Olen ihastunut Supergan tennareihin, ne ovat sirot ja klassisest. Kerrankin tennarit, jotka tuntuvat ihan oikeasti omilta. Tänä keväänä ajattelin laajentaa tennarikokeilua ja hankin jo pitkään silmäilemäni Adidaksen Gaselle. Ensin haaveilin puuterinvärisistä, mutta sitten mietin kätyännön tasolla ja tulin siihen tulokseen, että ehkä väri ei kuitenkaan ole se monikäyttöisin omaan vaatekaappiini peilaten, niinpä päädyin mustaan.

En vielä ole varma, mitä ajattelen. En tiedä ovatko ne jopa liian silmiin hyppäävät toisin kuin Supergat. Toisaalta voi vaatia aikaa tottua, tai ehkä menee hetki, että löydän oikeat asut niiden ympärille. Arkikäytössä ne ovat toki jo olleet runsaastikin, kauppareissuilla tai jumppaan lähtiessä, mutta töissä vasta tämän asukuvien päivän verran. Kesä paljastanee ovatko Gazellet lopulta se minun juttuni vai ei.

Pusero: Fred Perry / Housut: & Other Stories / Tennarit: Adidas
Kuvat: Elsa / Oi mutsi mutsi

Olen jo pidempään ajatellut kirjoittaa käyttämistäni vitamiineista, mutta nyt kun sain aiheesta myös postaustoiveen, sain viimein riittävän sysäyksen ryhtyä ajatuksista teoiksi!

Tiedä sitten onko osin ikäkysymys, kolmen kympin jälkeen pienillä asioilla on alkanut olemaan tuntuvampi vaikutus kehon vointiin, vai yleisen hyvinvointiboomin idättämää ajatusta, mutta olen tullut koko ajan kiinnostuneemmaksi siitä, ravitsenko mieltä ja kehoa oikein. Saanko tarvittavat ravintoaineet ja millaisen olon syömäni ruoka saa aikaan, eikä tietenkään vain minä-näkökulmasta tarkastellen, vaan teenkö samalla myös eettisiä ostopäätöksiä. Itsellä esimerkiksi kasvissyöntiin ovat ajaneet ensisijaisesti eettiset perusteet, mutta olen huomannut myös kehoni voineen tänä aikana paremmin.

Tiedostavuutta on toki lisännyt myös työni, jonka kautta on päässyt pureutumaan pintaa syvemmin erilaisiin superfoodeihin ja urheiluravinteisiin. Niinpä ruokavalioni on monipuolistunut viime vuoden aikana entisestään.

Jo vuosia vakiovitamiinilisiäni ovat olleet omegapitoinen kalaöljy ja D-vitamiini. D-vitamiinia olen valinnut ottaa yli Suomen suositusten siitä lääkärin kanssa keskusteltuani, mutta kukin toki tekee omat valintansa sen suhteen. Tänä keväänä kartoitin, tai siis kyselin näistä asioista enemmän tietävältä, voisiko kalaöljyn korvata kasvisvalmisteella, mikä tietty näin muutoin kasvisruokavaliota noudattavan näkökulmasta olisi ollut houkuttelevampi vaihtoehto. Konsultoinnin jälkeen päädyin kuitenkin säilyttämään nimenomaan kalaöljyn ruokavaliossani varmistaakseni EPA:n ja DHA:n saannin. Usein syön Möllerin kalaöljyä, mutta nyt käytössä on islantilaisen Lysin valmiste*.

Vuosi sitten tarkastelin lähemmin omaa ruokavaliotani sekä ravintotottumuksia. Olen kokenut, että kasvissyöjäksi siirtyminen on monipuolistanut omaa ruokavaliotani hurjasti, mutta tietenkin mietin jääkö silti huomaamatta jokin vitamiini liian vähiin – mitä on järkevää miettiä, oli oma ruokavalio sitten erikoisruokavalio tai ei. Pidin hetken aikaa tarkkaa ruokapäiväkirjaa ja annoin sen Anskun analysoitavaksi, kokonaisuus oli yllättävänkin hyvällä tolalla, mutta siitä kummunneiden suositusten pohjalta lisäsin ruokavalioon rauta- ja B12-vitamiinit. B12-tosiaan on vitamiini, jota on paljon eläinperäisissä ravinnossa ja siten saanti jää herkästi vegeiltä vajaaksi ellei siihen kiinnitä erityistä huomiota.

Vaikka syönkin runsaasti kananmunaa, niin muut raudan lähteet jäivät silti vähiin ruokavaliossani, niinpä aloitin myös rautalisän käytön. Raudan puutteella saattaa olla vaikutusta unettomuuteen, mikä on tyypillinen ongelma itsellä, niinpä raudansaannin varmistamalla suljen ainakin yhden unettomuuteen mahdollisen vaikuttavan tekijän ulos.

Nykyisessä työssä aloitettuani poimin kaksi uutta lisäravinnetta osaksi ruokavaliotani, CocoVin spirulinan ja Opti-MSM-jauheen. Spirulina on levä, yksi ravintotiheimmistä yksittäisistä ruoista korkealla lehtivihreäpitoisuudella. Sitä suositellaan usein urheilijoille ja kasvissyöjille, sillä siinä on paljon ravinteita, proteiinia ja vitamiineja (kuten kalsiumia, magnesiumia ja korkea pitoisuus B12-vitamiinia).

Spirulinaahan on myös jauheena, jota voi heittää vaikka smoothieen tai raakasuklaaseen, mutta eihän se hirveän hyvältä maistu. Itse olen kokenut helpoimmaksi tavaksi nauttia spirulinani tabletteina, niinpä nappaan ne aamulla veden kera niin säästyy säädöltä. CocoVin spirulinan kasvatuksessa muuten ei käytetä lainkaan kemiallisia yhdisteitä, torjunta-aineita tms. ja se on luomulaatuista.

Opti-MSM-jauhe rikkiyhdiste, jota esiintyy kehossamme luontaisesti. Se on siis jauhetta, joka sekoitetaan nesteeseen (C-vitamiini parantaa imeytyvyyttä). Itse sekoitan ihan vain veteen. Moni karsastaa Opti-MSM-jauhetta sen kitkerän maun takia ja myönnän, että ensimmäiset pari viikkoa jauhejuoma maistui omaankin suuhun suoraan sanottuna kamalalle. Jotenkin kummasti makuun kai tottui, sillä nykyään en maista enää lainkaan sen kitkeryyttä eikä sen juominen häiritse makunystyröitä lainkaan, eli alun karvaudesta huolimatta kannattaa kärsivällisesti jatkaa!

MSM on olennainen osa kollageenin muodostumista ja edistää nivelten liikkuvuutta sekä terveyttä (minkä takia se on monen urheilijan suosima). Myös kynsien, hiusten ja ihon kunnon ylläpitoon se on oivallinen!

Silloin tällöin kuuriluontoisesti syön erityistarpeisiin kuten iholle tai hiuksille suunnattuja vitamiinivalmisteita. Keskellä talvea lämpöön lähtiessä saatan ottaa jotain sisäistä aurinkosuojaa tehostavaa valmistetta ja välillä intoudun myös erilaisista kollageenivalmisteista, esimerkiksi veteen sekoitettavat jauheet ovat näppäriä! Hiusten ja kynsien hyvinvointiin suunniteltua Evoniaa olen hiustenkasvatusprosessini varrella syönyt muutamat kuurit, viimeisen Evonia biotin plus* kuurin juuri tänä keväänä.

*saatu blogin kautta

Tämä viikko on alkanut huomattavasti paremmalla jalalla kuin edellinen. Huolimatta siitä, että sää tekee mitä haluaa, osaamatta päättää tahtooko lunta vai lämpöä. Oikukkuus ei ole kuitenkaan päässyt turmelemaan omaa fiilistä ja olen mielessäni jo vahvasti tähyillyt kesää. Olen miettinyt kesäaktiviteetteja, merkinnyt festareita kalenteriin ja ylipäätään pohtinut, mitä haluan tehdä asumisen suhteen kun ilkeä putkiremppa loppukesästä tulee vastaan. Pitkään näin sen uhkana, ilkeänä asiana, jota en todellakaan kaivannut arkeani pilaamaan. Mutta ehkä se oli hetkelliset auringon säteet, jotka pehmittivät mieleni ja aloin hiljalleen näkemään asiaa mahdollisuutena. Tässähän on vain erilaisia vaihtoehtoja, mahdollisuus johonkin uuteen. Aika näyttää minkä polun tämän suhteen valitsen, muuttaa pysyvästi vai väliaikaisesti.

Kevät on siis ollut mielessä isoissa asioissa, mutta myös pienissä. Olen täydentänyt vaatekaappiani muutamalla ihanalla kesäjutulla, joten nyt vain puuttuu ne lämpöasteet, joissa ulos uskaltaa lähteä paljain säärin ja päällysvaatteitta!

Yksi tulevan kesän lemppareista (kyllä, tiedän sen jo) on kuvan & Other Storiesin sandaalit, joiden ostopäätöksen tein ehkä sekunnissa ja koko ostoprosessin hoidin varmaan parissa minuutissa. Kokonaisuudessaan kuitenkaan kyseessä ei varsinaisesti ollut heräteostos, sillä olen tismalleen tällaisia kenkiä etsinyt jo vuodenvaihteesta lähtien. Luulin löytäneeni sellaiset jo Kölnin reissullani, mutta täydelliseltä näyttäneiden kenkien lesti vain oli omaan jalkaan huono, joten oli jatkettava etsintää. Niinpä en aikaillut kun kaikki nyt kolahti, malli, materiaali, koron paksuus sekä korkeus ja vieläpä oikean metallinsävyinen (kultainen, tietty) solki. Olisin maksanut varmaan mitä vain, mutta ne lähtivätkin matkaan todella kohtuulliseen hintaan.

Kuvassa muuten pari muutakin uutta juttua, Kylie Minogue x Specsavers silmälasit (kultaisella kotelolla) ja puhelin (kyllä, sekin kultainen!) jo pienen ikuisuuden hajalla olleen tilalle. Uusi maailma aukesi kun oli tottunut tekemään kaiken näytöllä, josta puolet oli niin säpäleinä, että hädin tuskin mitään näki. Tietää nyt taas, mitä instaan oikein tunkee!