Voihan väsymys. Olisi paljonkin kuulumisia, josta voisi kirjoittaa. Niiden kiinnostavuus onkin sitten toinen asia. Voisin valittaa siitä, kuinka en oikeastaan ole nukkunut pitkään aikaan katkonaisia pätkiä enempää. Tänään ajattelin vihdoin päivittää blogia kunhan työt on hoidettu, mutta työläppärin suljettua vajosinkin horrokseen, josta tuntui lähes mahdottomalta enää koota itseään ylös. Mutta tässä olen, ikkunasta lipuvan raikkaan ilmavirran edessä kotisohvalla. Ainakin hetken, oikeasti odotan jo sänkyyn paluuta vaikka se ei tarkoittaisikaan nukkumista.

Kirjoittaa voisi vaikka kuinka siitä, kuinka lopulta sain liiketoimintasuunnitelmani ja rahoituslaskelmani pakettiin ja lähetettyä eteenpäin myöhään tiistai-iltana. Miltä tuntui huomata heti seuraavana aamuna sähköpostiin tullut viesti myönnetystä starttirahasta yritystoiminnan alkuun (hyvälle, se tuntui tosi hyvälle). Ehkä kiitos yhden saavutetun etapin, nukuin viime yönä lähes yhtäjaksoisesti koko yön. Hassua kyllä, sen jälkeen olin tänään väsyneempi kuin monena muuna päivänä.

Tai oma lukunsa olisi jo ihan se, millaista oli istua sparrailtavana kahden supermyyntiammattilaisen kanssa ja yrittää välistä löytää itselle sopivia oppeja ja ideoita, joita jalostaa omaan alkavaan yrittäjyyteen. Voisin myös kirjoittaa toisesta tapaamisesta, jonka jälkeen nolotti vietävästi. Koin edustaneeni itseä ja osaamistani ihan pohjanoteerauksella ja lapsellisten punasteluiden saattelemana, ja kierin sen jälkeen inhottavassa ”olisi pitänyt” -tunteessa. Toisaalta otin siitä opikseni. Myöhemmin tosin huvitti saatuani työehdotuksen tuosta samasta paikasta, ei kai se sitten mennytkään sentään ihan niin huonosti. Hitsin itsekritiikki.

Tai kun ihan vasta havahduin siihen, että aluillaan on jo pari asiakkuutta. Minulla, joka en vielä ole edes saanut nettisivuja pystyyn. Mistä päästään tällä hetkellä kovasti työllistävään to do -listaan, jota yritän ratkoa pala kerrallaan työpäivien jälkeen. Myönnän, etten ole ollut parasta tai kärsivällisintä seuraa viime aikoina.

Totesin vastikään, että vaikka kyselen ja ammennan tietoa ympäriltä, niin silti valtavan määrän tietoa on matkan varrella joutunut kaivamaan kiven alta, opettelemaan alusta ja siinä lomassa elämään inhottavassa epäselvyydessä. Kirjallisten suunnitelmien valmistuminen oli vasta yksi kohta, sivut, sisällöt, logot, perustamiset, kirjanpidon sinetöinnit ja moni muu palanen on vielä kesken. Kai siksi käyn vielä öisin niin kierroksilla, etten vain nukahda. Ja kun en nuku, unohdan asioita. Vastata ystäville, vastata sähköposteihin tai ihan vaikka vain pakata aamulla töihin lähtiessä mukaan perusasioita.

Mutta hei, enää pari viikkoa ja sitten on jo toisin. Se on hullun lyhyt aika, joten olkoonkin jos en nuku nyt, aion antaa itselleni luvan lepoon heinäkuun puolessa välissä – silloin kuitenkin koko Suomi lomailee, joten miksen minäkin voisi.

Mekko: KappAhl Vintage Stories, saatu blogin kautta / Kengät: Zara / Laukku: Coccinelle
Kuvat: Nina, Tunnetila

En oikein ole ollut juhannusihminen. Kesäihminen kyllä, mutta sellaisiin perinteisiin juhannuskuvioihin en vain ole istunut, joissa linnoittaudutaan askeettisen mökkielämän äärelle, saunotaan, grillataan ja kuoritaan auki olutlaatikko. Enkä liioin niihin, joissa edessä on yksin haahuilua kaupungissa kun kaikki muut ovat kadonneet muualla Suomeen.

Siksi olenkin nauttinut siitä, millaiseksi juhannusviikonloput nyt näyttävät kehittyneen. Ja tällä menollahan itsestä kehittyy vielä erittäin juhannusihminen! Keskikesällä on ihana nauttia luonnosta ja lähiseuduista, se ikään kuin kuuluu juhannukseen ja muutenkin kannatan lähimatkailua. Mutta hienoa on ollut löytää tapa toteuttaa sitä itselle sopivalla tavalla, mikä on olemalla sopivasti aktiivinen. Niinpä tällainen pari yötä Kuopiossa kaupunkia lähialueineen tutkien ja yksi yö Joutsassa luonnon keskellä oli mitä täydellisin yhdistelmä. Kuopio oli itse asiassa niin kiva, että siellä olisi voinut hyvin viipyä vielä yhden yön, mutta toisaalta oli kiva päästä (ihan liian) pitkästä aikaa käymään ystävän luona Joutsassa. Erilaisen viimeisestä vierailusta teki myös se, että ensimmäistä kertaa en matkannut punaiselle mökille metsän keskellä yksin vaan miehen kanssa.

Tämänkaltaisessa mökkielämässä on mukavaa se, että mökki ei oikeastaan ole mökki, vaan pikemminkin koti. Lisäksi lähialueilla on suhteellisen paljon nähtävää, joten oleminen ei suinkaan tarkoita oleilua, ellei niin halua. Oikeastaan ainoa miinus oli hyttyset, joiden hyökkäykseltä hädin tuskin selvisin. Nyt mukana oli myös koiravieras, joka piti huolen, ettei toimetonta hetkeä tule. Näihinkin kuviin oman sävynsä toi karvainen kuvausassari, joka oli sitä mieltä, että kepin heitto on paljon tärkeämpää kuin kuvien ottaminen. Ehkä onkin, mutta saatiin silti muutamat.

Mekko: Oasis / Korikassi: & Other Stories / Sandaalit: Moheda