Ihana, odotettu kesä!

Lunastusoikeusasia on onnistunut ujuttamaan lonkeronsa syvälle mieleeni ja hiertää siellä kesäiloa. Vähän väliä mieleen tipahtaa ajatus, että mitä jos joku käyttääkin oikeuttaan ja joka kerta päädyn samaan kouraisuun vatsanpohjassa, se olisi ihan kamalaa. Ei maailmanloppu, mutta todella kurjaa. Siksi tämä aika mataakin. Yleensä en jää tuleen makaamaan vaan teen häiritseville asioille jotain, nyt on pakko sietää sitä, että asia ei ole minun käsissäni, joten on vain pakko odotella. Ja minä en ole kovin hyvä odottelemaan.

Olenkin tietoisesti yrittänyt ohjata huomiota muuhun. Tänä viikonloppuna ollaan tehty kaikkia sellaisia kivoja kesäasioita. Kierrelty tunteja Korkeasaaressa, syöty irtojäätelöä, kävelty Helsinkiä ympäri, eksytty ennen kävelemättömille kaduille, istahdettu monen kuukauden tauon jälkeen ravintolaan syömään ja katsottiin kausi Mrs. Americaa. HBO:n katsomista tosin ei voi pitää kovin kesäisenä, mutta kun avoin ikkuna puhaltaa vieressä meri-ilmaa sisään, niin ei sentään ole ihan olo kuin olisi täysin irrallaan näistä säistä. Sarja oli hyvä, pidettiin molemmat. Erinomaisesti tehty ja tärkeä muistutus siitä, miten tuore asia sellainenkin asia kuin naisten oikeudet ovat. Jos asiaa puskettiin voimalla läpi vielä muutamia vuosia ennen syntymääni, ei kai ihme, ettei olla vielä maalissa. Samalla se on tärkeä muistutus siitä, että epäkohtien ja eriarvoisuuden nostamista esille tarvitaan. Muutos harvoin tapahtuu itsestään, tai se tapahtuu liian hitaasti, joten meidän täytyy aktiivisesti toimia paremman puolesta.

Koska vielä on viikko odoteltavana ennen kuin asuntoasian jatkosta tietää, yritän jatkaa samaa linjaa alkavalla viikolla, keskittää huomiota muuhun. Töihin ja kesäjuttuihin, jatkuisipa lämpö!

Asioita, joita en osannut odottaa ensiasunnon ostoprojektiin lähtiessä: jännitettävien asioiden määrä. Asunnon etsintä ja osto on ollut tunneskaalaltaan paljon laajempaa, kuin osasin kuvitella. Oikeastaan alussa suhtauduin asiaan melko pragmaattisesti, joskin positiivisella sävyllä ja innokkaana. Mutta prosessihan on ollut täynnä jännitettäviä asioita ja epävarmuutta! Lähtien aina ostoaikeista jatkuen ohi sen, kun avaimet on jo kädessä. Ensin on etsinnän haasteet, ostoajatusten punnitseminen, tarjouskaupan ja tavallisen tarjouksen teon jännitys ja onnistamisen odotus. Sitten jännittynyt olo toteutuvasta kaupasta, odotus ja pohdinnat siitä, mitä tulikaan ostettua ja mitä talon kerrosten alta paljastuu, kuinka kalliiksi mahdollinen remontti tulee. Kun avaimet on kädessä, on vielä inhottava lunastusaika. Ei kaikilla, mutta joillakin, kuten minulla.

Kuten Instagramissa jo kerroin, isännöitsijän kanssa puhuminen ei auttanut jännitykseen. Taloyhtiöstä on juuri lunastettu asunto eikä se muutenkaan ole siellä tavatonta, asuntosijoittajia on sen verran paljon ja usein lunastaja onkin joku heistä. Olin vähän toiveikkaana ajatellut, että korona-aika saisi heidät odottavalle kannalle, mutta tuo äskeinen lunastustapaus osoittaa, että jotkut ovat ajasta huolimatta valmiita asunto-ostokseen lähes lennosta ja haluavat haalia itselleen saman taloyhtiön asuinneliöitä. Eikä tämä tietenkään ole auttanut oloani, oikeasti jännitän ihan kamalasti.

Tiedän, etten ole laittanut rahaa kiinni asuntoon. Tuolla se seisoo edelleen tyhjillään ja kaikki sitoumukset on jätetty aikaan, kun asia varmistuu. Mutta olen ymmärtänyt, että ei kyse ole vain rahasta. Olen tehnyt todella ison henkisen työn asunnon kanssa. Olen tutustunut siihen ja päivä päivältä kasvattanut ihastusta. Olen odottanut sinne pääsyä, käynyt kävelemässä kulmilla ja koko ajan tuntenut varmemmin ja voimakkaammin, että tämä tuntuu hyvältä ja oikealta, juuri tämän haluan kodiksi. Lunastuksessa pahimmalta tuntuukin ajatus, että joutuisin luopumaan jostain, johon olen alkanut kiintymään ja palaisin näppejä nuollen lähtöpisteeseen. Etsimään, tarjoamaan, ihastumaan ja jännittämään.

Ei sillä, tiedän toki, ettei se olisi maailmanloppu. Asunnot eivät kaupungista lopu, meressä riittää kaloja ja niin edelleen. Mutta koko sen prosessin käyminen uudelleen tuntuu tarpeettoman uuvuttavalta ja jopa julmalta. Siksi siis jännitän, eikä jännitys ole mitenkään aiheeton. Riski on aidosti olemassa.

Olin toiveikas siinä, että lunastusaika olisi päättynyt juhannuksena, mutta näköjään se lasketaan laveammalla kädellä, ja onkin vasta sitä seuraava maanantai. Eli vielä 11 pitkää päivää. Toivokaa kanssani parasta! 

Mekko: Even&Odd / Tennarit: UGG / Aurinkolasit. Bikbok, saatu blogin kautta

Nykyään ajatuksieni luku on helpompaa kuin koskaan. Tuijotan eleettömänä  seinää, mies kysyy, että taasko mietit lattiamateriaaleja. Herään aikaisin aamulla ja myöhemmin heräävä mies kääntyy kysymään, että taasko aloin selaamaan Pinterestiä jo auringon noustessa ja nukuinko ylipäätään lainkaan. Ja niin edelleen. Eli kyllä remonttihan se on mielessä. Kuten aiemmin viittasin, luonteelleni on tapana perehtyä, mutta se on myös intensiivinen ongelmaratkaisija. Jos jokin asia ei loksahda kohdallaan, pyörittelen sitä niin kauan, kunnes löydän vastauksen. Sama on siis remppajutuissa, jos (tai pikemminkin kun) joku asia tuntuu epäselvälle, unohdun miettimään asiaa siinä toivossa, että erilaisten ajatuspalasten kautta asia loksahtaisi kohdilleen. Ja yleensä niin käykin, sitten jossain vaiheessa. Mutta nyt on kieltämättä melko levinnyt palapeli käsissä. Pienesti kadehdin niitä, joille tyylivalinnat ovat selkeitä ja lempivärit kiistattomia. Pitääkin olla, kuten minä, joka nauttii niin monista tyylisuunnista ja monenlaisista väri- ja muotoyhdistelmistä. Se ei auta pysyvien visuaalisten valintojen teossa.

Nyt tosin olen ottanut itselleni aikaa valintojen suhteen. Olen ajatellut, että mieluummin hyvää kuin nopeasti, eli en halua tehdä isoja valintoja kiireessä. Niinpä esimerkiksi totesin, että samapa tuo, vaikka keittiötä ei vielä muuttaessa olisi (kesälomat pidentävät monia toimituksia) ja oikeastaan, eipä se ole niin vaarallista vaikka jatkaisin kahden asunnon elämää vielä yhden kuukauden pidempään kuin olin ajatellut. Ehkä ajan antaminen takaa parempia lopputuloksia. Joka tapauksessa, jonkinlainen raportti isännöitsijälle pitäisi jo rustata, jotta lupaprosessin saa käyntiin, mutta muuten yritän olla olematta kärsimätön ja edetä asia kerrallaan. Luvan lisäksi kiireisimmät ovat asbestiselvitys ja päätös seinien kohdista, mikään muu ei varsinaisesti ole viikon päälle, joskin lattia tuleekin melko nopeasti näiden perässä.

Pusero: Zara / Denimmekko: H&M / Nilkkurit: Sixty Seven / Laukku: Coccinelle