Kodin inspiraatiokulmalla tehty reissu Tallinnaan oli hyvä idea, ja muistin taas, kuinka pullollaan kaupunki on kaikkea kivaa. Alun perin ajatuksena oli kiertää myös remonttiliikkeitä ja kunnon kalustemyymälöitä, mutta todellisuudessa sisustuskauppoja kolutessa aika meni vauhdilla ja oikeastaan enempää ei olisi ehtinyt ilman tarpeetonta hoppua. Sitä paitsi, vaikka bussilla pääsisikin näppärästi kodinlaittajan myymäläkeskittymään Järve Keskukseen ja sen lähitienoille, olisi oma auto ollut järkevä mahdollisten isompien ostosten kannalta. Niinpä keskityimme piensisustukseen, ja tässä omat tärpit sisustusshoppailuun keskustan tuntumassa.

Takara Nord

Takara Nord (Niine 7on ihana, ihana boho chic sisustusmyymälä Kalamajassa. Myynnissä myös yksittäisiä entisöityjä huonekaluja. Täältä olisin voinut hankkia vaikka mitä! Takara Nordilla on myös verkkokauppa, valikoima on hieman kapeampi kuin myymälässä, mutta kiva silti. Plussaa myös se, että Takara Nord toimittaa Suomeen, niin myymästä kuin verkkokaupasta tehtyjä hankintoja ja palvelu on erinomaista.

Shishi

Jos on kävellen liikkeellä, Takara Nordista kannattaa jatkaa Noblessnerin suuntaan, josta löytyy kauniita sisustusesineitä myyvä Shishi (Peetri 3). Omalla sisäänkäynnillään rakennuksen sivustalta löytyy Shishin outlet-myymälä, josta voi helposti tehdä löytöjä muutamalla eurolla. Myymälästä löytyy vuoden ympäri joulukoristeita, ja erityisesti joulun alla paikka on kuulemma jouluihmisen mekka.

Rahva Raamat

Telliskivessä sijaitseva Rahva Raamat (Telliskivi 60-2i-hoone) on ennen kaikkea kirjakauppa, josta löytyy myös kahvila-ravintola, mutta sieltä on mahdollista tehdä hauskoja sisustusesinelöytöjä. Nyt Rahva Raamat on laajentunut, minkä myötä erityisesti keittiötarvikkeiden valikoima on aiempaa laajempi. Täältä voi löytää kekseliäitä mukeja, juustoveitsiä, kauniita teepakkauksia ja kivoja lahjaideoita.

Homeart

Yksi niistä paikoista, joista käyn aina kun käyn Telliskivessäkin, on Homeart (Telliskivi 60a-2). Telliskivestä löytyy useita kivoja pieniä putiikkeja, mutta Homeart on se, josta harvemmin lähden tyhjin käsin, enkä tälläkään kertaa. Valikoimassa on kauniista ja minimalistisia sisustusesineitä, jotka sopivat skandinaaviseen makuun. Ohessa on myös pieni kahvila.

Tali Concept Store

Telliskiven ja Kalamajan taitteessa sijaitsee Tali Concept Store (Kotzebue 33), josta löytyy kivasti erityisesti paikallisia tuotteita. Sisustus on vain yksi osa tarjontaa, myymälästä löytyy myös vaatteita ja asusteita. Itse ihailin erityisesti kauniisti värjättyjä emaliastioita, peilejä ja kekseliäitä ratkaisuja kylpyhuoneeseen. Myös Talilla on kattava verkkokauppa.

Balti Jaaman antiikkikaupat

Balti Jaama torin yläkerrassa sijaitsee pieni taivas, mikäli on kiinnostunut vanhoista esineistä ja vintagesta. Ylin kerros on pullollaan pieniä putiikkeja ja rönsyileviä antiikkiliikkeitä, joista voi tehdä vaikka millaisia löytöjä aina Lenin-patsaista astioihin ja vanhoista leluista lamppuihin ja kynttilänjalkoihin. Täällä olisin saanut menemään aikaa vaikka kuinka, ja ehdottomasti sellainen paikka, jonne palaan tulevillakin reissuilla. Muista napata käteistä matkaan ja tinkiminen kannattaa!

Tallinn Design House

Ihan keskustassa Rottermannin kortteleissa sijiatsee Tallinn Design House (Rotermanni 14), joka myy paikallista trendikästä designia. Pääpaino on vaatteissa ja asusteissa, mutta valikoimasta voi löytää pieniä sisustusesineitä, postereita, vilttejä, astioita ja sen sellaista. Tallinn Design Housella on myös verkkokauppa.

Estonia Design House

Solaris Keskuskukessa sijiatsee paikallisten putiikkien keskittymä Estonia Design House (Estonia puiestee 9), josta voi tehdä hyvin samantyyppisiä löytöjä kuin Tallinn Design Housesta, mutta laajemmassa mittakaavassa. Valikoimassa on esimerkiksi myös huonekaluja ja valaisimia. Myös Estonia Design Housella on oma verkkokauppa, joka melkein antaa paremman kuvan tarjontaan kuin putiikkikierros.

Kaubamaja

Keskustassa kulkiessa kannattaa muistaa myös Kaubamaja (Gonsiori 2), jonka sisustusosasto on varsin monipuolinen. Täältä olen löytänyt mm. astioita ja piensisustusta, mutta valikoimassa on myös esimerkiksi valaisimia ja kodintekstiilejä. Hintataso on kohtuullinen ja muutenkin paikka sellainen, josta kannattaa etsiä sisustuksen ohella myös käyttöesineitä.

Oot-Oot Studio

Ratikkamatkan päässä ydinkeskustasta sijaitsee Oot-Oot Studio (Veerenni 24), joka on erikoistunut paikallisesti valmistettuihin laadukkaisiin sohviin ja nojatuoleihin. Tuotteilla on ilmainen toimitus Suomeen ja ne valmistetaan tilauksesta, jolloin haluamansa päällimateriaalin ja jalat voi valita. Hinta on edullisempi kuin Suomessa ja laatu testailujen perusteella vakuutti, joten tilasin itselleni kangasnäytteitä (myymälässä värivalikoima laajempi). Sohvan voi tilata suomenkielisen verkkokaupan kautta samoin kuin kangasnäytteitä.

Noto

Ihan Oot-Ootin vieressä sijaitsee Noto (Veerenni 24), joka on erikoistunut lattimateriaaleihin, kaakeleihin, luonnonkiviin ja kylpyhuonetasoihin. Valikoimasta löytyy myös kylpyhuonetarvikkeita. Myymälässä on runsaasti materiaaleja esillä ja asiakaspalvelu on avuliasta. Materiaalit ovat laadukkaita ja näppituntumalla selvästi edullisempia kuin Suomessa, joten kannattaa pitää mielessä jos vastaavien tuotteiden etsintä on ajankohtaista. Myös toimitus Suomeen onnistuu.

Ensin remontti oli odottelua, ja nyt yhtäkkiä alkoi tapahtua ja tämä viikko on mennyt kirjaimellisesti remonttipölyssä. Olen joka aamu noussut itselle erittäin epätyypillisen varhain, mikä näkyy ja tuntuu. Kun aamut ovat yhtäkkiä aikaistuneet, olen nukkunut levottomasti ja nukahtaminen kestää. Päivit liikkeessä ja kaikenlaista rempparomua kantaessa illalla huomaa, kuinka pohkeet ja selkä kivistelee. Mutta vaikka kuulostaa valittamiselta, niin oikeasti se on vain tottumattomuutta. Todellisuudessa olen innoissani ja koen äärimmäisen mielenkiintoiseksi nähdä remonttiprosessia näin pintakerroksia syvemmältä. Sitä paitsi, tiedän tämänkin olevan vain vaihe. Ensi viikolla rytmi on taas vähän erilainen ja seuraavia näkyviä muutoksia saa taas odotella, ja sitä ennen onkin hyvin aikaa ideoida, vaikkakin tiettyjen valintojen lukkoon lyömisessä alkaa olla jo kiire.

Ensi viikolla siis suhaan materiaalivalintoihin tutustumassa, mutta tänäkin viikonloppuna on tarkoitus tehdä samaa kuin edeltävänä, yrittää ottaa aikaa erossa remppajutuista. Oikeasti oli tarkoitus tehdä pieni roadtrip, mutta koska sääennusteet vaikuttavat epävakailta ja oma väsymysaste on korkealla, oli parempi siirtää suunnitelmia eteenpäin ja pyhittää viikonloppu rennolle olemiselle.

Nämä kuvat ovat viime viikonlopulta, jolloin saimme nauttia valloittavan hoitokoiran seurasta. Sitä sympaattista resque-koiraa olen ikävöinyt tällä viikolla ja krooninen koirakuume on nostellut päätään. Tällä viikolla huomasin katselevani tulevaa kotia koiranomistajan kulmasta, joten saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mutta ei mennä asioiden edelle, ensin kesää ja asunto asuttavaksi!

Pusero: H&M / Hame: Selected / Kengät: Vagabond / Korikassi: & Other Stories

 

Siitä on 13 ja puoli vuotta kun ranteestani leikattiin melanoomaluomi. Olin tuolloin 22 ja niitä hetkiä, jotka muistan kristallinkirkkaasti on puhelu, jonka mieluummin olisi ollut saamatta. Olin käynyt poistattamassa hieman hassun muotoisen, mutta ei mitenkään hälyttävän näköisen luomen ranteesta juuri ennen vaihtoon lähtöä. Ajattelin ennakoivani, tulevien kuukausien aurinkoannos tuskin tekisi hyvää näkyville luomille, joten mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, vaikka lääkäri olikin sanonut, että myöhemminkin voisi.

Seisoin Malesissa Penangin bussiaseman hälyssä, vartioin mopoa kun silloinen poikaystävä oli ostamassa lippuja Singaporeen. Vastasin odotellessa tuntemattomaan numeroon, joka oli aiemmin jäänyt vastaamattomaksi merkiksi puhelimeen, olin kai ajatellut lehtimyyjäksi tai muuten tarpeettomaksi vastata niin kaukaa. Se puhelu heitti sisukseni nurin ja kliseisesti hetken aikaa maailma tapahtui ympärillä kun omani pysähtyi. Kuulin vain sanan melanooma, joka vakavalla äänellä kerrottuna löi vasten tärykalvoja. Lääkäri pyysi odottamaan tietoja jatkosuunnitelmasta, mutta kehotti jo katsomaan mahdollisimman pikaisesti lentoja takaisin Suomeen hoidettavaksi.

Lyhyen puhelun jälkeen soitin kädet täristen puhelun bussiterminaaliin, siitä en järin muista, mutta taisin kuulostaa pahalta pyytäessäni toista heti toista palaamaan, sillä terminaalista juoksi niin hätääntynyt hahmo, että taisi kuvitella tilanteen olevan pelastettu nopeudella. Bussiliput jäi ostamatta, painauduin selkää vasten mopon selässä ja itkin koko alle kymmenen minuutin matkan Malesian kotiin. Siitä seurasi tuskallinen ajatusten myrsky ja piinallinen odotus. Kuvittelin levinneen melanooman kehossani ja jokainen päivä tuntui kriittiseltä, ihan kuin kaikki leviäisi läpi kehoni yhdessä yössä.

Mielessä risteili lukuisia kysymyksiä ja uusia tietoja odottaessa aika tuntui nukahtaneen. Viikon ajan näytti siltä, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin palata takaisin Suomeen, kunnes tuolloinen poikaystävä kuuli vinkin paikallisesta sairaalasta ja lääkärien tausta- sekä yhteistyön myötä lopulta leikkaus onnistuttiin järjestämään Penangin yksityisessä sairaalassa. Parempaa hoitoa en elämässäni ole saanut, mutta sitä on pystynyt arvostamaan vasta jälkeenpäin. Leikkausta ennen jännitti, tai pikemminkin pelotti, tuntui hurjalta tulla nukutetuksi vieraassa maassa. Poikaystävä itki taksimatkan ja jäin sairaalaan odottamaan kun uteliaat hoitajat vuorotellen kävivät sängynlaidassa katselemassa.

Odotus ei päättynyt leikkaukseen. Useita päiviä odotin soluasuntoon sulkeutuneena poissa muiden rutiineista ja keskusteluista. Katselin suurista ikkunoista avautuvaa saarimaisemaa ja odotin tietoa tutkittaviksi menneistä ihonäytteistä. Useiden viikkojen piina päättyi hyviin uutisiin, melanooma ei ollut levinnyt. Toipuminen kesti pidempään, kuumankosteassa arpien hoito kävi työstä.

Leikkauksesta muistuttaa kymmensenttinen arpi ranteessa, joka edelleenkin on hieman kapeampi kuin oikeanpuoleinen. Mutta ei se ollut kaiken päätepiste, kotiin palattua seurasi viiden vuoden seurantakäynnit ja vasta 27-vuotiaana asia paketoitiin ja tulin ikään kuin julistetuksi terveeksi, vaikkakaan mitään ei noina seurantakertoina ollut löytynyt. Mutta jokaista käyntiä odotin ja pelkäsin, jokaista luomeani valvoin ja seurasin kehitystä valokuvien kautta. Kävin poistattamassa luomia varmuuden vuoksi, en halunnut katsoa ja kuvitella mielessäni uuden melanooman kehittyvän.

Nyt, aika monta vuotta myöhemmin, noudatan edelleen samoja suosituksia kuin mitä noista ajoista iskostui mieleen. Pyrin varjoon, suojaudun vaatteilla, käytän aurinkovoidetta ja jos näytän päivettyneeltä, se on purkista. Mieleen ovat syöpyneet plastiikkakirurgin sanat: aurinkoa ei tarvitse pelätä, mutta kenenkään ei tulisi oleilla suorassa auringonpaisteessa, puhumattakaan auringon otosta.

Tuskin siis tarvitsee sanoa, että käytän aurinkosuojaa myös Suomessa. Pyrin toki ensisijaisesti suojautumaan vaatteilla, huiveilla ja hatuilla, sekä hakeudun varjoon. Rakastan kesäkautta, mutta siitä voi nauttia erinomaisesti varjosta käsin. Meikin alla käytän valoisana aikana suojakertoimista voidetta ja muutenkin 50 suojakerroin ei ole vain etelän lomiin. Tänä kesänä käytössäni on ollut kuvien Shiseidon superlaadukkaat Expert Sun Protector -voiteet kasvoille ja keholle sekä We Love the Planet Sunscreen stickit, jotka ovat sekä luonnonkosmetikkaa että vegaanisia (sekä ihanan tuoksuisia ja kulkevat näppärästi käsilaukussa mukana). Molemmat tuotteet saatu blogin kautta.

Tämän postauksen myötä halusin muistuttaa, että riski ei ole vain ikänsä itseään folion kanssa paahtaneilla tai auringossa kesät maanneilla. En halua pelotella, pelko voi lamaannuttaa, tiedän kokemuksesta. Enkä liioin halua puuttua muiden aurinkokäyttäytymiseen, se on lopulta kuitenkin omaa valintaa. Haluan vain muistuttaa auringon ihanuuden rinnalla myös sen riskeistä. Itse en ole koskaan ollut auringonottaja tai mainittavasti palanut, mutta silti kirjoittamassa tätä postausta. Joskus mietin miten olisi, jos olisin jättänyt luomen poiston lääkärin kehotuksesta vaihtokauden jälkeiseen aikaan. Hyvä että en jäänyt odottamaan, älä sinäkään.

Aurinkosuojatuotteet saatu blogin kautta.