Islanti on jäänyt pysyvästi mieleeni ja pystyttänyt sinne ehtymättömän lähteen, josta voi ammentaa arjen keskellä loputtomasti kauniita muistoja, syvää rauhallisuutta ja uniikkia tunnelmaa. Sydämeni siis jäi Islantiin, enkä malta odottaa, että joku päivä tiet vievät maahan takaisin. Niin monta kohdetta jäi yhdellä reissulla näkemättä, ja erityisen houkuttelava idea olisi yhdistää matka Islantiin esimerkiksi vierailuun Grönlannissa!

iceland

Reitti

Vietimme Islannissa toukokuun viimeisen viikon kiertäen saaren kuudessa päivässä Saga Matkoilta varatulla Highlights of Iceland -omatoimipaketilla, joka sisälsi auton vuokran sekä majoituksen viehättävillä maatiloilla. Reitin yksityiskohdat sai itse suunnitella, kunhan ehti seuraavaan majapaikkaan yöksi, mutta mukana tulleesta oheismateriaalista löytyi paljon hyviä vinkkejä siihen, mitä tehdä ja nähdä matkan varrella, osaa niistä noudatimme ja osan suhteen teimme omaa taustatyötä saaden aikaan juuri meidän näköisen kokonaisuuden.

Reitin varrelle osuu lukuisia upeita nähtävyyksiä, kuten geysirit, Gullfossin ja Seljalandsfossin vesiputoukset, Jökulsárlón- jäätikkölaguuni, Mývatnin alue sekä itävuonot, Dimmuborgirin laavamuodostelmat ja Akureyrin kaupunki. Me lisäsimme matkaan muiden muassa Husavikista lähteneen valassafarin sekä poikkeamisia pienemmillä vesiputouksilla.

Olimme erittäin tyytyväisiä, sekä matkaan että pakettiin, joka antoi tällaisille omatoimireissaajille täyden vapauden yksityiskohtiin. Otimme reissuun ekstrayön viettäen sen Reykjavikissa, mutta silti ainakin pari lisäpäivää automatkan keskelle ei olisi ollut pahitteeksi, niin paljon nähtävää maassa on!

Reittimme kiersi Islantia vastapäivään Reykjavikista. Viisi yötä kestävän autoreissun aikana ennätettiin tehdä täysi kierros Islantia kiertävää päätietä mukaillen, ja saada auton mittariin liki 2000 kilometriä. Saaren ympärysmitta ei niin paljoa ole, mutta matkalla tehdyt koukkaukset sinne ja tänne kerryttivät nopeasti kokonaiskilometrimäärää. Autoreissu on erinomainen tapa tutustua maahan, sillä kiinnostavia kohteita on ympäri Islantia.

islanti-13

Käytännönvinkkejä Islantiin:

  • Varaa mukaan tuulen- ja vedenpitävää kerrostettavaa vaatetta. Sää muuttuu Islannissa silmänräpäyksessä ja hetkessä voi olla ihanan lämmin ja toisena taas hyytävän kylmä, niinpä kerrostettavuus on avainsana. Lämpimälläkään vaatteella ei tee mitään jos se ei pidä tuulta tai kestä vettä, sillä tihkusade on tavallista ja tuuli saattaa yltyä rajuksikin.
  • Hyvät kengät. Tällä reissulla tuskin tarvitset korkokenkiä edes Reykjavikissä, joten riittää, että mukana on vaelluskengät ja/tai säänkestävät lenkkarit, jotka saavat huoletta tahriintua.
  • Islannissa käy hämmästyttävissäkin paikoissa kortti maksuvälineenä, joten käytännössä pääset saaren ympäri käyttämättä kertaakaan käteistä (jos et ole maksanut majatalomajoitusta ennakkoon, tarkista niiden maksutavat etukäteen), mutta suosittelen toki silti aina varaamaan mukaan myös käteistä.
  • Vaikka maa on pieni, on siellä silti pätkiä, joissa ei todella tapahdu mitään. Varaa siis autoon evästä ja käytä hyväksi levähdyspaikat, sillä seuraavat 60 kilometriä saattaa olla täysin autiota.
  • Netti ja kännykkä toimivat epävakaasti, eikä kaikissa majataloissa ole nettiyhteyttä ja jos on, ei kannata odottaa samantasoista toimivuutta kuin kotona.
  • Tämä kai on itsestään selvä asia, mutta mainitsen silti, mutta Islannin luonto on upean puhdas ja kaunis, joten varaa matkaan mukaan muovipussi tms. johon voit kerätä roskasi, älä siis jätä mitään jälkeesi, jotta maasto pysyy yhtä upeana sen asukkaille ja tuleville matkailijoillekin.
  • Islannissa on ihania luonnonkosmetiikkamerkkejä, joita saa tavallisistakin myymälöistä ja apteekeista. Niihin kannattaa ehdottomasti tutustua ja tuoda vaikka tuliaisina!
  • Ravintoloita on harvakseltaan ja valinnanvaraa todella vähän, mutta ehkä juuri sen takia kussakin paikassa tuntuu olevan ruokalistalla hyvin valinnanvaraa. Kasvisruokailijan ei tarvitse huolehtia sillä kasvisvaihtoehtoja on hyvin ja ne ovat todella aivan erityisen maukkaita. Listoilta löytyy myös eksoottisempia raaka-aineita ja ymmärrettävästi paljon lähellä tuotettua.

road-trip-iceland-1

Maailmassa riittää vielä vaikka kuinka valloittamattomia maita, mutta havahduin edellisellä reissulla siihen, että Eurooppa alkaa olemaan jo varsin hyvin koluttu. Siis totta kai Euroopassa riittää nähtävää vielä vaikka kuinka, tietenkin, missäpä ei, mutta nähtyjen maiden kannalta. Eurooppa on itsellä ollut pääasiallinen matkailualue puhtaasti rahallisista syistä, Euroopan sisällä on päässyt suht pienillä budjeteilla reissaamaan ja näkemään helposti uusia kohteita. Kaukomaat vetävät todella puoleensa ja olen Eurooppaa ja Kaakkois-Aasiaa kolutessa samalla haaveillut liudasta eksoottisempia kohteita, mutta tiedostanut, että ne vaativat vähän enemmän suunnittelua.

Viimeistään sitten kun Euroopasta on kahlattu vielä käymättömät maat on aika tähyillä kauemmaksi ja erityisesti nyt maailmanympärysmatkaa suunnitellessa yritän haalia matkareitille sellaisia kohteita, mihin ei ihan noin vain täältä tulisi lähdettyä! Reissuja suunnitellessa sitä aina kohtaakin samaa ongelmaa, kiehtovia kohteita on vaikka kuinka, mutta rahaa ja usein myös aikaakin (tai ikinä molempia ei tunnu olevan samaan aikaan siten kuin haluaisi saatavilla) on rajallisesti.

wall-map-2

Puuttuvat Euroopan maat

Euroopan maista listaltani puuttuu osin yllättäviäkin kohteita kuten Puola, Vatikaani ja San Marino. Muita uupuvia ovat Valko-Venäjä, Moldova, Ukraina ja Kypros. Hyvä puoli näissä on, että ne ovat jokseenkin helposti tavoitettavissa; Kyprokselle tuntuu olevan keväisin ja syksyisin edullisia äkkilähtöjä (mutta sen mielelläni yhdistäisin johonkin toiseenkin kohteeseen) ja Valko-Venäjä taas ei sijaitse kovin kaukana (olisin siellä jo Baltian kierroksellani aikoinaan käynyt, mutta viisumin hankkiminen jäi, joten niinpä kyseinen kohdekin siltä reitiltä). Moldova jäi viimeiseltä autoreissultamme ajanpuutteen vuoksi välistä, mikä harmittaa todella paljon, niin mielellään sen olisi yhdistänyt samaan matkaan kun kerran niin lähellä käytiin. Ainakin alkukesästä sinnekin pääsi Riian kautta suht edullisesti, mutta nyt nopealla vilkaisulla lentoja ei enää näkynyt, joten tiedä sitten mikä tilanne on nykyään.

Vatikaanin ja San Marinon taas voisi luontevasti yhdistää, ja Italiassa vetää puoleensa myös Toscanan alue sekä Rooma, joten siitä saisi kivasti aikaan parin viikon autoreissun. Loppuvuodelle olen haaveillut viimein matkaa Puolaan ja mietin, onnistuisikohan sen matkan yhdistäminen läntisessä Ukrainassa sijaitsevaan Lviviin, esimerkiksi Krakovasta käsin? Mies taas hinkuu Vilnaan jonkin vaatekaupan (!?!) vetämänä ja lupauduin mukaan jos yhdistetään se samalla Minskiin, jotta olisi jotain uutta minullekin. Vilnan ja Minskin välillä näyttää olevan kolmisen tunnin junamatka, eli molemmat saisi käytyä pidennetyn viikonlopun aikana, kunhan huomaa hankkia viisumin ajoissa.

wall-map-01wall-map-1

Paluu tuttuihin kohteisiin

Jo käydyistä Euroopan maista haaveilen reissusta Ranskaan Normandian alueelle sekä Corsikalle, sekä niiden lisäksi keskisen Saksan kohteisiin, Kreikan Ateenaan ja Pohjois-Portugaliin. Prahaan en kyllästy koskaan, samoin Pariisi ja Lontoo vetävät jollain tapaa aina puoleensa. Skotlantiin ja Islantiin voisin lähteä milloin vain uudelleen ja Britteinsaarten kiertely kiinnostaa muutenkin samoin kuin Irlannin luontokohteet. Suomessa taas himottaa Lapin ruska ja jäämeren äärelle matkaaminen, niin, ja tietenkin Norjan vuonot! Ja tietenkin Euroopan ulkopuolella olisi vaikka mitä, viime reissulla lämmittelin miestä ajatukselle kiertää lähitulevaisuudessa Georgia, Armenia ja Azerbaijan, mutta juuri pohdin, pitäisikö ne sittenkin laitaa maailmanympärysmatkareittille. Äh, niin paljon nähtävää! Pitäisiköhän alkaa lottoamaan?

Mielessäni risteilee tällä hetkellä hirveästi postausaiheideoita, mutta vielä kun saisi kaikki ajatukset pureskeltua ja palasteltua ruudulle. Olin suunnitellut tänään kirjoittelevani blogin tulevista kuvioista (sillä pientä jännittävää päivitystä luvassa), mutta olen tällä hetkellä kirjaimellisesti vajonnut sohvan nurkkaan ja vahvasti vaikuttaa siltä, että tänä iltana en tästä enää halua pyrkiä pystyyn. Palaan siis blogikuvioihin ja muihin juttuihin keskemmällä viikkoa, siihen mennessä kun alkuviikon työrupeama on hoidettu alta.

Muistakaa muuten perjantainanen I love me -messujen kirppis. Olen tuomassa myyntiin monta paria kenkiä (jos vain saan kaikki jotenkin raahattua paikalle), joten jos kengänkokosi on 40, tule ostamaan pois. :) Ja tietty myynnissä muutakin, erityisesti kasa koruja!

collegepuserole cool amour college 9  Collegepusero: Mango / Kynähame: Zara / Korkkarit: Diavolina