Tässä viikonlopussa on ollut oma erityinen sävynsä. Olen maalannut uuden asunnon lattioita ja organisoinut tulevaa viikkoa, ja siinä samalla useaan otteeseen huomannut pysähtyväni miettimään sitä, että neljän ja puolen vuoden asuminen tässä päättyy ja uusi välilehti kääntyy. Olo on ollut vähän nostalginen. Tiedän, että on aika muutokselle ja odotan uutta jo innolla, mutta silti mieli eksyy kertaamaan näiden vuosien muistoja tässä asunnossa ja kotikortteleissa.

Seiniä vierustaa jo laatikkopinot ja mietin, millä ajalla saan kaiken valmiiksi ensi viikonlopun muuttoa varten. Tai vielä ensi lauantaina remontoidaan ja sunnuntaina on muutto, joten käytännössä tämä on ollut viimeinen kunnon viikonloppu hitaine aamuineen ja aamupaloinen tässä asunnossa. Muutama kaluste lähtee vielä alkuviikolla uuteen kotiin ja sitten jään tänne pahvilaatikkoineni tyhjäämään hyllyjä ja lajittelemaan tavaroita. Koska lähestytään myös syyskuun taitetta, täytynee samalla pakata kesäkin varastoon ja valmistautua syysvaatekertoihin.

Ensi viikosta tulee kiireinen, mutta kun muutto on ohi, pystyy keskittymään remontin loppuun saattamiseen ja sitten lopulta uuteen kotiin muuttoon. Väliajan viipyilen miehen nurkissa ja tietty päivisin asunto- ja työjuttujen äärellä.

T-paita: Nanso* / Midihame: Lindex / Laukku: Coccinelle / Kengät: Vagabond / Kangaskassi*
*Saatu blogin kautta

 

Olen maalannut elämässäni useita kertoja, mutta voin sanoa, että koskaan maalin valinta ei ole ollut niin vaikeaa kuin nyt lattian sävyä miettiessä. Lisähaasteen teki suht tiukka aikataulu ja mitä kauemmin olisin viivytellyt lattian kanssa, sitä kauemmin muu remontti seisoisi. Niinpä maali lattiaan oli saatava, mieluiten tällä viikolla.

Harmittelinkin pariin otteeseen, etten tullut hankkineeksi maalinäytteitä jo aiemmin. Olen miettinyt seinien värejä, mutta en ajatellut lattiaa. Toisaalta toki viimeiseen asti säilyi jännitys alkuperäisen lautalattian kunnostettavuudesta enkä halunnut miettiä liian pitkälle jos se ei onnistukaan, onhan tässä ollut paljon muutakin ajateltavaa. Siksi kai asia jäi niin viime tippaan. Kun alkoi tapahtua, kaikki tapahtui nopeasti.

Sävyt vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas: Y487, H487, Tikkurilan harmaa, 2215

Harmaa lautalattia

Yksi asia oli selvää, halusin harmaan lautalattian. Peittävä maali oli välttämätön lattian värierojen, paikkauksien ja betonijämien takia. Muuten olisin saattanut harkita kuultavaa lakkausta, mutta lähtötilanne rajasi vaihtoehdon maaliin.

Valkoinen lautalattia on kaunis, mutta karsin sen kahdesta syystä. Ensimmäinen on puhtaasti käytännöllinen, puhdas valkoinen lattia on armoton, mitä tulee arjen tahrojen ja pölykertymien näkymiseen. Olen nyt asunut pari vuotta valkoisen lautalattian kanssa ja siivonnut sekä imuroinut enemmän kuin koskaan, ja silti lattia näyttää etenkin keittiöstä nopeasti siivouksen tarpeessa olevalle. Ajattelinkin harmaan armollisemmaksi väriksi, mutta kuitenkin raikas. Lisäksi koin myös harmaan kotoisammaksi. Valkoinen saattaa olla myös melko kliininen isoina pintoina, ja ajattelin, että tulevan asunnon henkeen ja vihertävään kakluuniin sopisi tasapainottavaksi väriksi pehmeä harmaa. Mutta millainen harmaa? Siinä riitti mietittävää.

Enpä ajatellut, millainen työ sen oikean sävyn löytämisessä olisi. Kuten moni tietää, harmaalla erityisesti on taipuvaisuus taittaa sävyään valosta ja ympäröivistä väreistä riippuen, joten oleellista on löytää juuri kyseiseen tilaan sopiva sävy. Huomasin monen taittavan aina vain jossain vaiheessa sinertävään tai violettiin ja vaikka pidänkin väreistä, ne eivät koskaan ole tuntuneet omille – ainakaan isoina pintoina. Ehdottomasti en siis halunnut sinertävää harmaata.

Lopulta kävikin niin, että googlasin vimmattuna kokemuksia eri harmaan sävyistä ja värikoodeista (onneksi on Google, sillä monilla värikoodeilla löytyy ihan aitoja käyttökohdekuvia) ja huhuilin toki myös vinkkejä somessa. Ensin hain pari purkkia testiin, sitten pari muuta ja lopulta kaksi lisää. Maalailin näytteitä puuhun ja paperille, siirtelin niitä seinältä toiseen, kuljetin mukana ja katselin aamun, päivän ja illan valossa. Ja miten paljon ne elivätkään! Kun joku näytti upealle päivällä, lopputulos oli sininen illalla. Tai sitten silmäni poimivat punaisen nyanssit harmaasta, mikä sekään ei ollut isona pintana toivottu tulos.

Tikkurilan harmaat lattiamaalisävyt

Oman haasteensa toi se, että suunniteltua lattiamaalia Tikkurilan Betoluxia (lattia-ammattilaisen suosittelema, sillä pysyy hyvin ja tarttui myös betonin jämiin) ei saanut pieninä purkkeina, joten testiin oli otettava toista maalia, joiden kiiltoaste ei ollut sama. Kiiltopinta siis tapaa syventää väriä, joten näytteidenkin kanssa oli käytettävä hieman mielikuvitusta. Testissä oli sekä Jokeria että Helmi-kalustemaalia, joista jälkimmäisen kevyt kiilto itse asiassa helpotti valintaa. Mitä lähempänä näyte on, luonnollisesti sitä parempi.

Ensimmäiset hakemani näytesävyt olivat Tikkurilan Harmaa sekä lattiavärikartasta löytyvät 2115. Oikeasti olin ajatellut ottaa jälkimmäisen rinnalle sävyn Y487 (Piazza), mutta vaihdoin tiskillä viime hetkellä mieltä, sillä myymälän keinovalossa Tikkurilan Harmaa näytti hyvin samalta ja jopa paremmalle (virhe). Maalinäytteet näyttivät ihan hyville, mutta niissä oli viileä taite, joka teki epävarmaksi. Niinpä palasin juurille, ja kävin hakemassa pienesti beigeen taittuvan Harmony-värikartan 487-liuskalta sävyt, Y487 ja H487 (Hohkakivi). Jälkimmäistä kalustefirman edustaja suositteli turvallisena hyvänä harmaana, jonka sävy on pehmeä ja sopii moneen, ensimmäinen taas löytyi googlattujen kokemusten perusteella. Kun maalasin uudet sävyt vanhojen rinnalle, ensin valitut kaksi näyttivät auttamattomasti sinisille. Peli oli selvä, ehdottomasti ei niitä. Näytteet ovat seisseet asunnon nurkassa ja toden totta, oman asunnon valossa niissä on selkeää sinertävyyttä, jonka kerran huomattuaan ei vain katoa.

Piazza ja Hohkakivi näyttivät hyvälle, mutta epävarmuus iski ja sinisyyden huoli kasvoi. Aloin näkemään sinertävyyttä kaikkialla. Niinpä kävin hakemassa vielä asteen lämpimämpien harmaiden värilehdeltä sävyt H486 ja X486 (Mediaani) testiin vain todetakseni, että niistä paistoi päivän valossa pieni punertavuus ja lopulta nuo 487-sävyt näyttivät neutraalimmilta. Asia oli selvä, lattia olisi jompikumpi niistä.

Tummempi vai vaaleampi harmaa?

Eipä ollutkaan ihan läpihuutojuttu valinta tummemman ja vaaleamman välillä. Ei todellakaan. Olin jopa niin epävarma, että jouduin kääntymään K-raudan tiskiltä palatakseni kotiin miettimään vielä. Mutta mietintä lopulta kannatti ja oli taas hyvä muistutus, että lopulta pienen lisäajan otto voi kannattaa ja tuoda lopputuloksena varmuuden.

Ensin tummempi näytit paremmalle, mutta mitä enemmän sävyjä katselin eri valoissa, vaalea alkoi vetää puoleensa. Tummempi näytti upealle päivänvalossa, mutta illalla pieni sinertävyys vain astui kuvaan. Mietin, miltä se näyttää talven valossa tai syksyn harmaudessa. Vastaavan tummuusasteen harmaan lattian omaava ystävä totesikin, että minulle vaaleampi sävy voisi olla parempi. Myös äitini vahvisti asian. Hänellä kävi samoin kuin itsellä, ensin tummempi näytti kivemmalle, mutta mitä enemmän vaalea katseli ja mallaili eri värejä ja valoja vasten, sitä paremmalle se alkoi näyttää. Huomasin, että tummemman harmaan kanssa seinävärivaihtoehdot ovat rajatummat jos haluaa kuitenkin pitää kokonaisuuden raikkaana, vaalean kanssa sen sijaan tuntui sopivan mikä vaan, jopa tummat sävyt, jotka olivat harkintalistalla. Mies seisoi tummemman sävyn kannalla, mutta toisaalta, hän rakastaa sinistä, joten siinä mielessä ei ihme, että kallistui sävyyn, josta voi löytää tuon vivahteen tietyssä valossa.

Pelkäsin tosin, onko vaalea armottomampi käytössä, mutta lopulta päätin, että kaikkea ei voi saada. Huvittavaa onkin, että lopulta päädyin sävyyn, jota ihan ensimmäisenä olin vaihtoehtona ajatellut. Mutta oli pakko vertailla varmuuden saamiseksi. Niinpä lattia sai sävykseen Tikkurilan Piazzan. Maalina kiiltävä Betolux. Kiiltävän halusin, sillä se sopii asunnon aikakauteen. Parhaillaan maalien ensimmäinen kerros kuivuu asunnolla, joten myöhempään postaukseen jää lopputulos. Innolla odotan, vaikka kävinkin jo vähän kurkkimassa kuivuisvaiheessa.

Sävyruudut: Tikkurila

Lue myös: Vanhan lautalattian kunnostus

Heinäkuussa tuli täyteen vuosi yrittäjänä. Jotenkin tuo AMAI Median tärkeä merkkipäivä, 22.7, hukkui kaiken muun alle, ennen kaikkea remonttikiireiden. Vaikka oikeasti siinä jos missä olisi ollut syytä pysähtyä ja skoolata, onhan se jotain, mikä on omassa elämässä erityisen merkityksellinen asia ja saavutus, jonka itse on luonut. Ja millainen vuosi onkaan ollut! Huh, mieletön. Opettavainen. Stressaava. Rento. Hyväuninen (paitsi nyt remontin aikana, heh). Mukavuusrajojen ulkopuolelle astumista. Vuoteen mahtuu paljon.

Silti ennen kaikkea, vuosi on ollut hyvä, niin paljon parempi kuin osasin odottaa, ja tunnen siitä suurta kiitollisuutta. Oikeastaan tämä on ollut monella tapaa paras työvuoteni, mutta toisaalta aiempia ei voi väheksyä, sillä jokainen niistä on rakentanut tietä tähän pisteeseen. Kaikilla kokemuksilla ja työpaikoilla on ollut merkitystä, ja kiitos niiden, koen voivani tarjota tänä päivänä yritykseni kautta enemmän kuin mitä aiemmin olisin pystynyt.

Olen saanut tehdä töitä huikeiden projektien, brändien ja ennen kaikkea ammattilaisten kanssa. Se, mihin on jollain tapaa ollut totuttelemista omalla luonteella, joka helposti taipuu väheksymään omia onnistumisia ja osaamista, on tietynlainen huomaamatta saatu ammattilaisuusstatus. Toki olen ollut ammattilainen aiemminkin, mutta joku näin yrittäjäaikana (ehkäpä puhdas yhteen asiaan keskittyminen tai sitten hinnoittelu) on saanut ihan uudella tapaa tuntemaan, että osaamista kuunnellaan, kuullaan ja pidetään tärkeänä.

Olen taipuvainen huijarisyndroomaan ja järjettömään itsekritiikkiin. Samaan aikaan tiedän jossain mielen syövereissä, että siitä mistä puhun on näyttöä ja kokemusta, dataa ja kontakteja. Mutta silti usein tulee sellainen paniikinomainen tunne, että olen pieni lapsi aikuisten maailmassa, enkä osaa kantaa viittaa, joka monissa paikoissa asiantuntijana itselle annetaan. Mutta on ollut huojentavaa puhua muiden kanssa, huomata, ettei todellakaan ole yksin ajatusten kanssa. Se lohduttaa. Yksi parhaista asioista vuodessa onkin ollut mentorointi, tai siis mentoroitavana olo. Sain huikean ammattilaisen alkuvuonna mentorikseni ja ne keskustelut ovat antaneet todella paljon ja peilanneet omia käsityksiä työminästä ja työrooleista. Hinnoittelusta, kokemuksesta, kontakteista ja kaikesta sellaisesta. Ylipäätään olen kokenut verkottumisin tärkeäksi, tosin näin introverttina se on ollut melko valikoivaa.

En vielä ole oppinut pääsemään jatkuvasta riittämättömyydestä irti, mutta työstän sitä. Tietoisesti olen asettanut rajoja ja myös kieltäytynyt töistä. Se on vaatinut yllättävänkin paljon, sillä yrittäjänä on siedettävä tietty epävarmuus, ja työstä kieltäytyminen siinä epävarmuudessa saattaa tuntua jopa hullulle. Silti olen ollut otettu ihan jokaisesta työkyselystä ja ovathan ne tuntuneet hitsin hyvälle. Mutta olen yrittänyt koko ajan pitää mielessä, miksi alun alkaen jäin yrittäjäksi. Ensimmäisenä syynä oman rytmin määrittely ja tietty vapaus. Itseä ei haittaa tehdä töitä vaikka joka päivä, kunhan saan itse määritellä työaikani ja voin nauttia tietystä aikataulullisesta vapaudesta. Työnteko ei tarkoita enää työpäivää, vaan se voi olla pieni asia tai hetki päivässä. Haluan tehdä vähemmän, mutta laadukkaampaa. Toisena oleellisena asiana se, että voin tehdä sellaisia projekteja, jotka innostavat, inspiroivat ja joihin koen aidosti, että itsellä on annettavaa. Olenkin kieltäytynyt siksi, etten ole kokenut olevani paras henkilö tai että aikataulut olisivat sitoneet liikaa tai vaikka ihan siksi, ettei hinnasta ole päästy yhteisymmärrykseen.

Tiedän, että hinnoitteluni on hieman korkeampi, mutta olen pitänyt siitä kiinni muutamaa satunnaista yksittäistä pientä juttua lukuun ottamatta. Hinnalle on perusteensa, enkä kilpaile hinnalla vaan osaamisella. Koen, että omalla alalla toimii paljon sellaisia, joilla ei ole puoliksikaan sitä kokemusta ja perspektiiviä mitä itsellä, joten kokemus maksaa. Kokemuksen kautta olen tehokas. Saan lyhyessä ajassa hyvin aikaa, pääsen nopeasti kiinni asioihin ja ennen kaikkea, tunnollisuus ajaa itseä olemaan äärimmäisen rehellinen käytetystä ajasta. En varmasti laskuta turhasta eikä asiakkaiden tarvitse pelätä hintaylläreitä. Lisäksi olen tavoitettavissa, mikä tarkoittaa sitä, että nopeatkin muutokset ja suunnitelmat pystytään toteuttamaan. Eli kalenterini ei ole niin täysi, ettei siellä ole tilaa vakkariasiakkaideni nopeille toiveille. Sillä kaikella perustelen hinnoitteluani, plus toki sillä, ettei kohderyhmääni ole pienyrittäjät vaan kokemukseni sekä työtapani sopii paremmin isompiin projekteihin ja yrityksiin. Ajattelen, että on asiakkaidenikin etu, että keskityn kunnolla tekemiseen enkä tuki kalenteriani pienellä sälällä. Asiantuntijuutta myydessä koen, että mieleni pitää olla läsnä ja virkeä.

Tulin jonkin aikaa sitten kysytyksi töihin täysipäiväiseksi kiinnostavaan rooliin. Joskus parikymppisenä sitä ajatteli urakehitystä ja askelia asemien myötä. Sitten se lakkasi kiinnostamasta. Tittelit menettivät täysin merkityksensä ja tänä päivänä työn merkityksellisyys ja arjen tasapaino ovat avainasioita. Haluan kuunnella itseäni. Siinä samalla tajusin, että yrittäjyys on niin minua, että tuntuu todella vaikealle enää ajatella itseään normaaliin palkkatyöhön. En koskaan sano ei koskaan, kuka tietää miten elämä, maailma ja arvot kehittyvät, mutta juuri nyt se ajatus tuntuu hyvin kaukaiselle.

Rakastan sitä, että saan vuosien jälkeen nukuttua, olen ihan uusi ihminen sen kautta. Epäaamuihmisenä voin aloittaa työt rauhassa ja vähän myöhemmin, ja vastaavasti tehdä vaikka myöhään illalla jos niin huvittaa. Inspiroidun siitä, että voin tehdä töitä erilaisien projektien ja brändien kanssa. Lisäksi koen, että se on hyödyksi myös asiakkailleni, pysyn ajan tasalla ja saan koko ajan hyvää vertailukohtaa sekä oppeja, joita voin käyttää muiden asiakkaiden eduksi. Tällä hetkellä työ tukee myös luonnettani, voin tehdä paljon itsekseni. Ja vaikka koko vuoden olen henkisesti varautunut myymään osaamistani, on oltava kiitollinen, että tällä hetkellä en ole vielä joutunut haastamaan itseäni siihen vaan kaikki työt ovat tulleet kontaktien ja suositusten kautta.

Toki kaikessa on kääntöpuolensa. Itselle ne kääntöpuolet ovat olleet kokonaisvastuun kantaminen, kaikki kirjanpidolliset asiat, verot sun muut velvoitteet, joista on vastattava itse. Toki heti alkuun palkkasin kirjanpitäjän, mutta silti myönnän, että koen stressiä siitä, osaanko ajatella kaikkea ja hoidanhan kaikki varmasti oikein. Itse asiassa luulen, että voisin hyötyä yrittäjyydestä taloudellisesti enemmän kuten vaikka sillä, mitä laittaa yrityksen nimiin, mutta olen pelannut nyt mielenrauhan myötä erittäin varman päälle.

Olen joutunut opettelemaan itseen ja omaan mielipiteeseen luottamista. Olen tottunut elämässäni olemaan epävarmuusalueilla ja sietämään epävarmuutta, ja jollain tapaa se tuleekin luonnostaan, ajatella elämä ja maailma epävakaana. Vaikeinta on ollut luottaa tulevaan. Varaudun ja ennakoin, mutta en oikein ole vielä osannut ja uskaltanut nauttia yrittäjäaikani kantamasta hedelmästä. Moni läheinen on sanonut, että saisin ikään kuin palkita itseä enemmän ja myös muistaa armollisuuden itseä kohtaan. Muita kohtaan olen lempeä, mutta itseeni saatan suhtautua melko ankarasti. Lisäksi olisi hyvä muistaa se, että asioilla on tapana järjestyä, eikä huonoja kausia tarvitse pelätä. Harvoin se, mitä pelkää, on oikeasti todellisuudessa niin pahaa kuin kuvitteli. Siksi sellainen työminän henkinen rentous on kehityksen paikka.

AMAI Median toiselta yrittäjävuodelta toivon siis ennen kaikkea sitä, että löydän balanssia sekä lempeyttä tunnollisuuteeni enkä koe syyllisyyttä turhista jutuista. Välillä voi tuulettaa, että menee hyvin eikä se tarkoita, että kaikki romahtaa huomenna. Ja vaikka romahtaisikin, niin se ei ole maailmanloppu. Henkinen lomakin olisi kiva. Lisäksi haluan ymmärtää paremmin yrityksen byrokratiaa ja toisaalta myös konseptoida omaa osaamista paremmin nähtyäni nyt kokemuksen kautta, missä todelliset tarpeet ja omat vahvuudet piilevät. Mutta kaiken kaikkiaan, ne ovat pieniä asioita, isossa kuvassa jos tuleva vuosi on yhtään sitä mitä ensimmäinen, olen jo tyytyväinen.

Kuvat: Camilla Bloom