Ylisuuret villapaidat ja villasukat ovat olleet marraskuun kotiasujeni ykkönen ja luulen, että sama sisävaatetus kestää läpi talven. Syyskoti on ollut viileä, kuten vanhat asunnot tapaa, ja niin on kahden talven kokemuksella myös kotini, jonne nyt viikonloppuna pääsen muuttamaan.

Tämä puuterinvärinen neule on yksi viime viikkoina eniten käyttämistäni neuleista. Oikeastaan olen käyttänyt sitä hyvin vähän ulkona (vielä, pakkaset ehkäpä muuttavat tilanteen), mutta kotona siihen on ollut aivan ihana käpertyä. Olisin tehnyt sen tänäkin iltana, mutta tajusin pakanneeni sen jo laatikkoon odottamaan muuttoa.

Niissä samoissa laatikoissa odottaa myös monta pientä uutta juttua kotiin. Sellaisia, joita en ole näin väliaikaisasunnossa viitsinyt ottaa käyttöön. Ne ovat ikään kuin porkkanoita itselle, tarkoituksena tehdä paluusta mukavaa pienen jännityksen keskellä. Isompiakin kotihankintoja pitäisi tehdä, mutta parempi asettua ensin ja harkita niitä sen myötä pidempään kuin hankintalistalla pitkään kiikkuneita kodinkoneita ja piensisustusta.

Neulepaita: & Other Stories / Mekko: Oasis / Nilkkurit: Beatrice / Silmälasit: Heritage, Instru
Kuvat: Ilona, Torpan tyttö

Jos mieleni inhoaa kylmeneviä säitä, niin niin tekee myös ihoni. Kun ilmat viilenivät, kasvojeni iho päätti ilmoitella olemassa olostaan. Talvikausiin kuuluva (etenkin näin kolmen kympin ylityttyä) pintakuivuus palasi ja iho alkoi tuntua tukkoiselle. Pintaan puski pientä näppyä ja kaukana oli kesäihon huolettomuus.

Tarpeeseen siis todella tuli vajaan kolmen viikon takainen poikkeaminen kasvohoidossa Kauneushoitola Hillassa, joka on kotimaisen ja vegaanisen kosmetiikan hoitola. Juuri uusiin tiloihin Hietalahden torin laidalle muuttaneen Hillan perustaja Minna teki saman havainnon ihostani kuin itse vain vähän aiemmin. Säillä toki oli oma vaikutuksensa, mutta pohdimme myös käyttämieni ihonhoitotuotteiden vaikutusta. Olin juuri vähän aiemmin siirtynyt uusiin päivä- ja yövoiteisiin, molemmat sellaiset, jotka olin kesällä hylännyt liian tuhteina. Nyt ihoni oireillessa kuvittelin, että ne olisivat juuri sitä, mitä tarvitsen, mutta taisinkin vain kärjistää reaktiota.

Päädyimme yksissä tuumin siihen, että ehkä on parempi kokeilla jotain muuta. Kun pääsin kotiin, siirsin yövoiteen jämät dekolteevoiteeksi ja päivävoide odottelee jotain muuta käyttötarkoitusta. Kasvoille en niitä enää käytä.

Paksujen voiteiden sijaan tarvitsin siis superkosteuttavia, mutta ehdottomasti kevyitä ja hengittäviä tuotteita. Samalla ymmärsin, ettei kosteutus ollut yhtä kuin täyteläinen voide. Tukkoiseen, epäpuhtauteen taipuvaiseen ja kosteutta janoavaan ihoni Minna suositteli kotimaisten BTB13 -sarjan tuotteita, jotka nappasin jo samana iltana käyttöön. Nyt vajaan kolmen viikon päivittäisen käytön jälkeen ihoni voi selvästi paremmin. Sävy on tasaisempi, iho tuntuu rauhallisemmalta ja näppäyjä on selvästi vähemmän.

Näinä viikkoina merkki alkoi kiinnostaa syvemmin. Tuntui nimittäin hassulta, etten oikeastaan ollut aiemmin kuullut sarjasta vaikka sen pitäisi spekseiltään osua itseäni kiinnostavaan kosmetiikkakategoriaan. Lisäksi saman valmistajan EkoPharma on jo ennestään tuttu ja erittäin hyväksi havaittu. BTB13 on siis myös kotimainen, tuotteet valmistetaan alusta loppuun asti Suomessa.

Nimensä sarja saa Oulun Yliopistossa kehitetystä patentoidusta BTB13-molekyylistä, joka lisää ihon energia-aineenvaihduntaa ja puhdistaa kuona-aineilta. Sarja on myynnissä vain ammattilaisilla ja se on suosittu myös esteettisen kirurgian jälkihoidossa, jossa kutinan esto sekä ihon nopea uusiutuminen on tärkeää. Tarjolla on myös anti-age -linja, josta uusi silmänympärysvoiteeni on – tavalliset geelivoiteet eivät enää tunnu riittävän, joten astetta tehokkaampi tuote kuulosti hyvälle.

On hassua, että meiltä läheltä löytyy näin huippua kotimaista vegaanista kosmetiikkaa, josta harva tietää. Markkinointi on vaatimatonta ja täytyy myöntää, että tylsät pakkauksetkin tekevät tuotteista ennemmin huomaamattomat kuin houkuttelevat. Tuskin olisin oma-aloitteisesti näiden kohdalle pysähtynyt, mutta nyt kun olen lukenut enemmän, sarja tuntuu superkiinnostavalle.

Käytössäni on nyt kolme BTB13:n tuotetta ja niitä täydentää jo ennestään kotoa löytynyt EkoPharman kosteuttava vadelmanaamio, jota käytän muutaman kerran viikossa yövoiteena. Tuote on muuten ihan loistava ihan naamionakin, siten käytin viime vuonna edellisen naamiopurkkini ja tykästyin!

Tähän mennessä suosikkini uusista tuttavuuksista on rauhoittava Medical –seerumi. Sitä käytetään pääasiassa silloin kun ihon toiminnassa on häiriöitä, joihin tavallinen kosmetiikka ei tehoa. Seerumi edistää terveiden ihosolujen uudistumista ja lievittää tulehduksia, ja sopii siis atooppiselle iholle. Ennen Medical-seerumia olen iltaisin käyttänyt superkosteuttavaa, mutta samalla ihanan kevyttä Sensitive-kasvovettä, joka on geelimäinen ja eroaa siten perinteisen kasvoveden käytöstä. Sitä ei pyyhitä pois vaan taputellaan kevyesti ihoon – sopii siis loistavasti nyt valloilla olevaan kosteusvesien nousuun! Aivan ihana tuote, kosteuttava ja rauhoittava!

Tuotteet saatu blogin kautta.

 

Viikonloppu on ollut laiska, rauhallinen ja lempeä. Olen tarkoituksella pyhittänyt aikaa niin kotona oloon kuin kotikulmilla käyskentelyyn, sillä tämä on viimeinen viikonloppuni syyskotikulmilla. Ensi viikonloppuna palaan remonttiviimeistelyistä parhaillaan valmistuvaan kotiin.

Muutto kaikkine koukeroineen on vielä osin auki, mutta niinhän se oli kolme kuukautta sittenkin ja silti jotenkin hoitui. Nyt ajattelin hoitaa kokonaisuuden osissa. Ensin syyskoti tyhjäksi, sitten hiljalleen varastosta tavarat takaisin. Mikäs kiire tässä on saada kaikkea kerralla käyttöön, hyvin olen syksynkin vähemmällä pärjännyt. Tiedä haluankokaan enää kaikkea samaa ottaa mukaani. Kunhan nyt sängyn ja tärkeimmät kalusteet onnistuisi kuljettamaan jouhevasti uuteen, loppua voi miettiä sen jälkeen.

Mutta ei mennä asioiden edelle, näitä ehdin ajatella vielä ihan riittävästi. Palataan viikon taakse, sateiseen lauantaipäivään. Viikonloppuun, jossa oli hyvin paljon samoja elementtejä kuin tässä. Samaa asuakin olisin voinut hyvinkin käyttää!

Takki: Zara / Kaulahuivi: Zara / Neule: Crocker / Pilkullinen mekko: H&M / Nilkkurit: Beatrice / Laukku: Coccinelle
Kuvat: Elsa, Oi mutsi mutsi