Jouduin haikein mielin palauttamaan lainakameran ja palaamaan vanhaan. Samalla myös luovuin tilapäisesti raw-kuvista, sillä eipä tuo oma kamera vain tarjoa hyviä puitteita niille. Mutta toivottavasti tulevaisuus tuo asiaan muutosta ja pääsen mahdollisimman pian jatkamaan harjoittelua. Jotain hyvääkin, nimittäin päivästä toiseen jatkuva aivan ihana kevätsää, joka on saanut kaivamaan aurinkolasit esille. Keveämpää takkiakin olen jo uskaltautunut käyttämään ja ehkäpä kohta pääsee vaihtamaan kengätkin sirompiin. Mikä ihana tunne kun aamulla herätessä auringonvalo hiipii ikkunoista sisään. Niin tervetullut näky!

green dress 06green dress 02green dress 31green dress 03green dress 37Mekko: Zara / Takki: Mango / Nilkkurit: Aldo / Vyö: Nini’s / Aurinkolasit: Versace / Laukku: Jo&Mr.Joe

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Villiinnyin vähän tänään. Poikkesin Bernerillä blogitilaisuudessa Nokian kumisaappaita ihmettelemässä ja ihastelemassa, ja samalla kertaa tarjoutui tilaisuus poiketa maahantuonnin kosmetiikkamyymälässä tekemässä ostoksia. Ja minähän tein. Kun kerran edullisella sain, ostin herkullisia ylellisyystuotteita, sellaisia, joihin en välttämättä muuten raaskisi rahojani pistää, ja nyt en malta millään pitää sormiani erossa uusista tuotteistani. Yritin innostuksissani esitellä uusia tuotteita ensin miehelle, mutta jostain syystä hän ei näyttänyt järin innostuneelta, niinpä esittelen näitä nyt tohkeissani teille… ;)

Harvemmin ratkean liitoksistani uusien meikkien äärellä, mutta nyt tekisi mieli kokeilla kaikkia uutuuksia ihan heti nyt. Mutta ehkäpä maltan huomiseen. Oli vaikea myös pysyä järkevänä kaikkien niiden kosmetiikkahyllyjen äärellä, mutta yritin keskittää huomioni vain sellaisiin tuotteisiin, mille ihan oikeasti on tarvetta. (Ihana) lipsahdus heti alkuun tosin oli Sensain hohtava liukuvärinen Designin Duo Bronzer Powder, jota en varsinaisesti tarvitse, mutta ehdottomasti haluan sen arkimeikkini lisäksi. Sensailta hankin myös ylellisen ja helmiäisen irtopuuterin, jolle taas alkaa olemaan tarvetta tällä hetkellä käytössä olevan Lumenen irtopuuterin käydessä vähiin.

berner

Koska olen viimein hurahtanut kokonaan meikkivoiteisiin, käytin tilaisuuden hyväksi ja ostin myös uuden meikkipohjan, Clarinsin Everlasting Foundation pääsköön siis seuraajaksi pari päivää sitten loppuneelle MACin Studio Fixille. Ja sitten uusi silmänympärysvoide, jolle todella olikin huutava tilaus! Jäin tosin haikailemaan huippusuosituksia saaneen Bakelin silmänympärysvoiteen perään, mutta ennen kuin raaskin sen hankkia, niin Clarinsin Eye Contour Gel saa luvan toimia välivaiheen apuna ja yrittää tehdä taikojaan nuupahtaneille silmänalusilleni.

Huomenna siis luvassa vanhat meikkirutiinit ihan uusilla tuotteilla, mitä ihanaa arjen ylellisyyttä!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Pyhän Patrickin päivän kunniaksi pukeuduin vihreään. No ei vain, ykkössyynä vihreään pukeutumiseen oli se, että kyseinen mekko oli päälläni miehen ja mun kolmansilla treffeillä (kyllä, muistan myös, mitä oli päälläni ekoilla ja tokilla) ja tänään tuli ensimmäisistä treffeistä kuluneeksi kolme vuotta. Äkkiä aika menee! Juhlistettiin treffipäivää keveästi, käytiin syömässä sushia mainiossa Fukussa ja sen jälkeen lasillisella, missäs muualla kuin irkkupubissa.

kamppi 01

Oikeasti meidän oli tarkoitus aloittaa ilta Kiasmassa käynnillä, siellä kun ekalla kerralla treffattiin. Viime vuonna huomattiin ovilla, että Kiasma oli juuri kyseisenä päivänä kiinni. Tänään huomattiin meidän kotiovella viideltä lähtöä tehdessä ja ulkovaatteita päälle pukiessa, että Kiasma olikin sulkeutunut milloinkas muulloin kuin juuri viideltä. Eli ei päästy tänäkään vuonna palaamaan ekoilta treffeiltä tuttuihin kulmiin. Niinpä tyydyttiin illalliseen, mutta eipä siinäkään valittamista. Harmillista vain, Kiasmassa olisi ollut mukava poiketa, mutta ehtiihän sitä – onnistaisikohan viimein ensi vuoden treffivuosipäivänä? Voisi ainakin tsekata aukioloajat hyvissä ajoin! :)

jufu 1

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.