Vietin viikonlopun Joutsassa, ja se teki hyvää – niin maisemanvaihto kuin aika ystävän seurassakin. Vaikka emme loppujen lopuksi tehneet paljoa ja etenkään mitään erityistä, oli oleminen silti niin paljon antoisampaa kuin jos olisin viettänyt viikonlopun itsekseni.

Kovat pakkaset saivat viihtymään enimmäkseen sisällä ja pitkät yöunet tekivät hyvää. Eläinterapiaa tarjosivat kahdeksan karvaista tassua, joiden kanssa pääsin vasta nyt tekemään ensimmäistä kertaa tuttavuutta. Vähän vielä pälyilyä puolin ja toisin, mutta viime yönä pimeässä päältä kulkeneet pienet ja rohkeat askeleet kertoivat, että vieras on hyväksytty – toisin kuin edellisaamun patjan viereen tarjoiltu yllätys viestitti.

Muistelin perjantaina kävellessäni bussiin, että siitä on melko tarkalleen pari vuotta kun Ilonan kanssa kunnolla tutustuimme.

Tai oikeasti tutustuimme jo noin yhdeksän vuotta sitten blogin kautta, mutta ainakin itsestä tuntuu, että eräänä perjantai-iltana kaksi vuotta sitten löysimme jonkin uuden syvemmän tason.

Oikeastaan siitä illasta jäi kaksi tärkeää. Tuo viehättävä mies, joka oli kutsunut dj-keikalleen ja Ilona, jonka pyysin seurakseni. Päädyimme juttelemaan aamuneljään asti punertavilla nojatuoleilla, mitä nyt välillä livahdin ravintolan toiselle puolelle levypöydän luokse. Merkityksellinen ilta monella tapaa. Sen jälkeen on tapahtunut paljon molemmissa suhteissa, ennen kaikkea asteittaista syventymistä ja mieletön määrä viestejä arjen lomassa. Toki välimatkan takia emme niin usein Ilonan kanssa näe, mutta on ihanaa tietää, että toinen on siellä. Viestin tai bussimatkan päässä.

Ei ole itsestään selvää itselle löytää ihmissuhteessa taso, jossa voi olla vain, ihan rennosti yhdessä. Mutta sellainen olo on joka kerta, kun matkaan Joutsaan. Siksi se ehkä aina tuntuu pieneltä lomalta, vaikka ei maantieteellisesti niin kovin kaukana olekaan.