Viikonloppu on taas hujahtanut ohi silmänräpäyksessä, mutta toisaalta olen saanut kaipaamaani rentoutumista ja kiireetöntä olemista, jonka voimalla jaksaa taas aloittaa viikon uudella innolla. Eilen pyörähdimme keskustassa ja tänään olemme viettäneet kotipäivää käyden pidemmällä kävelyllä nauttimassa upeasta syyssäästä. Syksy alkaa hiljalleen näkyä asuissakin ja on kiva kääriytyä neuleisiin ja lämpimiin huiveihin, ja olen innoissani kaikista syysuutuuksista, mutta keskityn yhä enemmän tekemään harkittuja hankintoja ja aikaa kestäviä vaatekaappiini.

lindex poncho 19lindex poncho 34

Yksi syyskarderobini väripilkuista on loppukesästä Ebayn kautta ostamani Coccinellen petroolinsävyinen laukku. Kuten olen maininnutkin, rakastan Coccinellen laukkuja ja niiden erinomaista hinta-laatusuhdetta, niinpä säännöllisesti kurkin merkin omaa aletarjontaa löytöjen toivossa sekä silmäilen Ebayhin tipahtavia malleja. Tämän tullessa vastaan tiesin heti sävyn täydentävän sopivasti laukkuvalikoimaani ja olevan tervetullut lisä piristämään talvikauden asuja. Käyttöön se tosin pääsi vasta tänä viikonloppuna, sillä meni hetki ennen kuin sain käytyä suutarilla laitattamassa muutaman lisäreiän laukun hihnaan.

lindex poncho 9clindex poncho 01lindex poncho 03Poncho: Lindex* / Pusero: Uniqlo / Farkut: Lindex* / Korkokengät: Buffalo / Laukku: Coccinelle
*saatu blogin kautta

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Kivan näköiset korkkarit, olen itse etsinyt samantapaisia! Pitääkin kurkata, löytyisikö tuollaisia jostain. :)

Vastaa

Kiitos kovasti! Nämä on olleet mun suosikit jo parin vuoden ajan, jovat kestäneet ihan ihmeen hyvin, vaikka hinta taisi olla aikoinaan tosi kohtuullinen ellei jopa edullinen :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.