Maanantai on ihmeellinen, vaikka kuinka olisi levännyt viikonlopun niin silti maanantaisin on ihan puhki – tai ehkä juuri siksi, pudotus kiireettömästä viikonlopusta ohjelmantäytteiseen arkeen vain on liian jyrkkä. Päivällä jaksoin vielä kiitää työjuttujen perässä, mutta kotiin päästyä voimat loppui kuin seinään ja torkuin pitkään sohvalla enkä millään olisi jaksanut nousta pystyyn. Hitaasti hivuttauduin koneen äärelle, mutta myönnän luovuttavani heti kun saan tämän postauksen julkaistua ja siirryn suosiolla nukkumaan. :)

nunuco design

Tyydynkin tällä kertaa vain huikkaamaan matkablogin puolella olevasta arvonnasta, jonne osallistumaan pääset tästä. Saimme viikonlopun aikana tehtyä Anna-Katrin kanssa blogiin pieniä uudistuksia, jotka toivottavasti tekevät kokonaisuudesta entistä käyttäjäystävällisemmän! Lisää pieniä päivityksiä luvassa syksyn aikana, mutta askel kerrallaan!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Viikonloppu on taas hujahtanut ohi silmänräpäyksessä, mutta toisaalta olen saanut kaipaamaani rentoutumista ja kiireetöntä olemista, jonka voimalla jaksaa taas aloittaa viikon uudella innolla. Eilen pyörähdimme keskustassa ja tänään olemme viettäneet kotipäivää käyden pidemmällä kävelyllä nauttimassa upeasta syyssäästä. Syksy alkaa hiljalleen näkyä asuissakin ja on kiva kääriytyä neuleisiin ja lämpimiin huiveihin, ja olen innoissani kaikista syysuutuuksista, mutta keskityn yhä enemmän tekemään harkittuja hankintoja ja aikaa kestäviä vaatekaappiini.

lindex poncho 19lindex poncho 34

Yksi syyskarderobini väripilkuista on loppukesästä Ebayn kautta ostamani Coccinellen petroolinsävyinen laukku. Kuten olen maininnutkin, rakastan Coccinellen laukkuja ja niiden erinomaista hinta-laatusuhdetta, niinpä säännöllisesti kurkin merkin omaa aletarjontaa löytöjen toivossa sekä silmäilen Ebayhin tipahtavia malleja. Tämän tullessa vastaan tiesin heti sävyn täydentävän sopivasti laukkuvalikoimaani ja olevan tervetullut lisä piristämään talvikauden asuja. Käyttöön se tosin pääsi vasta tänä viikonloppuna, sillä meni hetki ennen kuin sain käytyä suutarilla laitattamassa muutaman lisäreiän laukun hihnaan.

lindex poncho 9clindex poncho 01lindex poncho 03Poncho: Lindex* / Pusero: Uniqlo / Farkut: Lindex* / Korkokengät: Buffalo / Laukku: Coccinelle
*saatu blogin kautta

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Olen nauttinut täysin siemauksin siitä, että pitkästä aikaa käsillä on vapaa viikonloppu. Niinpä olemme miehen kanssa piipahtaneet keskustassa ja kurkkineet kiireettä syysuutuuksia (tilasinpa jopa netin kautta ihan täydelliseltä vaikuttavat talvinilkkurit, joiden saapumista en malta odottaa), sekä pitkästä aikaa laittaneet ruokaa vähän pidemmän kaavan mukaan. Nyt viime aikoina on kiireen takia tullut vähän liikaakin tyydyttyä noutoruokaan, nopeasti kasattaviin smoothieihin ja helppoihin salaatteihin, joten oli kiva saada vaihteeksi vähän toisenlaista itse laitettua illallista.

Mistä tulikin mieleen hauska blogitilaisuus parin viikon takaa. Vaasan kutsui väsäämään voileipiä uudet Taika-paahtoleivät pohjana, ja vaikka ensin mietinkin, että onko musta voileipäkokiksi, niin ilmoittauduin mukaan ja hyvä, että tein niin, oli nimittäin huippukivaa! Meillä itse asiassa syödään aika paljon paahtoleipää ja leipää ylipäätäänkin, uskallankin väittää, että meillä on aina leipää kotona. Leipää tullee tietty syötyä ihan välipalana, mutta tykkään silloin tehdä lämpimiä leipiä ruoaksi. Mutta myönnän, etten ikinä ole tullut kokeilleeksi makeiden leipien tekoa, vaikka mies onkin joskus niiden puolesta puhunut ja tehnyt itselleen herkkuleipiä maapähkinävoilla ja hilloilla.

vaasan paahtoleipa 1

Jos meillä kotona jääkaapinsisältö on yleensä aika karsittu ilmestys, niin Vaasan keittiötila notkui herkkuja. Tarjolla oli niin paljon kaikkea, että alkuun meni pitkä aika ennen kuin keksin mistä aloittaa. Väsäsin perinteistä juustoleipää ja napsin mukaan kasviksia, mutta ylpeydenaiheeni (joka on myös ihan ammattivalokuvaajan ikuistama, kuten yllä näkyy) on makea paahtis, johon laitoin maapähkinävoita, creme fraisea, lemon curdia ja marjoja. Ja oli niin hyvää! Vielä kun saisi nämä raaka-aineet vakiovarusteeksi omaan kaappiin – yleensä sieltä löytyy lähinnä jokin levitettä, juustoa ja paprikaa, tai jotain sen suuntaista. Paras osuus koko jutussa tietty oli syöminen, kuten yleensäkin. ;)

vaasan paahtoleipa 3Kuvat Eero Kokko.

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.