Sade ja harmaus on todella tällä viikolla osunut syvälle. Harmittaa kuinka rammaksi kaamoskausi pahimmillaan muuttaa, tämä viikko on ollut esimakua siihen.

Toisaalta omaan lamaantumiseen kyllästyneenä päätin nyt viikonloppuna taistella väsymystä vastaan. Niinpä olen ujuttanut lomaan kivoja kohtaamisia, jumppaa ja pari lasia punaviiniä. Niin, ja kynttilöitä sekä syksynvärisiä kukkia. Jälkimmäiset pieniä laastareita, mutta sentään jotain yritystä tehdä jo varhain hiipivästä hämärästä vähän siedettävämpää, vaikka väsymys tuntuu edelleen kutsumattomana vieraana.

Ensi viikko on kiireinen, joten sitä suuremmalla syyllä soisin aurinkoa. Sen vaikutus omaan mieleen ja aikaansaavuuteen kun on niin käsinkosketeltava. Silti, katsoen viime päivien kelejä, ei ehkä kannattaisi toivoa liikoja.. Mutta nyt, illanviettoon. Senkin uhalla, että keho huutaa unta, mutta en halua nyt kuunnella sitä, muuten nukkuisin ehkä koko sateisen lokakuun ja pimeän marraskuun.

Mekko: H&M / Kaulukset: ASOS / Bleiseri: Mango / Kengät: Beatrice
Kuvat: Ilona / Torpan tyttö

Tuntui siltä kuin olisin tehnyt edellisen yhteenvedon ihan vasta juuri ja ehdin jo mielessäni päivitellä ajan kulun vauhtia. Sitten muistin, että käytännössä katsoenhan teinkin elokuun yhteenvedon vain vähän aikaa sitten, sen kokoaminen kun venähti lähes kuun loppuun. Tämän kanssa ei sentään mennyt yhtä pitkälle, vaikka harmauden myötä energiatasot ovatkin huidelleet ihan pohjilla ja kiireettömämmät asia saaneet odottaa tavallista pidempään. Viikonloppu siis tulee erittäin tarpeeseen!

1 Silk Oil of Morocco Blonde Toning Shampoo* – mitä tekisinkään ilman hopeashampoita! Tämä oli, melko mieto ja erittäin hellävarainen, sopii siis tiuhempaankin käyttöön. Ihmettelen vain, miten normikäytössä purkki on noin pahasti päässyt kulumaan, ei siis mikään kylppärin kaunistaja. Itse shampoo sen sijaan oli kaunis, jos sillä varsinaisesti suurta merkitystä on – helmiäisen violetti ja jopa herkullisen näköinen sekä tuntuinen!

2. Schwarzkopf Blond Me Keratin Restore Bonding Shampoo* oli kiva. Hellävarainen ja miellyttävä käyttää. Sulfaatiton ja erityisesti vaalealle hiuksille sopiva hiusrakenteeseen vaikuttava shampoo. Ei itsessään superhoitava, eli vaati ainakin itsellä hyvän hoitoaineen oheen.

3. Schwarzkopf Color Expert Treatment* oli vaikutusajaltaan mahtava minuutin tehohoito – täydellinen arkituote! Puolestani olisi kyllä saanut olla vielä asteen verran hoitavampi, tai ehkä ennen kaikkea silottavampi, mutta oli ihan kiva tuote tällaisenaankin. Ehkäpä hoitavamman lopputuloksen olisi saanut, jos tuotteen olisi jättänyt vielä pidemmäksi aikaa hiuksiin, itse vain harvoin aamurutiineissani maltan tai edes ehdin.

4. Medik8 GentleCleanse Puhdistusvaahto* oli supermiellyttävä tuote! Pienen kokonsa puolesta kulki mukana reissuilla ja poisti meikin erinomaisesti, mutta hellävaraisesti. Kevyesti vaahtoava pehmeä koostumus ja ehdottomasti voisin palata tämän tuotteen äärelle toistekin!

5. Estelle & Thild Fresh Water Lily Body Scrub* oli E&T:n vartalotuotteiden tapaan ilo käyttää. Kauniit pakkaukset, huumaavan ihanat tuoksut ja miellyttävät koostumukset. Joskus käytin yksistään, toisinaan miksasin suihkugeeliin ja kuorivaan kintaaseen, jolloin sai luotua superkuorinnan kropalle (toimii erityisesti sääriin, joissa riskinä itsellä sisäänpäin kasvavat karvat).

6. Jurlique Rosewater Balancing Mist* oli ylellisen tuntuinen ja äärettömän kaunis tuote. Olisin tosin halunnut pitää siitä enemmän, ulkomuoto kun ihan kerjäsi rakastetuksi tulemista. Silti tämä jäi jotenkin etäiseksi. Ehkä johtuu siitä, että en oikein omaan arkeen löydä funktiota tällaisille kevyille kasvosuihkeille. Olen sen verran laiska arkirutiineissa, että kasvovesi riittää mainiosti enkä oikein kaipaa siihen lisäaskeleita. Niinpä tämä kului melko hitaasti loppuun, mutta halusin ehdottomasti käyttää, sillä olihan tuote tuoksultaan ja koostumukseltaan suloisen freesaava. Jos on tämäntyyppisiin tuotteisiin enemmän kallellaan, en näe syytä, ettei tähänkin voisi ihastua.

7. ACO Quick Dry Anti-Perspirant* oli ihan ok. Plussaa kivasta pakkauksesta, se kun söpömpi kuin markettidödöt tapaavat olla. Sisältö taas olisi saanut olla omaan makuun vähän tujumpi, tai siis pidoltaan parempi. Kyllä tämä arjessa toimi ihan hyvin, mutta muutaman kerran tuli tunne, ettei dödö ihan pidä niin hyvin kuin toivoisin.

8. Goldwell Soft Color sävyn REF ostin pakon edestä. Vakisävyni V10 oli hetken aikaa loppu kaikissa poikkeamissani kaupoissa ja kriittinen tarve ajoi etsimään korvaajaa. Parissa paikassa myyjä suositteli tätä, kyseessä on kuulemma lähes sama, vain yhdeltä (jos oikein muistan) ainesosaltaan V10:stä eroava tuote, joten annoin mahdollisuuden. Olihan se ihan kiva, mutta liian mieto omaan makuun. Sävy viileni hieman, tai ehkä enemmän keltaisuus neutraloitui asteen, mutta V10-sävyn kanssa lopputulos on selvästi viileämpi. Heti tuttua sävyä saapuessa kauppoihin ostin ylimääräisen purkin varastoon. En siis enää palaa tämän äärelle, tai parempi olla sanomatta ei koskaan, onhan tämä kuitenkin edes jonkinlainen korvike luottotuotteelle, mutta toivon, ettei katkoja sen saatavuuteen enää tule.

9. Silk Oil of Morocco Argan Prorein Spray* oli enemmän syvähoitava kuin selvittävä tuote. Käytännössä siis suihkuttelin tätä pyyhekuiviin hiuksiin ja sen jälkeen päälle hoitavat ja selvittävät tuotteet. Yksistään tämä ei siis jätettäväksi tuotteeksi omille hiuksilleni riitä. Muuten kuitenkin miellyttävä ja kevyt suihke. Ihan kiva, mutta ei vienyt jalkoja alta.

10. EVO Lockdown Smoothing Treatment* oli ihana. Kehuin jo edellisessä kuussa EVOn tuotteita, eikä tämä jäänyt muiden varjoon! Todella miellyttävä jätettävä hoitoaine, joka selvästi silotti karheaa hiuksen pintaani jättämättä kuitenkaan tukkaa lainkaan nihkeäksi tai raskaaksi. Toimi loistavasti yksistään, mutta välillä sekoitin hiusöljyyn.

11. Balmuir Natural Body Wash* oli ihana. Pikkuinen koko, joten siten ei järin pitkäksi aikaa riittänyt, mutta sen mitä ehti käyttää, tuntui kivalle. Vaahtosi hyvin, tuoksui hyvin kevyesti ja ihanan simppeli pakkaus, Balmuirin tapaan.

12. Vita Liberata Fabulous Self Tanning Lotionista (sävy Dark) tuskin tarvitsee sanoa enää mitään, sen verran monta kertaa olette pakkauksen nähneet vilahtavan näissä yhteenvedoissa. Ihana tuote, jolla tulee kertalevityksellä kaunis sävy ihoon. Talveksi olen harkinnut astetta miedompaan sävyyn siirtymistä (silloin siis kun tekee mieli itseruskettajaa ylipäätään käyttää), mutta saa nähdä miten käy.

13. Gillette Satin Care on tällä hetkellä ollut tärkeässä asemassa, sillä olen muutossa kadottanut epilaattorini laturin ja en ole löytänyt hyvää vahaa, jonka lämmitys toimisi näppärästi ilman mikroa. Niinpä höylä on ollut käytössä enemmän kuin tahtoisin myös kainaloissa ja säärillä. Satin Care ajoi asiansa, koostumukseltaan miellyttävä ja riittoisa tuote. Voisin palata pariin uudelleenkin.

14. Aromas Artesanales de Antiqua Luxury Bath & Shower Gelin nappasin heräteostoksena matkaan edellisen suihkugeelin loputtua. Tässä mätsäsi edullinen hinta ja hyvä koko, ja taisi olla vielä näppärästi sijoitettu ihan kassan tuntumaan, joten ostopäätös sinetöityi sillä. Tuote vaahtosi erittäin hyvin, mikä on positiivinen asia, sillä käytän suihkugeeliä aina kuorivan kintaan kanssa – on nihkeää jos suihkugeeli ei vaahtoa. Miellyttävä tuoksu ja hyvä hinta-laatusuhde.

*saatu blogin kautta

Pidän syksystä, mutta nyt on myönnettävä, että tänään alkoi loputtomalta tuntuva sade todella tympimään. Ihana ruska hukkuu koleaan vesisateeseen.

Haluaisin kävellä enemmän, mutta viime päivinä hyvä yritys on aina tuhoutunut ja olen todennut, että mikäli haluan selvitä määränpäähäni edes jotenkin kuivana, on parempi tyytyä julkisiin. No ehkä se tästä. Toivottavasti ainakin ensi viikolla, sillä edessä on kiva syysreissu Tallinnaan, joten olisi enemmän kuin suotavaa, että sää kohtelisi hellästi ja kaupungin saisi valloitettua kuivin jaloin. Mutta katsotaan ja toivotaan.

Sitä odotellessa asukuvia. Yllättäen juuri näitäkin otettaessa alkoi satamaan. Niinpä kuvaushetki jäi lyhyeksi, mutta tallentui muistikortille sentään muutama. Ja toisaalta, eipä tuossa asussa mitään mullistavaa ole. Ellei nyt suosikkisyysväriäni viininpunaista sellaiseksi lasketa!

Neule: & Other Stories / Hame: Ganni / Nilkkurit: Ten Points / Laukku: Coccinelle / Kello: Paul Hewitt, saatu / Rannekoru: Edblad
Kuvat: Elsa / Oi mutsi mutsi