Olen tavannut tehdä vuoden taitteessa katsauksen menneen vuoden matkoihin ja halusin noudattaa perinnettä, siitäkin huolimatta, että viime vuodesta puhuttaessa ei hädin tuskin voi puhua matkailuvuodesta. Tuskin tästä käynnissä olevastakaan. Mutta onneksi matkailu ei tarkoita aina kaukomaita, vaikka sinne kovasti haikailenkin. Tyypillisesti näinä aikoina on karannut maailmalle tai vähintään suunnitellut sellaista. Niin oli viime vuoden alussakin.

Wien & Bratislava

Vuosi alkoi ihanasti. Suunnittelimme kesälle matkaa Ranskaan, jonne olen kokenut viimeiset pari vuotta erityisen kovaa kaipuuta. Haluaisin tuntea tutun tuoksu- ja värimaailman, mutta myös näyttää miehelle itselle tärkeitä paikkoja ja vanhoja kotikulmia. Mutta sinne asti ei koskaan päästy, sen sijaan ehdittiin Itävaltaan tammikuun lopussa kun lähestyvä korona tuntui vielä kovin kaukaiselle. Samaan reissuun yhdistettiin myös Bratislavassa käynti, joka on vain noin tunnin matkan päässä Wienistä.

Vaikka olen käynyt Wienissä useasti, tavoitteeni on löytää jotain uutta jokaiselle reissulle. Tällä kertaa se oli upea Belvederen palatsi ja syvempi sukeltaminen Landstrassen alueeseen. Sää oli ihanan leuto, jopa keväinen. Parille matkapäivälle osui jopa paahteinen hetki. Kaupunkilaiset riisuivat kilvan päällysvaatteitaan ja vuoden ensimmäiset t-paidat näkyivät katukuvassa. Oli siis mitä parhaimmat säät katsella kaupunkia jalan.

Erityisesti urbaani putiikkien täyttämä Neubaunin alue viehätti, majoitumme visuaalisesti kiinnostavassa Max Brown 7th district -hotellissa, joka oli paraatipaikalla Neubaunin alueen tutkailua ajatellen. Rakastan persoonallisia hotelleja, ja tämä ehdottomasti oli sellainen, ja aamiainenkin on jäänyt mieleen erityisen maukkaana. Illalla poikkesimme myös Wienin huvipuistossa ja katselimme kaupungin valoja katetusta maailmanpyörästä käsin.

Bratislavaan teimme yli yön matkan, mutta oikeastaan päiväreissukin olisi riittänyt. Matkasimme Bratislavaan Tonavaa pitkin lautalla ja palasimme junalla. Rouhea Loft-hotelli sijaitsi vanhankaupungin ulkopuolella lähellä juna-asemaa, joten lähteminen oli helppoa, mutta myös kaupungin sydämeen pääsi helposti kulkemaan jalan. Sää ei enää suosinut kuten Wienissä ja sade siivitti kaupunkivisiittiä, mutta toisaalta mahdollisti verkkaiset hetket kahviloissa ja kiireettömät lasilliset auringonlaskun aikaan Bratislavan yllä UFO-ravintolassa.

Tallinna

Kevään saapuessa arki muuttui hetkessä, samalla reissusuunnitelmat siirtyivät jäihin. Tosin vielä kevään lopulla elättelin toiveita, että kesän lopussa tai syksyllä uskaltaisi jo miettiä matkoja, mutta mitä vielä. Onneksi tuli asunnon hankinta ja remontti pitämään kiireisenä, joten vaikka koin kaukokaipuuta, tein itseni kanssa rauhan siinä, että aikansa kutakin. Onhan tässä viime vuosina paljon reissattu, joten niiden aika tulee kun on tullakseen, nyt näin.

Seuraavan kerran uskalsi tähyillä rajojen yli vasta kesällä kun arkielämä alkoi avautua. Kaipasin remontti-inspistä naapurimaasta, joten uskaltauduimme pienelle reissulle Viroon heinäkuussa. Sopivasti kuitenkin juuri ennen sitä tarjoutui tilaisuus lähteä pressimatkalle Tallinnaan, joten vain muutama päivä ennen omaa lomaa kävin tutustumassa pr-matkan puitteissa Noblessnerin alueelle ja erityisesti Proto keksintötehtaasssa.

Omalla reissulla majoitumme vastikään avatussa merikonttihotellissa Telliskivessä. Hektor Container Hotel oli kivan erilainen majoituskokemus ja lokaatio oli myös erinomainen kulkureittejämme ajatellen. Kuljimme Telliskiven alueella, poikkesimme Kalamajassa, Noblessnerin alueella sekä Nommessa. Päätarkoituksena oli kuitenkin hakea sisustusideoita, joten kävimme useassa sisustusliikkeessä. Useammassakin olisi mieluusti käynyt, jos aika vain olisi riittänyt.

Joutsa, Verla ja Hamina

Elokuussa teimme kesäreissun lähelle. Vierailimme Joutsassa, josta ajoimme upealle Verlan tehtaalle. Verlalta jatkoimme matkaa Haminaan, jossa vietimme kesäisen roadtripin viimeisen yön, tehden ihan matkan lopussa myös antiikkiostoksia tulevaan kotiin. Kesän kuluessa pitkälti remonttimietteissä, nämä päivät olivat erityisen tervetullut ja tärkeä muisto menneestä kesästä.

Pranglin saari

Kesän lopussa kävin tutustumassa Tallinnan ja lähialueiden ulkoilmakohteissa sekä Pranglin saarella, joka sijaitsee Viron saaristossa. Reissu muistutti parin vuoden takaisesta autoreissusta Pohjois-Viroon. Upeat kartanot ja Lahemaan kansallispuisto tekivät vaikutuksen, ja Pranglin saaressa oli vähän samaa yllätyksellisyyttä. Se sai aikaan ihastuksen siitä, että tällaistakin löytyy ihan läheltä. Näyttää todennäköiseltä, että kaukaisemmista kohteista on turha haaveilla vielä tulevana kesänä, mutta olisipa kiva jos edes Virossa voisi matkustaa!

Ahvenanmaa

Vuoden viimeinen matkakokemus oli reissu Ahvenanmaalle, jonka tärpit onkin vielä purkamatta. Syksyinen matka keskittyi Ahvenanmaan ruoka- ja juomatarjontaan, ja poikkesin niin panimoissa kuin maistelemassa paikallista suklaata. Majoituin Maarianhaminassa ihan venesataman kupeessa sijaitsevassa Hotel Arkipelagissa. Aiemmasta Ahvenanmaan reissustani oli ehtinyt jo kulua noin 16 vuotta, joten oli aikakin palata takaisin!

Ahvenanmaan reissun jälkeen teimme vielä miehen kanssa pienen irtioton kotikaupungissa, majoituimme GLO Hotel Artissa ja illallistimme ihanassa italialaisessa ravintolassa kivenheiton päässä. Näissä olosuhteissa tällaisetkin pienet arkea rikkovat asiat ovat tehneet hyvää. Millaiseksi tämä vuosi matkojen osalta muotoutuukaan, toiveena on, että voisi vähintään liikkua lähellä ja tehdä pieniä hotellilomia silloin tällöin.

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Olihan tuossakin pitkä lista erilaisia reissuja, ulkomailla ja kotimaassa. Me matkoista haaveilevat emme vain tajua, että reissatessakin olisi syytä pysyä kohtuudessa. Yritämme olla jonkinlaisia maailmanparantajia, kasvissyöjiä, egologisia ja eettisiä, tasa-arvoisia, mitä vielä. Kuitenkin esim. omassa pienessä työyhteisössä minä olin ainoa ulkomailla useaan kertaan vuodessa kävijä, muille riitti yksi matka vuodessa. Niin että, monelle tämä on aivan normaalia.

Vastaa

Olet täysin oikeassa! Ja missään tapauksessa en tarkoita sitä, että ajattelen, että ulkomaanmatkat olisi normi ja että niitä pitäisi olla mahdollisimman paljon. Lähinnä vertaan siihen, että on tavallaan ollut oma harrastus ja tärkeä asia itselle, ja siksi muutos tuntuu. Mutta matka ei todellakaan tarkoita kaukomaita, vaan lähelläkin on kaikkea tutkittavaa, eikä missään nimessä ole itseisarvo. Tai edes kaikkein paras tapa. Tämä on hyvää aikaa kyseenalaistaa sitäkin ja uskon, että se on vain hyvä asia, pysähtyä miettimään ja arvioimaan omia valintoja :)

Leave a Reply to Mermar Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.