Lyhyen ajomatkan päässä Wienistä sijaitsee idyllinen Gumpoldskirchen, pikkuinen kylä, joka lepää kumpuilevien viiniviljelmien keskellä. Kylä on tunnettu viineistään, kuten matkaa siivittävistä maisemista voi päätellä, sekä sen useista heurigereista, jotka sijaitsevat näppärästi kävelymatkan päässä toisistaan. Heurigerit ovat itävaltalaisia tavernoita, joissa paikalliset viinintuottajat tarjoilevat erikoisluvalla sesonkikauden ajan viinejään.

Gumpoldskirchen osoittautui täydelliseksi kohteeksi kun halusin minireissullani tutustua paikallisiin viineihin, mutta aikaa lähteä kauas Wienistä ei ollut. Onni oli matkassa, sillä juuri samaisena viikonloppuna kylässä järjestettiin viinikellareiden avoimet ovet, mikä sattuma!

gumpoldskirchen-insta wine-tasting-wien-24wine-tasting-wien-154gumpoldskirchen-5wine-tasting-wien-19wine-tasting-wien-8

Käytännössä avoimet ovat tarkoitti sitä, että lipun päivään ostamalla (hinta n. 30 euroa) pääsi maistelemaan 18 paikallisen viinintuottajan tarjontaa heidän omissa pisteissään. Kilpailuhenkisimmät saivat kerätä leimoja korttiin vierailtuaan kullakin tuottajalla (ja osallistua myöhemmin arvontaan), mutta itse päädyin lähinnä fiilistelemään erilaisia paikkoja ja erilaisia viinejä.

18 paikassa vierailu yhden puolikkaan päivän aikana osoittautui mahdottomuudeksi, mutta vajaat puolet ehdin kurkata läpi. Päätinkin, että mieluummin muutama rauhassa fiilistellen kuin kaikki kiireellä. Ja mitä siitäkin olisi tullut jos 18 paikan viinivalikoiman olisi maistellut läpi!

Kävelemällä pääsi mainiosti tilalta toiselle, mutta kylän kapeita mukulakivikatuja kulki myös traktori, joka kuljetti vierailijoita tilalta toiselle. Lapsenomaisella innolla siis testasin myös traktorikyydin!

gumpoldskirchen-10wine-tasting-wien-17 gumpoldskirchen-12 gumpoldskirchen-13 gumpoldskirchen-15

Omaksi suosikikseni osoittautui Johanneshof Reinisch, joka hurmasi jo estetiikallaan. Ihana vehreä sisäpiha ja elegantti viinikellari, eikä viinitkään hullumpia! Erityisesti valkoviinit kolahtivat, mutta yhden punaviinin nappasin matkaan lahjaksi. Toisin kuin voisi kuvitella, viinit eivät tuntuneet olevan järin halpoja (tai sitten vain satuin iskemään silmäni juuri niihin hintavampiin paikkoihin ja viineihin).

gumpoldskirchen-16 gumpoldskirchen-18 gumpoldskirchen-22gumpoldskirchen-21 gumpoldskirchen-25gumpoldskirchen-19 gumpoldskirchen-9gumpoldskirchen-26 wine-tasting-wien-1-ig wine-tasting-wien-1 wine-tasting-wien-2 wine-tasting-wien-4 wine-tasting-wien-6

Viinikierroksen lomassa pystyi istahtamaan ulos syömään ja samalla sai nauttia hiljalleen hämärtyvästä illasta sekä pihavalojen syttymisestä. Lokakuun puolivälissä tarkeni vielä mainiosti viltin alla sisäpihan suojassa. Voi että, miten olenkaan kaivannut sitä, ulkona syömistä pittoreskissa miljöössä. Sitä tiettyä keskieurooppalaista tunnelmaa, tiedätte kyllä? Viinilasia, paikallista tunnelmaa ja kielen soljumista kivasti korviin.

Vaikkei avoimien ovien viikonloppua olisikaan, on Gumpoldskirchen erinomainen päiväretkikohte ja mikäli viinejä tulee maisteltua enemmänkin, on taksin hinta takaisin Wieniin vielä kohtuuden rajoissa. Vaikkei viinit kiinnostaisikaan, niin kylä on vierailun arvoinen jo viehättävyydellään. Ympäröivä maisema on kaunis ja kylä kokonaisuudessaan suihkulähteineen ja kauniine taloineen todella viehättävä.

wine-tasting-wien-25 wine-tasting-wien-10 wine-tasting-wien-11 wine-tasting-wien-15 wine-tasting-wien-20 wine-tasting-wien-23 wine-tasting-wien-26 wine-tasting-wien-29wine-tasting-wien-18

Viime työviikonlopulta jäänyt viipyilevä väsymys painaa edelleen. Huomaan odottavani todella sunnuntaita, jolloin on ensimmäinen aamu pitkään aikaan, jolloin saan herätä ihan rauhassa ja haahuilla pitkälle päivään ilman mitään velvoitteita.

Tai tavallaan lauantaiaamussakin on omanlaistaan ylellisyyttä, mutta se on silti eri kuin viikonloppuaamu kotona. Huomisilta vierähtää Kentin keikalla ja ihana Elsa on buukannut meille huoneen Presidentistä. Ihanaa päästä hotellilakanoihin ja herätä valmiiseen aamiaispöytään! En kuitenkaan odota kovin virkeää aamua, sillä veikkaan, että ilta venähtää. Niinpä sunnuntai olkoon se oma latailupäiväni, lauantaiaamu taas hauskan illan (kyllä, uskallan jo sanoa näin) lempeä siirtymä viikonloppuun.

Mutta on kuviakin, asukuvia pitkästä aikaa! Ruutumekko oli ex tempore ostos Marks&Spenceriltä. Nykyään teen harvemmin heräteostoksia, mutta tämä kolahti heti. Klassista ruutukuosia ja klassinen paitamekko, voiko sellaista vastustaa? Takki taas todella pitkän harkinnan tulos, mutta syvää ihastusta sekin. Myöhemmin parempia kuvia siitä!

ruutumekko-02 ted-baker-takki-01ruutumekko-03ruutumekko-06 ted-baker-takki-02 ted-baker-coat-001ted-baker-takki-06

Ruutumekko: Marks&Spencer / Takki: Ted Baker / Vyö: Nini’s / Ylipolvensaappaat: Anna Field / Silmälasit: Cheap Monday, Specsavers (saatu blogin kautta)
Kuvat: Ilona Savitie

Kahlasin kuvakansiota etsien ihan muuta kuvaa, ihan toista postausta varten, mutta siinä kuvahistoriaa plaratessa katseeni jumittui tähän ja postauksen teema vaihtui lennosta.

Kuva ei pysäyttänyt siksi, että se olisi erityisen hyvä tai edes hieno, mutta kyseinen päivä oli käännekohta.

turengin-asema-1

Matkasin Anskun luokse Turenkiin. Kolea joulukuinen päivä, mutta kaunis kuulas aurinko siivitti matkaa hetken ennen kuin vaipui horisonttiin. Mieli oli laahannut maata, pää työstänyt liikaakin asioita. Siinä teekupin ääressä istuessa hain vielä rohkeutta, tiesin mitä täytyy, mutta kaikki pelotti. Omilleen muutto. Tasaisesta arjesta toisen ihmisen kanssa luopuminen. Epävarmuuden valitseminen. Smalla ymmärsin, etten saa potkittua pois mielessä kytenyttä oloa, parisuhteen oli vaihduttava arkeen yksin.

Se kohtaaminen antoi voimaa. Kotimatkalla pysähdyin äidin luokse. Nojasin olkapäähän, itkin ja kerroin, mitä tulee tapahtumaan. Toisen kerran ääneen sanottu. Kolmas kerta oli kotona sohvalla kermanväristä seinää katsoessa. Miten vaikea ne sanat olikaan valita. Sanat, jotka rikkovat toisen ja tavallaan myös minut. Sanat, jotka pakottavat arjen muuttumaan isosti. Eivät ne kuitenkaan olleet yllätys, pikemminkin sinetti.

Ja hitto, millainen lähestulkoon vuosi onkaan ollut sen jälkeen! Aika menee hullua vauhtia, mutta silti tähän ajanjaksoon on mahtunut ihan älyttömästi kaikkea. Millainen tunneskaala, millainen kokemusten kirjo!

Läheiset ovat kysyneet kaipaanko entistäni, ja totta hemmetissä kaipaan. Ihana ihminen, jonka kanssa olen tehnyt ja kokenut paljon, tietysti kaipaan. Mutta näin jälkeen päin katsottuna se oli väistämätöntä, olen tarvinnut tätä aikaa kasvaakseni vähän lisää.

Uudenvuoden aattona allekirjoitin vuokrasopimuksen uudesta asunnosta. En yhtään varmana, mutta siitä huolimatta eteenpäin menossa. Sinä iltana itkin vanhassa kodissa yksin rakettien paukkuessa. Asiat olivat työstyneet pitkään, mutta lopulta kuitenkin kaikki tapahtui nopeasti. Mutta hetket ennen muutoksia ovat vaikeimpia, sen jälkeen ihminen sopeutuu nopeasti. Sen jälkeen näkee uudet mahdollisuudet. Hetki sitten vielä outo ja uusi onkin yhtäkkiä arkea ja mennyt tuntuu kaukaiselta.

Sen jälkeen ystävyyssuhteeni ovat syventyneet, olen oppinut uusia asioita itsestäni. Olen itkenyt yksinäisyyttä ja syttynyt uudelle kosketukselle. Nauttinut ja fiilistellyt. Vaihtanut työtä. Tehnyt valintoja. Kohdannut vastoinkäymisiä ja todennut, että pärjään yksin. Kaivannut, halunnut, nauttinut, nauranut. Ollut ja elänyt uudella tapaa.

Mitäköhän ensi vuosi tuo tullessaan? Millaisia kohtaamisia? Elämä on kummallista, mutta aika ihanaa kun vain uskaltaa tehdä valintoja epävarmuudesta huolimatta, sillä epävarmuus on olemassa aina ja asiat jäävät kehittymättä ja kasvamatta jos siihen jää jumiin. Jos ei uskalla kokeilla erilaisia asioita. Siitä aion pitää kiinni myös tulevana vuotena, uskalluksesta olla epävarma ja kulkea kohti uutta siitä huolimatta. Plus tämän vuoden viimeisenä iltana en aio olla yksin, enkä todellakaan itke (paitsi ehkä ilosta).