Maanantaita ihanat! Jos viikon ensimmäinen päivä yleensä menee käynnistymisvaikeuksien äärellä, niin tänään on ollut toisin. Nukuin älyttömän hyvin (miniloma selvästi teki hyvää siltäkin osin) ja verhot aamulla avattua edessä avautui poikkeuksellisen kaunis auringonnousu. Valo ja lepo antoivat energiapiikin jo heti ensihetkiin, ja fiilis on pysynyt ylhäällä koko päivän. Ihana kevät!

details

Tarkoitus oli tänään koota yhteen menneen kuun kulutettu kosmetiikka (jota muuten on poikkeuksellisen paljon), mutta koska kotiuduin sen verran myöhään, etten vain enää ehdi paneutua kunnolla aiheeseen. Vinkkaankin tänään sähköpostiin tipahtaneesta tervetulleesta uutisesta; AVON avasi verkkokaupan Suomeen.

AVONin tuotteissa yhdistyy hyvä hinta-laatusuhde, mutta olen kuitenkin kokenut hankkimisen vähän hankalaksi, enkä ole koskaan jaksanut kontaktoida konsultteja, niinpä asia vain on jäänyt. Mutta nyt! Toki systeemi edelleen toimii kauneuskonsulttien kautta, eli tilaus ohjautuu heille, mutta kuulostaa huomattavasti vaivattomammalta kun tilauksen voi tehdä nettisivujen kautta. Tätä on siis testattava pikimmiten!

Ostoskoriin tulee kilahtamaan ainakin erinomainen luomivärin pohjustusvoide, joka vetää vertoja Urban Decayn (huomattavasti hintavammalle) kulttituotteelle. Myös luomivärejä voin suositella lämpimästi, erinomainen pigmentti ja kauniita värikomboja etenkin True Color-paleteissa.

Nyt vetäydyn Netflixin äärelle ja toivon, että tämä yö tarjoilee yhtä hyvät unet kuin edellisyö.

Olen fiilistelijä. Nautin hetkistä, hyvistä ihmisistä ja inspiroivista tilanteista. Hedonistinen puoleni minussa tuntee suurta vetoa elämän nautintoihin ja erityisesi nautintojen löytämiseen eri asioista sekä kohtaamisista. Jos arjessa ei aina ehdi tai muista pysähtyä – vaikka yritänkin tehdä sitä omalla tavallaan päivittäin – niin säännöllisesti sitä kaipaa myös isompia aisteja hemmottelevia kokemuksia, ja matkailu on itselle ollut siinä merkittävä ilon ja inspiraation lähde. Koska budjetti ei ole tänä vuonna vielä sallinut karkaamista ulkomaille, aloin tähyilemään lähelle, onhan kotimaakin täynnä kiinnostavia kohteita ja mini-irtioton voi hyvin tehdä vaikka junamatkan päähän. Kuten vaikka Tampereelle.

tampere finland 3tampere finland 1

Pidän Tampereesta, sen tunnelmasta ja kauniista kaupunkikuvasta. Lisäksi sinne pääsee helposti ja nopeasti junalla ihan vain päiväretkelle, kuten viime vuonna, tai sitten viikonlopuksi. Tämä viikonloppu tarjoilikin nautintoja siinä määrin, että niiden voimalla jaksaa taas uuteen viikkoon. Lisäksi miniloma Holiday Clubin Tampereen kylpylässä nollasi viime aikoina vähän liiaksi stressaantunutta mieltä. Otin kuvia vähemmän kuin olin ajatellut ja oikeastaan en edes juuri miettinyt arkisia asioita, ja se teki todella hyvää!

Reiluun puoleentoista päivään mahtui paljon. Eilen Tampere kylpi kirkkaassa kevätsäässä ja kaupunkia oli kiva kierrellä jalan, poiketen päiväkahville tunnelmalliseen kahvilaan ja lounaalle 2h+k -ravintolaan. Kiireettömät kahvihetket ovat yksi arkeni ja reissujeni pienistä suurista nautinnoista.

Pelkäsin kevyehkön bleiserin olevan vielä liian viileä vaate, mutta mitä vielä. Iltapäivällä Tampereen Kylpylään keskustasta kävellessä iho helmeili ja muistutti ihanasti siitä, miltä tuntuu kun lämpölukemat nousevat ja aurinko osuu pitkän talven jälkeen taas iholle.

tampere finland 03
tampere finland 4 tampereen kylpyla insta

Kävelyn jälkeen täydellisen rentoutumisen tarjosi pitkälle Näsijärvelle avautuvat näkymät ja hotellihuoneessa odottanut kylmä kuohuva. Rentoutumisen viimeisteli liikkuminen unen ja valveen rajamailla kuumakivihieronnassa (joka oli muuten kokonaisuudessaan aika ihana kokemus!), poikkeaminen pore- ja mineraalialtaissa, herkuttelu vegepizzalla Holiday Clubin Classic -pizzassa. Ja toki oma vaikutuksensa oli myös muutaman punaviinilasillisen nauttimisesta sohvalla, tunnelmoiden samalla musiikin äärellä. Yksi ajatus oli ollut poiketa Tampereen iltaelämässä, mutta koska vuorokausi vaihtui niin mukavasti hotellilla, jäi se toiseen kertaan.

tampere finland 8
tampere finland 7tampere finland 2holiday club tampere 1

Sunnuntaihin heräsin poikkeuksellisissa merkeissä, sängystä avautui järvimaisema ja sauna lämpeni kulman takana. Kun kerran huoneesta, tai ehkä pikemminkin huoneistosta, sellainen sattui löytymään, olihan se pakko testata. Ja miksei juuri aamusaunalla ennen rauhallista aamiaishetkeä? Viimeisen silauksen reissulle antoi sunnuntai-iltapäivän kävely utuisessa säässä Pispalan harjulla ja sieltä leppoisa kulkeminen takaisin juna-asemalle.

tampere finland 6tampere finland 12

Aika meni vauhdilla, vähän liiankin. Oikeastaan on hölmistynyt olo siitä, miten paljon lyhyessä ajassa ehti, mutta samalla tuntuu, ettei mieli ihan ehtinyt pysyä kaikessa perässä. En siis olisi pistänyt pahitteeksi vielä toista yötä pakoa arjesta, mutta minkäs teet, huomenna on palattava pirteänä töihin. Mutta ainakin olo on rutkasti parempi ja rentoutuneempi kuin viime työviikon jäljiltä. Teki siis hyvää, ja Tampere osoittautui loistavaksi kohteeksi pienelle irtiotolle!

Laukku on pakattu ja on aika vaihtaa maisemaa pariksi päiväksi. Olin akuutissa loman tarpeessa ja sattumalta muistin kaksi asiaa:

  1. Käyttämätön Holiday Clubin lahjakortti. Nyt jos koskaan oli oikea hetki sille!
  2. Tampere on kiva kaupunki. Päiväretki sinne äidin kanssa viime kesänä oli erittäin antoisa ja kaupunki on mainio mahdollisuus yhdistää niin rentoutumista kuin citylomaa.

Niinpä Tampereen kylpylä kutsuu. Ja pieni irtiotto kotikuvioista tulee todella tarpeeseen.

Tarkoitus on tietenkin fiilistellä kaupunkia, ehkä poiketa tutuilla kulmilla ja etsiä uuttakin, sekä tietenkin nollata mieli kuumakivihieronnassa, syödä hyvin ja nukkua pitkään. Enpä muuten ole ennen Tampereelle lähtiessä pakannut biksuja mukaan, mutta nyt ne tulevat tarpeeseen!

hm bikinis

Koska tarkoitus on rentoutua, jätän suosiolla läppärin kotiin, mutta kuulumisia kannattaa kurkata Snapchatin puolelta ja tietty palailen blogiin Tampere-tunnelmien kanssa – ja rentoutuneena!

Ihanaa viikonloppua!