Bongasin Tiian blogista aikuisten kaverikirja -postauksen, joka on muissakin blogiessa pyörähtänyt. Kumman aihealueiltaan epäjohdonmukaiset kysymykset, mutta mitäpä tuosta, tartuin silti näppäimistöön!

Nimeni on… Anna-Maria, jos se jonkun yllätti. Lempinimiä en halua. Hellittelynimet ovat eriasia, mutta nekin olkoot vain läheisten ihmissuhteiden hupia ja huomiota. Ulkopuolisille haluan olla Anna-Maria.

Olen syntynyt vuonna… 1984, eli olen 32-vuotias, viikon kuluttua 33.

Lapsuuskotini langallinen numero… 8763096. Kummallista, että sen muistaa, mutta nykyistä kännykkänumeroaan joutuu välillä hakemaan.

Pienenä olin varma, että minusta tulee isona… arkkitehti, psykologi tai kirjailija.

Täydellinen puoliso… haluaa löytää kanssani tavat rakentaa sopivasti molempien näköistä yhdessäoloa, näkee mahdollisuuksia ja ratkaisuja mahdottomuuksien ja uhkien sijaan, eettisesti valveutunut ihminen, joka seisoo omilla jaloillaan, mutta kykenee myös kannattelemaan ja olemaan kannateltavana. Hyvyyden, älykkyyden, avoimuuden, huumorin ja elämänpalon muotoinen ihminen. Aikuinen, joka osaa olla myös hupsu. Hauskuus, leikkisyys ja arjen flirtti ovat itselle tärkeitä elementtejä ja huomaan, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä isommin niiden merkitys ihmissuhteissa korostuu. En halua tylsää tai tosikkomaista kumppanuutta!

En usko ajatukseen, että täydellinen puoliso olisi valmiina olemassa oleva olento, vaan ajattelen, että ikään kuin täydelliseksi puolisoksi kasvetaan. Se lähtee tahtotilasta ja on jotain, mikä rakentuu pala palalta kahden ihmisen valitessa kulkea samaa matkaa ja tutustuessa toisiinsa. Koska kuitenkin tahdon matkan olevan hauskaa, enkä jaksa tapella tyhmistä, olisi vaikea nähdä, että valitsisin sukeltavani ihmiseen, joka ei saa nauramaan ja haluamaan.

Tästä muuten tuli mieleeni kuusi vuotta sitten kirjoittama postaus mies makuuni, jonka tämän kysymyksen mieleen tuomana luin nyt todella pitkästä aikaa. Mutta kuinka hassua, enpä mainittavasti nyt kuuden vuoden jälkeen muuttaisi! Mitä nyt ehkä korostaisin edellisen kappaleen kahta viimeistä enemmän, fyysistä ja henkistä leikkiä.

Omasta mielestänihän olen täydellinen, mutta exieni mielestä saatan olla… hah, ei kyllä. Pikemminkin toisin päin. Yleensä kummastelen miten paljon parempana toiset minut ovat nähneet kuin millaisena itse näen, siitä kun on täydellisyys kaukana. Mutta koska tässä haetaan huonoa puolta, niin vähän ristiriitaisesti ja tilanteesta riippuen exieni mielestä saatan olla omapäinen tai vaihtoehtoisesti liiankin kiltti, joskin molemmat piirteet ovat vuosien varrella kehittyneet – itsepäisyys on pehmentynyt ja kiltteys on saanut ryhtiä rinnalleen. Jokaisen ihmisen seurassa tietenkin korostuu vähän eri luonteen puolet – oikeassa ne kauneimmat.

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen… tuskin tekisin kuitenkaan mitään merkittävää, mutta ehkä elän illuusiossa, että tekisin enemmän hyödyllisiä asioita, kuten liikkuisin tai lyhentäisin tavallaan loputonta to do -listaa. Todellisuudessa en silti usko, että käyttäisin ylimääräistä aikaa mitenkään järkevämmin.

Harrastan nyt… elämästä nauttimista sen eri muodoissaan, estetiikkaa ja elämyksiä, joka toteutuu etupäässä kauniina kahvihetkinä, museoina/gallerioina ja maailman tarkasteluna kameran linssin läpi. Sekä toki bloggaamista ja kehosta sekä mielestä huolta pitämistä.

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä… mitä milloinkin, ehkäpä todennäköisimmin biisejä, jotka muistuttava jostakin tai jostakusta, herättävät silloiseen mielentilaan sopivia tunteita.

Noloin tv-ohjelma josta pidän… Katson tosi vähän sarjoja, joten valikoin melko tarkasti mitä katson. Niinpä en varsinaisesti koe takataskusta löytyvän mitään noloja sarjoja, ainakaan omasta mielestäni. Ihan aidosti en jaksa tyhmää realitya enkä sitä siten myös omalla klikkailullanikaan tue. Joku voisi toki ajatella, että joitain vuosia sitten katsomani How to look good naked (Nätti nakuna) oli sitä, itse taas näin sen toki äärimmäisen keveäksi, mutta melko sympaattiseksi sarjaksi, joka jollain viehättävällä tavalla pyrki hyvään – oman kehon katsomiseen lempeämmin silmin ja parhaiden puolien korostamiseen.

Bravuurini keittiössä… ah, tämä on helppo. Ehdottomasti parsapasta (ja pastaruoat muutenkin), tai vaihtoehtoisesti jokin ruokaisa salaatti.

Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun… ei taida olla aina kun. Joskus itken herkemmin, toisinaan harvemmin. Ei ole yhtä asiaa, joka takaisi aina kyyneleet. Tunnen herkästi liikutusta, mutta kyyneleet eivät automaattisesti liity asiaan. Ehkä varmimmin kyyneleet aikaan saa päällekäyvällä ja aggressiivisella tavalla viestivä, joka luo tunteen hyökkäyksestä, mutta vetää lähinnä sanattomaksi. Sellainen tapa kommunikoida osuu itseä jonnekin syvälle ja saa vielä näin aikuisenakin (jopa ilman henkilökohtaisuuttakin) kyyneleet kihoamaan silmiin.

Lapsuuteni lempilelu… pehmolelut, barbiet ja värikynät – rakastin piirtämistä!

Lempilelu nykyään… on läppäri ja kamera, käyttömäärästä päätellen ainakin. Rakastan myös lautapelejä (joista olen saanut viimeisen parin vuoden aikana harmillisen vähän nauttia).

Salainen paheen… hmm, ei taida olla salaisia vaan hyvinkin julkisia paheita, rakastan lakua ja salmiakkia sekä lasillinen hyvää viiniä on aika ihana asia. Ah, ja kahvi, sitä tulee juotua nykyään verrattain paljon, tätä kirjoittaessakin. Sekä toki laiskuus, voin hyvällä omalla tunnolla ihan vain olla ja haahuilla, sänky on ihana paikka ja rakastan makoilla ja nautin vain olemisesta.

Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut… puhu asioista asioiden oikeilla nimillä ja suoraan niiden kanssa, joita asiat koskettaa. Maailman simppelein juttu, joka tuntuu olevan monelle yllättävän vaikeaa.