu blogin kautta / Laukku: Tiger of Sweden
