Myönnän olleeni viime aikoina vähän väsynyt (ainakin aamuisin, minä ja aikaiset aamut emme vain sovi yhteen) ja aika kovin kiireinen, mutta ne molemmat ovat ihan täysin itse aiheutettuja. Väsymys johtuu aamuherätysten lisäksi siitä, että ympärillä tapahtuu niin paljon (ja ehtiäkseni kaiken, joudun nousemaan aikaisin) ja säännöllisiä yksin neljän seinän sisälle vetäytymisiä kaipaavana, jatkuva menossa olo väsyttää nopeasti. Kiire taas tulee siitä, että oikein mistään ei malttaisi luopua kun kaikki kalenteriin ilmestyvä on vain niin kovin mielenkiintoista tai hyödyllistä.
Tänään istuin syksyn harmaudessa kotisohvalla ja väkersin työjuttuja kun en malttanut työpäivän jälkeen lopettaa. Tuntuu ihan tosi kivalta päästä tekemään inspiroivia juttuja ja sama fiili pätee nyt tämänhetkiseen elämään muutenkin. Tiedän mihin suuntaan olen menossa ja mitä haluan tehdä elämässäni sekä lähitulevaisuudessa. Multa kysyttiin tuossa vähän aikaa sitten, en nyt tarkalleen muista millä sanoilla, mutta kuitenkin, että kannattiko hyppy tuntemattomaan ja lähtö päivätöistä silloin aikoinaan. Vastausta ei tarvinnut miettiä sekuntiakaan, todellakin! Eihän se alku helppoa ollut, tietenkään, mutta kaikki mitä on seurannut, on todellakin maksanut itsensä takaisin monin kerroin.
Siitähän olenkin jo kirjoitellut, että mennyt ajanjakso on selvästi kuljettanut lähemmäs itseäni sekä omia innostuksen lähteitä sekä auttanut löytämään oikean suunnan – tai ehkäpä oikeammin sanottuna auttanut näkemään, ettei tarvitse valita vain yhtä. Mutta en muista miten paljon olen kirjoittanut siitä, että sen kaiken ohella viimeiset pari vuotta ovat vaikuttaneet hyvinkin paljon siihen, että ajatus isojen muutosten ja valintojen tekeminen tuntuu nykyään huomattavasti helpommalta ja jopa arkipäiväisemmältä kuin ennen. Ja se tuntuu itse asiassa aika ihanan vapauttavalta. Tietenkin siinä samalla kun rohkeus elämään sekä sen kantamiseen on kasvanut ja ymmärrys omaan osaamiseen syventynyt, on epäonnistumisen pelko hälvennyt, mikä taas on lisännyt ammatillista(kin) itsevarmuutta huimasti. Olen huomannut, että ehkä en aikoinaan arvostanut riittävästi omaa osaamista, tai sitten vain arkailin ihan liikaa omien näkemysten esiin tuomista. Onhan tässä vieläkin kehitettävää, mutta ainakin suunta on hyvin vahvasti oikea!
Että sellaisia ajatuksia. Piti vain sanoa, että vaikka valittelenkin nyt vähän väliä kiirettä, ei se ole kovin vakavaa valitusta, ehkä enemmänkin pahoittelua siihen, että aikaa on kuitenkin rajallisesti ja jostain kohdasta täytyy vähän tiivistää. Kuten vaikka ajantasaisista asuista, no ei, niissä ehkä suurin syy on kyllä edelleen tämä sää.. :)
Pusero: Dika / Rannekoru: Indiska, saatu blogin kautta / Korkkarit: Marian /
Laukku: Kate Spade / Vyö: Global
Kuvat: Ansku / Peace & Style
Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.
